Verensokerit ovat päässeet kohoamaan liian korkeiksi. Sokerin varastoitumista lihaksiin auttaa lihasvoiman treenaaminen. Kun olemme evakossa remontin alta Kainuunkadulla, niin siitä on helppo poiketa Kajaanin uimahalliin. Uimahallissa on uusittu voimalaitteita. Ne ovat sangen laadukkaita. Kaupunki on satsannut kunnon laitteisiin, jossa kaupunkilaisten on mukava treenata lihaskuntoaan.

Papin tehtävässä on hankalaa se, että olisi asiallista aina tunnistaa ihmisiä, joita on jossakin tilanteessa tavannut. Pukuhuoneeseen päästyäni eräs ponihäntähiuksinen mieshenkilö katsoi minua ikään kuin olisi tuntenut  minut. En kuitenkaan tunnistanut häntä. Niinpä en tervehtinyt. Vastaukseksi hän katseli minua hieman synkän oloisesti. Olisinpa osannut sanoa siihen jotakin nokkelaa, mutta eipä hitaana savolaisena kuitenkaan tullut mitään sopivaa mieleen. No, mitään sopimatonta en olisi kyllä aikonutkaan sanoa. Small talk taidoilla olisi käyttöä.

Nyky-yhteiskunnassa ei lihaksia paljon tarvita. Koneet hoitavat kaiken lihastyön. Täytyy mennä kuntosalille, jotta voisi saada lihaksille - niille, mitä on vielä jäljellä - kunnon käyttöä. On hämmästyttävää, miten voimakkaat reisilihakset ovat. Sadan kilon punnertaminen ei käy voimille, mitä nyt hieman nivelrikkoisille polville. Käsillä mitattuna sata kiloa tuntuu käsittämättömän suurelta painolta.

Miten voisi treenata henkisiä lihaksia

Suoritusta voidaan mitata kilogrammoissa. Mutta miten voitaisiin treenata henkistä kuntoa? Mielen altistaminen vaativiin tilanteisiin edellyttää jonkunlaista henkistä kuntoa. Henkisiä kuntosaleja ei kuitenkaan nykyelämä tarjoa! Eikö niille olisi kuitenkin tarvetta. Miten voisi treenata itseään ottamaan vastaan hankalia ihmiskohtaloita ja -tilanteita? Usein niihin papin työssä joutuu ilman treeniä. Henkinen valmistautuminen on ainut tapa kohdata haastavia tilanteita. Mielen ja sielunvoimien kehittäminen on tarpeen henkisessä työssä.

Luostarit ovat perinteisesti olleet henkisten ja hengellisten harjoitusten paikkoja. Nykyaikana luostarielämä on syrjäytynyt valtavirrasta. Luterilaiseen hengellisyyteen eivät tunnu istuvan hengelliset harjoitukset. Sitä pidetään jotenkin keinotekoisena. Moni kuittaa asian sanomalla; metsä kirkkoni olla saa. No, ei huono harrastus sekään!