Otsikossa kuvastuvat tämän pitkäperjantain elämäntunnot. Otsikko on laulusta, jonka on kirjoittanut Markus Backman.  Laulu jatkuu: Vuoteni raskaat ja kovat? Tähänkö aikani armoton juoksi? Missä nyt hedelmät ovat?

Laulu tuli rakkaaksi ja läheiseksi itselleni, kun aloitin hoitamaan papin tehtäviä  Länsi-Porin seurakunnassa vuonna 1986. Oliko se minulle unelmieni täyttymystä, kun sain tutkinnon valmiiksi ja pääsin töihin? Jossakin suhteessa oli juuri sitä, mutta elämäntilanteeseen mahtui myös paljon elämänkipuja. Muistan vieläkin hetket, kun ajelin VW Poloisella ja tämän laulun sanat raikuivat auton stereoista. Siinä purkautuivat nuoren papin surulliset tunteet. Ei ollut helppoa aloittaa papin työtä, kun tunsi itsensä välillä hyvin särkyneeksi omien elämänkipujen vuoksi.

Tämä laulu ehti jo painua unholaan, mutta nyt se tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun minulla todettiin aivokasvain, jota ei ehkä kyetä hoitamaan. Pää oireilee niin, että on vaikeaa keskittyä mihinkään. Saan kyllä helpotusta oireisiin, mutta parantumiseen johtavaa hoitoa ei ole näköpiirissä. Löydös paikannettiin aivojen thalamuksessa jo vuonna 2003. Olin aivojen magneettikuvauksissa kasvohermohalvauksen yhteydessä Kainuun keskussairaalassa. Välillä vaivan kanssa on voinut elää kohtuullisesti, mutta välillä se on oirehtinut rajustikin. Erityisesti väsymys on iskenyt rajustikin vuosien varrella.

Olen vuosia uskotellut itselleni, että jaksan taistella sairaudesta huolimatta. Uskottelin, että jaksan jatkaa niin kuin ennenkin. Yritin elää, niin kuin sairautta ei olisi ollutkaan. Ehkä kielsin sairauden myös itseltäni. Papin työ on antanut myös voimia jaksamiseen, kun on saanut tehdä elämänmyönteistä työtä ihmisten parissa.

Viimeisimmän sairauskohtauksen jälkeen olo tuntui särkyneeltä. Sitä kuvaa mieleen palanneen laulun sanat: Tässäkö kaikki? Eikö muuta? Tämänkö vuoksi siis elin? Rakentelinko vain ristinpuuta, kun uskoa yrittelin?

Laulu kuvaa sitä, kun näköalat kapenevat. On vaikea nähdä tulevaisuutta positiivisena edessäpäin. Papin työssä kohtaa jatkuvasti ihmisiä, jossa moni kokee tulevansa rajalle. Ei näy oikein reittiä ahdingosta ulos. Näin voi käydä myös papille.  Laulun sanojen kirjoittaja ei käännä pettymyksen tunnetta muihin, vaan asettuu tutkimaan itseään.

Vielä en tahdo uneen vaipua, vielä ei tahdo selkäni taipua, tarvitsen monta päivää, kuuta ja vuotta. Tahtoisin nähdä huomisen uuden tahtoisin nähdä huomisen uuden, jotain päivää käyttänyt olisi suotta.

Olisi hienoa, jos kokisimme meille annetun ajan mielekkäänä. Mielekkyys rakentuu sillasta, joka kulkee halki menneisyyden nykyhetkeen ja tästä tulevaisuuteen. Tahto on vahva tekijä ihmisen elämässä niin kuin uskokin. Mutta varmaan jokainen joutuu paikalle, jossa nämäkin lakkaavat kantamasta. On vain tyhjä olo!

Tässäkö kaikki? Näinkö vähän? Miksi nyt jatkaa en saisi? Säälittä katkaiset kulkuni tähän. Etkö jo armahtaisi? Ajatukset kohdistuvat Jumalaan. Miksi et antanut minulle terveyttä? Miksi olen joutunut näin vakavien sairauksien eteen. Nämä tunnot sopivat hyvin pitkäperjantaihin.

Tässäkö kaikki? Tämä on väärin. Tämä on petturin työtä. Armoa lupasit tuhansin määrin. Tarjoat kuoleman yötä. Pitkäperjantaina on oikeutettua kokea katkeruutta. Silti, Jeesuskin näki tuskansa yli. Hän näki läheiset, ystävät ja rakkaat, jotka olivat olleet hänelle tärkeitä. Itsekin ajattelen, että jospa löytäisin vielä vahvemman yhteyden vanhoihin ja nykyisiin tuttuihin, ystäviin ja työtovereihin. Omaiset ovat kyllä tässä lähellä, mutta heidän kanssaan kannetaan yhteistä iestä.

Tuntui hyvältä kuulla tänään pastori Sirpa Kiviniemen rauhallista, lempeää ja kaunista ääntä, kun hän luki pitkäperjantain Vanhan testamentin lukukappaletta Jesajan kirjan 53 luvusta. Siinä kerrottiin kipujen miehestä ja sairauden tuttavasta. Sirpan lukemat sanat tulivat kohti ja hoitivat. Kajaanin kirkossa oli hyvin rauhallinen ja pyhä tunnelma.

Markus kertoi saarnassaan jutun, jossa joku eukko oli seurannut TV:stä presidentinvaalien kandidaattien haastattelua. Eukko tuli tapaamaan torille ehdokasta ja kysyi häneltä: "Oletteko te se presidenttiehdokas, joka oli siinä vaalitentissä. Kyseinen henkilö vastasi: Kyllä olen", johon eukko totesi: "No etpä ole kovin hääppöinen!"

Jeesuskaan ei ollut kovin hääppöinen, kun häntä surmattiin ristille. Jeesus ei herättänyt monessakaan kunnioitusta, mutta aikojen kuluessa tämä vähäpätöinen Herra on tuonut toivoa miljoonille ihmisille. Siitä Markus puhui hyvin terapeuttisella tavallaan. Kiitos siitä sinulle Markus. Olet hyvä paimen!