Oikea vastaus on, että ei harmittanut, ei tippaakaan, paitsi ruotsalaisia. Tietysti olisi ollut hienompaa, jos lopputulos olisi ollut 7-1, mutta kyllä tuon 6-1 tuloksenkin kanssa voidaan elää. Mielessäni oli ollut, että jos kiusalla olisi tulosvetoon laittanut tuon 7-1, niin sitten olisi kyllä pahasti harmittanut. Se nimittäin oli mielessä. Vedonlyöntikassani on pahasti miinuksella, joten täytyy etsiä uusia hyviä ottelukohteita. Venäjä peli paljasti orastavan Suomen peli-ilon ja hurmoshan siitä sitten tuli Ruotsia vastaan. En tiedä, mikä oli lopullinen kerroin, mutta mahtoi se olla kova.

Olen onnellinen siitä, että Mikko Koivu oli Suomen kapteeni ja vei Suomen Leijonat mestaruuteen. Olen myös menettänyt sydämeni nuorelle leijonalle, Mikael Granlundille loppuelämäksi. Hän ottaa nyt paikan, jonka Teemu Selänne tulee jättämään tyhjäksi. Ainut huoli on se, että Mikaelille ei vain NHL:ssä kävisi huonosti, koska hänen päänsa on jo saanut vaurion. Voi olla, ettei toista kovaa vauriota Mikaelin pää kestäisi. Mikael saisi vielä ensi vuoden pelata Suomessa ja kasvattaa fyysisyyttään. Kyllä hän vielä ehtii NHL kaukaloissakin pelata.

Tanska näyttää hyvin kesäiseltä. Tuntuu, että täällä eletaan kuukautta edellä Suomen luontoa. Tanska on todellinen kulttuurimaa, mitä tulee esimerkiksi arkkitehtuuriin ja rakennustaiteeseen. Huomenna matkustamme junalla tätini Hilkan kanssa Kööpenhaminaan. Autoja tännekin kyllä mahtuu, mutta junallakin pääsee hyvin. Vuorokauden lippu junaan maksoi jotakin 16 euroa. Se on edullista, kun sillä saa matkustaa niin paljon kuin ehtii sekä bussilla lisäksi.

Ihailen Tanskan pikkukaupunkeja. Täällä on historia osattu säilytää kiitettävästi. Suomessa rakennushistoria on todella nuorta Tanskaan verrattuna. Mutta minkäpä historialleen mahtaa.

Keskustelin eilen lääninrovastimme kanssa. Se oli tosi hyvä keskustelu. Sain häneltä runsaasti henkistä tukea ja muistutusta siitä, että olen ollut hänenkin esirukouksissaan. Olen kovasti hankkinut Kajaanin seurakunnan lahjakirjoiksi Risto Kormilaisen kirjoja, koska ne ovat mielestäni maastoutuneet täydellisesti Kainuun henkiseen ilmapiiriin. Mikä onni onkaan, että meillä on vuodenkin papiksi Suomessa nimetty hengellinen johtaja! Arvostan Riston työtoveruutta suunnattomasti ja olen hänestä hyvin kiitollinen.