Tällä viikolla sain tiedon Kauko Leinosen kuolemasta. Tieto järkytti itseäni, koska asuimme jonkun vuoden naapureinakin siinä vaiheessa kun muutimme Kajaaniin yli 20 vuotta sitten. Olen kiitollinen Kaukon kaikista palveluksista Kajaanin seurakuntaa ja itseänikin kohtaan.

Muistan Kaukon elämänilon ja huumorin. Kauko oli persoonaltaan lämmin ihminen. Joskus hänen sisäpiirihuumorinsa oli jopa niin rankkaa, että ihmettelin, miten veljet oikein sulattivat Kaukon kannanottoja. Se perustui siihen, että hän oli kunnioitettu johtohahmo yhteisössään. Kauko oli vahva ihminen. Hänen roolinsa Kajaanin seurakunnassa oli myös erittäin vahva. Hänen ei tarvinnut pelätä, mitä toiset olivat hänestä mieltä, jos hän ilmaisi kantansa.

Kauko saattoi tarttua kipeisiinkin aiheisiin huumorin välityksellä ja osasi olla myös itseironinen. Kauko korosti olevansa vanhoillinen, koska hän sanojensa mukaisestikin oli ”vanhoillislestadiolainen”. Jään rakkaudella kaipaamaan Kaukoa, ja tiedän sydämessäni, että hän on nyt päässyt lepoon. Kaukon muisteleminen nostaa tunteet ja ajatukset voimakkaasti liikkeelle. Kun lapsemme olivat aivan pieniä, Kauko oli sellainen hauska setä meidänkin lapsillemme. Nämä ovat rakkaita muistoja. Lämmin osanotto Kaukon läheisille sekä Kajaanin rauhanyhdistykselle! 

Vuolijoella toimiessani tapasimme Kaukon usein, koska Kaukolla oli mökki Manamansalossa. Lukuisat kerrat keskustelimme Vuolijoen asioista ja hänellä riitti ymmärtämystä myös pienen seurakunnan elämää ja kysymyksiä kohtaan.

Muisteleminen ja kirjoittaminen onvat minulle terapiaa, kun en vielä jaksa moneenkaan asiaan keskittyä. Vaikean sairauden keskellä plogin kirjoittaminen on auttanut minua selviytymään. Rakkaat muistot kantavat ja tuovat lohtua elämään kipujen keskellä.

Tuntuu, että paljon minulla on vielä opittavaa kainuulaisista ja heidän elämänkokemuksistaan, vaikka itsekin pidän ainakin osoittain itseäni kainulaisena. Kainuussa asumani  25 vuotta ovat opettaneet minulle paljon. Olen oppinuut ymmärtämään kaikkea, miten kainuulainen kokee elämänsä, koska olen sitä läheltä päässyt seuraamaan.

Mielestäni ymmärrän parhaimmat puolet Kainuun hengellisyydestä. Siinä on hyvin paljon hienoja puolia, niin nuorten kuin vanhempienkin elämässä. Myös herätysliikkeillä on vahva asemansa Kainuun hengellisyydessä. Viime vuosina olen entistä enemmän alkanut nauttia myös nuorten kainuulaisten läsnäolosta, kun omat nuoret ovat jo aikuistuneet, eivätkä enää ole kotona.. Rippileirit Peterin kanssa ovat olleet viime vuosina työni huippukohtia. Kemiat ovat välillämme toimineet täydellisesti.

Arvostan kainuulaisissa hyvin monia piirteitä kuten, aitoutta, rehellisyyttä, vaatimattomuutta, oikeudentuntoa sekä voimakasta luonnonläheisyyttä. Myös matalan profiilin hengellisyys on aina aistittavissa. Tätä ei löydä samalla tavalla muualta Suomesta. Kainuulaisessa mielenmaailmassa on tummiakin puolia, joita yritän sairautenikin aikana työstää. Niiden sävyjen syyt ovat syvällä historiassa.

Olen puolet elämästäni asunut Kainuussa. Juureni ovat kuitenkin isän puolelta 1500-luvulle saakka Pohjois-Savossa ja äitini puolelta Pohjanmaalla. Ensimmäisen puolen elämästäni elin pääosin Pohjois-Savossa sekä Helsingissä. Sukuni taustan vuoksi ymmärrän savolaisuutta, pohjalaisuutta sekä jonkun verran myös helsinkiläisyyttä. Tämän vuoksi minulla on perspektiiviä katsella kainuulaista ihmistä ja hengenelämää, jota täällä eletään.

Eräs ystäväni ja työtoverini ehdotti, että kirjoittaisin kirjan voidakseni purkaa elämäntuntojani. Ensiksi ajattelin, että hän tarkoitti hieman kesken jääneitä jatko-opintojani, mutta mitä enemmän ajattelin asioita, tuntuu siltä, että haluaisin kirjoittaa kirjan Kainuussa kokemistani vuosista, sen valoista ja varjoista. Ehkä se olisi tilintekoa myös tässä elämänvaiheessani, kun työurani on jossakin määrin nyt katkolla, mikäli käännettä parempaan ei tule.

 Tunnen, että kuitenkin hyvällä tahdolla nähtynä minulla olisi niin paljon elämänmyönteistä kerrottavaa papin työstä, että se voisi olla ikkuna seurakuntalaisillekin papin arkeen ja juhlaan.

Haluan kunnioittaa jokaista ihmistä, enkä toivo kenellekään mitään negatiivista, vaikka sellaisellekin olen saattanut antaa aihetta. Toivon, että minut olisi opittu ymmärtämään pappina ja lähimmäisenä joka on pääosin rauhallinen ja ystävällinen. Kriisin keskellä on tullut kirjoitettua kiukkuistakin tekstiä, mutta pyydän sitä kaikilta asianosaisilta nöyrimmin anteeksi! Antakaa palautetta suoraan sähköpostiini, niin opin ymmärtämään teitä entistä paremmin.

Kaikella ystävyydellä ja rakkaudella

Markopastori mietteineen

PS: Sen verran tilastani, että nyt näyttää jo todennäköisemmältä lähetteen saaminen OUKS:iin. Sitä toivon hartaasti. Avun saaminen on jo lähempänä.