Laajennettu diakonaatti – järkeva uudistus kirkossamme

Kirkkohallituksen esityksessä 2/2011 kirkolliskokoukselle, Asianro 2011-00125, todetaan näin: ”Diakoniatyössä toimiva voisi esimerkiksi pitää sanajumalanpalveluksen vanhusten tilaisuudessa ja nuorisotyössä toimiva nuorten leirillä. Muuhun jumalanpalveluselämään, jota diakonaattiin vihitty voisi hoitaa omalla työalallaan, kuuluvat sellaiset erityisjumalanpalvelukset, joissa ei vietetä ehtoollista ja joita ei kirkkokäsikirjassa ole määrätty papin toimitettavaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi päivän rukoushetket, kirkkovuoden juhla-aikojen eräät sanajumalanpalvelukset ja rukoushetket, kuten esimerkiksi jouluaaton sanajumalanpalvelus, uudenvuodenaaton yöpalvelus tai hiljaisen viikon iltajumalanpalvelus taikka kirkollisista toimituksista esimerkiksi maahan kätkeminen, yksityinen rippi, kodin siunaaminen tai erilaiset rukoushetket.”

Lisäksi on todettu, että mikäli pappi on estynyt toimittamasta jumalanpalvelusta, sen toimittaa enissijaisesti diakonaattivirkaan vihitty.

Nuorisotyönohjaajan virka on maallikkovirka, jota ei lueta kirkon erityisen viran osaksi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käynnissa diakonaattiuudistus, jonka tarkoituksena on kehittää diakonian ja nuorisotyönohjaajan virkoja niin, että niihin kutsutaan ja vihitään, ja ne sillä tavoin erotetaan maallikkoviroista kirkon erityisen viran yhteyteen. Hanke on kesken, koska sen teologisista perusteista ja käytännön seurauksista ei ole päästy riittävään yksimielisyyteen.

Kevään kirkolliskokous käsitteli diakonaattiuudistusta. Kokous päätti lähettää asian lakivaliokuntaan, jolle perustevaliokunnan on annettava lausuntonsa.Diakonaattiin voitaisiin vihkiä henkilö, jolla on koulutus seurakunnan lehtorin, kanttorin, diakoniatyöntekijän, nuorisotyönohjaajan, lähetyssihteerin, lapsityönohjaajan tai lapsityönjohtajan virkaan. Piispa ja tuomiokapituli päättäisivät vihkimyksestä. Vihkimisen toimittaisi piispa. Vihkimys ei kuitenkaan olisi kelpoisuusehto seurakunnan virkaan toisin kuin papeilla.

Kun on seurannut pappien reaktioita uudistukseen, tulos on ollut yllättävä. Reaktiona on jälleen tuttu pelko papin aseman heikkenemisestä. Papin asema on ollut heikentymässä muutoinkin, mikä käy esimerkiksi ilmi siitä, että ammattien arvostuksessa kirkon nuorisotyönohjaaja on edellä pappeja. Edelleen papit saattavat pelätä, että seurakuntapastorin virka vähitellen katoaisi. Vielä pelätään teologian arvostuksen heikkenemistä. Hmm. Jotenkin ajattelisin niin, että kirkossakin on aika siirtyä omien etujen ajamisesta kirkon yhteisen edun ajamiseen.

Joustavuus kirkon viroissa auttaisi erityisesti pieniä seurakuntia selviytymään monista hankalista tilanteista. Uudistus palvelisi kirkon kokonaisetua myös siten, että ammattitaitoista kirkon henkilöstöä kyettäisiin paremmin hyödyntämään seurakuntatyössä. Tietysti se avaisi mahdollisuuden myös säästää seurakuntien henkilöstökuluista, koska papit ovat kaikista kalleimpia työntekijöitä kirkossa. Mutta tämäkin on tärkeä näkökulma kirkon tulevaisuudessa, koska kirkkomme joutuu joka tapauksessa tiivistämään kulurakennettaan.

Saa nähdä juuttuuko tämä uudistus erimielisyyksiin ja kirkon komiteoihin. Toivottavaa olisi, että kirkko kykenisi tekemään hyvin perusteltuja teologisia uudistuksia ilman, että ammattiryhmät mustasukkaisesti vartioisivat omia reviirejään. Mutta pelkäänpä, että juuri näin tulee käymään!