Kahdehdi en niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään

Juice Leskinen lauloi kaksoiselämästä, ja totesi, että kunpa osaisi edes sitä yhtä elää. Hän myös kirjaili jotakin itsensä oppimisesta. Tuntuu, että minulla itselläni on siinä joskus liikaakin työmaata. Itsensä oppiminen on välillä aika työlästä. Kunpa siihen saisi Jumalalta apua.

Papin ammatissa tulee usein tunne siitä, että on pakko elää kaksoiselämää. On oma, henkilökohtainen elämä ja sitten on papin virkarooli. Toisaalta virkarooli auttaa jäsentämään asioita niin, että ei tarvitse kaikkea henkilökohtaista kertoa.

Viimeisin sairasteluni on kuitenkin osoittanut itselleni sen tosiasian, että kaksoiselämän läpivieminen on liian raskasta. Kaksoisroolin esittäminen vie voimat. On vaikeaa pitää salassa sellaista, mikä saattaa muutoinkin olla näkyvissä.  Ainakin itse olen kokenut helpotuksena sen, että on vain kertonut, miten oikeasti kuuluu, eikä vastaa tiedusteluihin, että elämä on pelkkää auringonpaistetta ja ihanuutta.

Toisaalta olen nyt oppimassa sitä, että henkilökohtainen viesti menee paremmin sydämestä sydämeen. Jos on itse kokenut jotakin merkittävää, sen kertominen menee kuulijan sydämeen. Ehkä iän myötä osaa paremmin itsestään erottaa sen, minkä voi jakaa toisten kanssa ja mistä ei tule puhua.

Itselleni oli yllätys se, että omasta sairaudesta kertominen herättää joissakin ärtymystä. Ajatus on siis se, että sairastaminen on jokaisen yksityisasia, josta kertominen rikkoo muita. Jaa-has. Näinkö se siis menee? Onko kyse siitä, että loppujen lopuksi ns. terveitten maailmassa sairauden kohtaaminen on jotakin sietämätöntä? Miten siinä tapauksessa käy itselle, jos sairastuu vakavasti? Tulee täydellinen yksinäisyys.

Tajuntaani ei meinaa millään mennä se, että papin virkarooli täytyy sairastelun osalta pitää täysin erossa henkilökohtaisesta elämästä. Itselle se on liian raskasta. Ilmankos en kadehdi niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään. Ehkä en halua opetellakaan kaksoiselämää.

Kaksoiselämällä viitataan myös siihen, että yrittää olla jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Hieno laulu ontämä Juicen Kaksoiselämää.

Yksinäisyys ympärillä joskus ottaa hahmon ihmisen

Tiedän mitä haluan, tiedän miten vähään kykenen

Yksinäisyys sydämessä, katkeriksi pisaroiksi tiivistyy

Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy


 Kunpa sinut tuntisin paremmin

Silloin ehkä oppisin itsenikin

Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan

Tulen uudestaan  


Yksinäisyys, yksinäisyys joskus siihen hermostun

Halki aavikon jäisen rämmin kunnes havahdun

Kadehdi en niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään

Joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään