Olen kokenut, että papin virka on suojannut itseäni monelta pahalta asialta. Näin on käynyt silloinkin, kun en ole liikkunut papin tunnuksilla. Mutta varsinkin papin tunnukset herättävät jonkinlaista kunnioituksen tunnetta. Tältä on ainakin itsestäni tuntunut. En välttämättä ole syyllistynyt kovin suuriin tyhmyyksiin, mistä osaltaan on kiittäminen papin viran vastuusta. Liikenteessä toki on tullut tehtyä virheitä, mutta papin virka on suojannut itseäni, koska mielessä on aina väistämätön totuus siitä, että papilta odotetaan keskimäärin enemmän kuin muitten viran haltijoilta.

Mielessäni on ollut tapaus, jossa konkreettisesti tunsin, että papin virka varjeli minut suuremmalta pahalta. Tämä kriittinen tilanne sattui kerran matkustaessamme vaimoni Tainan kanssa laivalla Tukholmasta Turkuun. Olimme majoittuneena autokannen alla, pienessä hytissä. Kuten kaikki varmaan tietävät, hyttien väliset seinät eivät paljon pidättele ääniä. Siksi autolautalla täytyy hytissä puhua melko hiljakseen.

Olimme illalla menossa nukkumaan, kun viereisessä hytissä alkoi kuulua karmeita ääniä. Siellä pariskunta alkoi riidellä. Vähitellen kiistely kehittyi väkivallan asteelle. Tuntui karmelta kuunnella, kun mies alkoi lyödä vaimoaan/naisystäväänsä. Lyöntiä tehostivat naisen kivunhuudot. Mietimme, mikä olisi viisain toimenpide, jolla olisimme puuttuneet tilanteeseen.

Arvattavasti väkivallan väliin meneminen ei ole kovin viisasta. Niinpä menimme laivan turvamiehen puheille. Samalla hänen mukanaan oli toinen henkilö, joka oli turvahenkilön tukena. Seurasimme hytistämme tilanteen kehitystä. Turvahenkilö aloitti puhuttelemalla, että pariskunnasta oli tehty valitus! Pariskuntaa vaadittiin käyttäytymään asiallisesti tai heidän toimiinsa puututtaisiin kovemmin ottein. Vain varoitus! Siinäkö se oli?

Kun laivan henkilökunta lähti, seurasi hetken hiljaisuus. Sitten alkoi kova sadattelu: ”Minä tapan sen paviaanin, joka meni ilmiantamaan meidät!” Siinä oli tuskallinen hetki, mutta jostakin tunsin saavani viisauden sanoja. Sen kummemmin miettimättä sanoin painavasti. Täällä seinän takana on pappi, joka kävi kertomassa teidän tilanteestanne. Seurasi hiljaisuus.

Hetken päästä mies alkoi kysellä: ”Onko siellä varmasti pappi?” Vaimostani en sanonut mitään. Vastasin, että kyllä on, täällä on todellakin pappi. Tapahtui yllättävä käänne, sillä mies rauhoittui, pyysi anteeksi ja sanoi: ”No sitten minä pyydän anteeksi”. Toivotin heille hyvää yötä ja hyvää loppumatkaa ja niin yö jatkui sitten rauhan voittaessa.

Seuraavana aamuna katselimme henkilökunnan kanssa, kuinka kaksi nahkatakkista nuorta aikuista meni moottoripyöränsä selkään. Joku siinä totesi, että ei ole helppoa tuolla naisella. Mies näytti aika kovan oloiselta, mutta onneksi hänestä löytyi sen verran pehmeyttä, johon sanoillani osuin. Olisihan voinut käydä päinvastoin, että mies olisi entisestään suuttunut siitä, että mitä se pappi oikein meni hänestä kantelemaan. Tunsin, kuinka varjelus oli mukana matkallamme.

Tuo tapaus on jäänyt mieleeni. Ei ole helppoa todistaa väkivaltaista tilannetta. Ei ole helppoa myöskään toimia oikein. Paljon helpompaa olisi tilanne jättää sikseen, eli olla puuttumatta toisten asioihin. Ja käytännössähän näin usein tapahtuu. On helpompaa lähteä pakoon tilannetta, koska tiedossa voi olla kostotoimenpiteet. Siksi tarvitaan aina varjelusta, että löytyisi tarvittaessa viisauden sanat, jotka rauhoittavat tilanteen suuremmalta väkivallalta.