Tänään maaliskuun 13 päivänä on kulunut 74 vuotta talvisodan päättymispäivästä. Päivä on jäänyt Suomen historiaan osoituksena ja todistuksena kansamme sitkeydestä ja sen omasta tahdosta elää itsenäisenä kansakuntana. Talvisodan aikana kansaamme koeteltiin ankarasti. Vaakalaudalla oli kansamme tulevaisuus. Olemme tänään koolla myös täällä kirkossa kiittämässä Jumalaa ja hiljentymässä hänen eteensä talvisodan päättymisen muistoksi.

Vuosittain meitä suomalaisia yhdistävät monet asiat, jotka tulevat kalenterissa vastaan. On tärkeää, että meillä on kalenteri, jossa toistuvat määrätyt kirkolliset juhlat sekä myös kansalliset merkkipäivät. Tämän juhlan järjestelyjä tehdessämme pohdimme, miten sodan muisto ja sen tuomat arvokkaat asiat säilyisivät yhteisestä tietoisuudestamme. Elämme tänä päivänä aikaa, jolloin helposti vähätellään historian merkitystä. Jos ja kun näin tehdään, unohdetaan helposti identiteettimme kannalta ratkaisevia asioita.

Historiaa katsottaessa on tärkeää tietää, keitä me olemme ja mistä olemme tulleet. Jos emme ole tietoisia historiastamme, ajelehdimme herkästi ajan virrassa tietämättä, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa. Tämä koskee meitä yksilöinä mutta myös suurempana yhteisönä. Siksi tänään on tärkeää, että muistamme ja kunnioitamme kaikkia niitä, jotka turvasivat maamme rajat ja pitivät yhteiskuntaamme pystyssä talvisodan aikana.

Vanhassa testamentissa korostetaan sitä, että kansan yhteisistä kokemuksista oli tärkeää kertoa tuleville sukupolville. Usko tulevaisuuteen oli siinä, että selviytymiskokemukset käytiin läpi yhdessä eri sukupolvien kanssa. Niistä muodostui kansan historian punos, josta välittyi niin kokemus vaikeista ajoista kuin myös kokemus tulevaisuuteen suuntautumisesta.

Kuultu psalminteksti (78) kertoo siitä, miten juutalaiset olivat oppineet siirtämään perinnettä sukupolvelta toiselle. Vanhemmille oli annettu tehtäväksi puhua menneistä tapahtumista. Erityisesti isän tehtävänä oli koota lapsensa sapattina yhteen ja isä kertoi lapsilleen perinteen kannalta olevia tärkeitä tapahtumia. Tämän jälkeen lasten tehtävänä oli tehdä kysymyksiä isälle, joka parhaan kykynsä mukaan. Näin perinteen siirtämisessä toteutui vuorovaikutteisuus.

Meille suomalaisille perinteen siirtäminen on alkanut yhä enemmän siirtyä kouluopetuksen varaan. Kuinka tärkeää olisikaan löytää hyviä tapoja, jolla meitä vanhempien sukupolvien kokemukset välittyisivät eteenpäin nuoremmille sukupolville. On lukemattomia tapoja, jolla kokemukset välittyvät tunnetasolla eteenpäin. Meillä on historian kuvaukset, kirjallisuus, lehdistö ja muu media, dokumentit, haastattelut, kertomukset ja elokuvat. Sodan tärkeät opetukset eivät meiltä unohdu siksi, ettei tietoa olisi saatavana.

Tänään katsomme taaksepäin ja kiitämme johdatuksesta, jota olemme kansana saaneet kokea ja rukoilemme johdatusta kansamme elämään.

Taivaallinen Isämme, me kiitämme Sinua isiemme kirkosta ja siitä, että olet ottanut meidät sen jäseniksi. Anna täällä aina säilyä kirkon, joka rukoilee ja toimii tahtosi mukaan jokaisen täällä asuvan parhaaksi. Kiitämme kauniista isänmaastamme, jota saamme vuorollamme rauhassa asua. Varjele maamme itsenäisyys ja rauha rajoillamme, ettei kenenkään tarvitsisi kokea sodan kauheutta. Auta meitä kaikkia kilvoittelemaan kohti taivaallista isänmaatamme.