Puolustusvoimien kirkollisen työn perusteita on kuluvana vuonna arvioitu julkisuudessa kriittisesti. Toisaalta on annettu ymmärtää, että kysymys olisi valtion säästötoimista, kuten myös vankilapappien osalta. Toisaalta paine on tullut uskonnottomien suunnalta, joista tietyn äänekkään ryhmittymän mielestä kaikki hengellisyys täytyisi rajoittaa julkisuudesta mahdollisimman pieneksi. Keskustelussa on vähemmän kyselty kirkollisen työn edustajilta mielipidettä, joilla on parhaiten tuntuma oman työnsä merkityksestä. Myös varusmiesten ja –naisten sekä kantahenkilökunnan kantaa olisi kuultava sotilassielunhoidon järjestämisessä.

Puolustusvoimien palveluksessa on 28 sotilaspappia, joten merkittävästä säästötoimesta ei ole kysymys silloin, jos vedotaan kirkollisen työn kustannuksiin. Jos sotilaspappien tilalle pitäisi palkata vastaava määrä psykologeja, ei puhuttaisi enää säästötoimista. Kritiikissä väheksytään sotilaspappien vuosikymmenien aikana hankittua taitoa kohdata ja tukea aikuistuvia nuoria miehiä ja naisia. Edelleen siinä herkästi väheksytään oikeutta positiivisen uskonnon harjoittamisen oikeuteen.

Kirkkoon kuuluminen vaihtelee eri osissa Suomea jo merkittävästi. Viimeisessä Kainuun Prikaatin saapumiserässä kristillisiin uskontokuntiin kuuluvia oli yli 93 prosenttia. Maahanmuutto on yksi tekijä, joka erityisesti pääkaupunkiseudulla korostaa monikulttuurisuutta ja luo käsitystä siitä, että kirkkoon kuuluminen on entistä harvinaisempaa. Kristillinen usko on kuulunut suomalaiseen elämäntapaan. Muutosta tällä rintamalla tapahtuu, mutta ratkaisu ei voi olla kaikkien vanhojen perinteiden nopea katkaiseminen.

Länsimaissa on suuntaus, jossa uskonnon harjoittamista pyritään rajoittamaan, koska sen koetaan häiritsevän osaa väestöstä. Vedotaan ihmisoikeuksiin. Mihin haihtuvat tässä yhteydessä tarve suvaitsevaisuuteen, jota pidetään yhtenä länsimaisen sivistyksen ehtona? Uskonnottomien ja uskontokuntiin kuuluvien tulisi kyetä keskinäiseen dialogiin. Toisen näkemyksen mitätöinti ei ole rakentava tapa käydä vuoropuhelua olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä.

Seurakunnat haluavat tukea puolustusvoimissa tehtävää sotilassielunhoitoa, onhan kyse seurakuntien omista jäsenistä. Kun puolustusvoimissa kohdataan elämän ja kuoleman kysymyksiä, on luontevaa, että näitä kysymyksiä nuorten aikuisten kanssa pohtivat vankan teologisen koulutuksen saaneet henkilöt. Sama totuus liittyy myös vankeinhoidossa tehtävään sielunhoitotyöhön.