Tänä vuonna ilmestyi pappien ja kanttorien työhyvinvointia ja suhdetta omaan työhönsä kartoittava tutkimus, jonka kohderyhmänä olivat kirkon akateemiset – AKI ry:n jäsenet. Siihen kuuluvat Suomen kirkon pappisliiton sekä Suomen Kanttori-urkuriliiton jäsenet. Tutkimusraportti on nimeltään Kutsumusta, auttamista ja itsensä toteuttamista. Tutkimuksen on tehnyt Kati Niemelä ja julkaisija on Kirkon tutkimuskeskus. Tutkimuksessa on selvitetty jälleen neljän vuoden jälkeen pappien ja kanttorien suhdetta työhönsä.

Raportista avautuu kolme keskeistä tutkimustulosta. Ensiksi, useimmille papeille ja kanttoreille työ on ennen kaikkea kutsumustyötä, jonka he kokevat henkilökohtaisesti itselleen tarkoitetuksi tehtäväksi. Kutsumus kantaa vaikeittenkin asioiden ja tilanteiden keskellä. Toiseksi papit ja kanttorit kokevat voivansa auttaa ja kohdata työssään lähimmäisiä, joita varten heidät on kutsuttu auttamistehtävään. Se on työn parasta ulottuvuutta. Halu auttaa lähimmäisiä antaa motivaation tehdä seurakunnan työtä. Kolmas tutkimuksen tuoma tulos kertoo siitä, että erityisesti nuoret kanttorit kokevat voivansa toteuttaa itseään työssään.

Pappien ja kanttorien ammatit ovat yhteiskunnassamme perinteisimpiä ammatteja. Muuttuvassa yhteiskunnassa on kuitenkin luonnollista, että tehtävänkuvatkin ovat muutoksessa. Vaikka ulkoiset olosuhteet muuttuvat ympärillä, silti ammattiroolien ydin kantaa sisällään hyvin vanhaa ja pysyvää ihmisyyden ydintä. Työn tekeminen on muutoinkin koettu luterilaisessa perinteessämme yhdeksi tärkeimmistä mielihyvän ja tyydytyksen lähteeksi. Jos työssään voi auttaa ja palvella lähimmäistä, se on myös merkittävä elämänsisältö.

Kutsumustehtävän toteuttamisesta kertoo myös tyytyväisyysmittarin viimeisimmät tulokset. Kanttoreista erittäin tyytyväisiksi kokivat työnsä ja kutsumuksensa 21 %, jossa kasvua oli neljän vuoden takaiseen peräti 6 prosenttiyksikköä. Papeilla puolestaan erittäin tyytyväisiä työhönsä oli 25 %, josta kasvua edelliseen mittaukseen oli 3 prosenttiyksikköä. Kokonaisuudessaan kanttori-urkuriliiton jäsenistä työnsä kertoi olevansa melko tai erittäin tyytyväisiä 84 % ja pappisliiton jäsenistä 88 %. Nämä ovat korkeita lukemia.

Moni voisi ajatella, että viimeaikainen kirkosta eroaminen turhauttaisi kirkon työntekijöitä. Varmasti taloustilanteen huonontuminen niin yhteiskunnassa ja kirkossa huolestuttavat. Samoin kristillisen tietouden oheneminen suomalaisten keskuudessa kuten myös yleinen näköalattomuus askarruttavat kirkon työntekijöitä. Suomalaisten luonne on kuitenkin aina punnittu vaikeina aikoina, jolloin myös henkiset ja hengelliset voimavarat ovat nousseet arvoonsa. Kirkon työn tekeminen koetaan merkittäväksi erityisesti vaikeina aikoina, jolloin kysellään pysyvien ja kestävien arvojen perään.