Mooses sanoi Herralle: »Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli.» Herra sanoi hänelle: »Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.»

Minulla oli isoisä, jonka nimi oli Kalle. Kalle-ukin kuolemasta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Ukkini eli hyvin vanhaksi, sillä kuollessaan hän oli 98-vuotias. Kalle-ukkini kertoi eläessään paljon erilaisia kertomuksia menneiltä ajoilta. Vielä iäkkäänäkin hän kirjoitti paperille ylös kaikenlaisia tapahtumia, joita hänen nuoruudessaan oli tapahtunut. Minä sitten kirjoitin tietokoneella puhtaaksi kertomuksia ja yhdessä setieni kanssa kokosimme kertomuksista ja valokuvista kirjan, josta voi lukea sukumme historian vaiheista.

On varsin hyödyllistä kuulla, millaista elämää on eletty ennen meitä. Se auttaa meitä ymmärtämään myös omaa elämäämme ja nykyaikaa. Eräs asia nousi vahvasti esiin ukkini kertomuksista kuluneella viikolla. Isoisästäni kerrotaan, että hän liikuttui usein, kun hänelle annettiin työstä hyvää palautetta. Syy hänen liikuttumiseensa löytyi siitä, että hänen isänsä oli kuollut Kallen ollessa vain 11-vuotias. Tämä oli jättänyt isoisäni elämään suuren aukon ja puutteen. Hänellä ei ollut isää, joka olisi auttanut ja tukenut häntä hänen tehtävissään.

Kallesta tuntui, että hän ei ollut lapsena ja nuorena saanut riittävästi kannustusta ja rohkaisua vaan elämä oli tuntunut Kallesta hyvin vaativalta. Meillä suomalaisilla ei ole ollut tapana antaa lapsille ja nuorille riittävästi kannustusta. Vielä aikuisenakin Kalle liikuttui, kun joku kertoi hänelle, että hän oli tehnyt hyvää työtä. Ja kyllä Kalle pitikin työstään maalaistalon isäntänä. Ylpeästi hän kertoi kaikesta siitä, mitä hän oli tehnyt ja saanut aikaan.

Vanhan testamentin kertomuksesta Mooseksesta moni voi löytää itsensä. Siinä kerrotaan Mooseksesta, joka oli tullut tärkeään vaiheeseen elämässään. Jumala oli kohdannut Mooseksen ja kutsui tätä johtamaan kansaa. Mooseksesta tuntui, että hän ei koskaan ollut hyvä puhuja eikä tuolloinkaan ollut, kun Jumala häntä kutsui. Hän koki, ettei hänestä ollut kansan johtajaksi, koska hän ei osannut pitää puheita.

Monelle on varsin tuttu ongelma se, että ei tunnu selviytyvän niistä haasteista ja tehtävistä, joita itsellä on. Monesta tuntuu, että meiltä usein vaaditaan enemmän kuin mitä me osaamme ja mihin me pystymme. Jos kaikki tuntuu vain vaatimukselta, niin elämäniloa on vaikea löytää. Ei oikein jaksa ponnistella, jos kaikki on niin vaikeaa.  Tällaisen tilanteen eteen joutui myös Mooses kohdatessaan Jumalan.

Jumala ei kieltänyt Mooseksen tunnetta siitä, että Mooses olisi ollut kankeakielinen ja hidaspuheinen. Mutta se, mitä Jumala tahtoi Moosekselle sanoa, oli että Mooses kyllä tulee selviytymään tehtävistään. Tärkeintä ei ollut se, kuinka hyvä Mooses oli, vaan se, että hän suoritti ne tehtävät, jotka hänelle annettiin. Jumala lupasi auttaa Moosesta hänen kaikissa tehtävissään ja lupasi olla hänen kanssaan kaikissa tilanteissa.

Meistä jokainen tarvitsee rohkaisua. Mutta usein tuntuu siltä, että tänä aikana moni lannistuu, ja lakkaa yrittämästä kokonaan, kun tuntuu siltä, että ei selviydy tehtävistään. Ja silloin meistä jokainen tarvitsee rohkaisua ja kannustusta. Olisi hyvin tärkeää, että osattaisiin antaa hyvää palautetta toinen toisellemme. Se ei ole aina helppoa, mutta moni voi löytää rohkeutensa, kun saa kokea, että hän kelpaa ja on riittävän hyvä. Valitettavasti on myös niin, että kielteistä palautetta on usein paljon helpompi antaa kuin myönteistä. Tärkeää olisi kuitenkin, että antaessamme kielteistä palautetta löytäisimme aina myös jotakin hyvää.

Meidän tulee niin helposti sanottua lannistavia sanoja. Moni alkaa pelätä, että mitä uskaltaa sanoa. Tulee ehkä pelko, että toiset nauravat, jos sanon jotakin tyhmää. Ja minunkin täytyy pappina sanoa, että usein jää harmittelemaan, ettei osannut paremmin puhua tai teki puheessaan virheitä. Mutta silloin muistutan itseäni, ettei kukaan ihminen ole täydellinen. Jokainen meistä tekee virheitä ja on vain opittava hyväksymään itsensä ja tultava toimeen myös omien virheidensä kanssa.

Tässä lyhyessä raamatunkertomuksessa on toinenkin asia, joka on hyvin tärkeä meille kaikille. Siinä puhutaan myös kahdesta tärkeästä aistista, nimittäin kuulosta ja näkemisestä. Ne ovat meille Jumalan antamia lahjoja. Yhtä tärkeää kuin se, että osaamme puhua on se, että osaamme kuunnella. Myös silmillämme voimme kehittyä näkemään tärkeitä asioita. Silmien kautta tapahtuu paljon oppimista.

Tässä hiljattain TV:stä tuli dokumentti sarja, jossa esiteltiin Yhdysvaltojen kahden Rooseveltin sukuun kuuluvien presidenttien Theodore sekä Franklin D. Rooseveltin elämäntarinaa. Molemmat heistä olivat suosittuja presidenttejä, joilla oli hyvin merkittävä vaikutus koko kansakunnan historiaan. Molemmat heistä opittiin tuntemaan hyvin taitavina sanankäyttäjinä. Roosevelt oli ensimmäinen yhdysvaltalainen Nobel-palkinnon vastaanottaja, joka sai rauhanpalkinnon vuonna 1906 Venäjän–Japanin sodan menestyksellisestä rauhanneuvottelutyöstä. Theodore Rooseveltia puhetyylistä pidettiin. Hänen koettiin puhuvan kuin pastorin, joka julisti sanomaansa niin, että puheet omaksuttiin.

Franklin D. Roosevelt oli Yhdysvaltain presidentti 1930- ja 40-luvuilla, jolloin elettiin hyvin vaikeitten yhteiskunnallisten ongelmien keskellä. Koettiin jopa nälänhätää. Franklinia pidettiin henkisesti hyvin vahvana. Hän oli sairastunut polioon, minkä vuoksi hän oli liikuntarajoitteinen ja siitä huolimatta hän suoriutui presidentin vaativista tehtävistä. Erityisen suosion Franklin sai kuitenkin puhetaidoistaan. Elettiin radion kulta-aikaa, kun muita medioita ei ollut. Radion välityksellä pitämiensä puheiden kautta Franklin tuli ihmisten koteihin ja puhui jokaiselle kuin perheenjäsenelle. Presidentin sanomaa kuunneltiin. Hän osasi ilmaista ajatuksensa hyvin selkeästi ja vakuuttavasti. Franklinin ansio oli, että hän loi toivoa miljoonille ihmisille, joita hän osasi lohduttaa ja kertoa selkokielellä, mistä yhteiskunnalliset ongelmat johtuivat.

Kuunteleminen on hyvin tärkeä taito. Jos kaikki meistä vain puhuisivat, mutta kukaan ei kuuntelisi, niin eihän siitä mitään tulisi. On tärkeää kuunnella ja oppia painamaan mieleen, mitä meille opetetaan Jumalan sanasta. Toisten kuunteleminen on tärkeää myös siksi, että voimme oppia kuuntelemaan toisiamme ja sitä kautta opimme myös ymmärtämään toinen toistamme. Jos ymmärrämme toisiamme, silloin on helpompi ymmärtää myös itseään ja tulla toimeen itsensä kanssa.

Raamattu kertoo, että Mooseksesta tuli hyvin tärkeä kansanjohtaja. Vaikka Mooses oli kankeakielinen ja hidaspuheinen, ne puutteet eivät estäneet häntä suorittamasta tärkeitä tehtäviään. Varmasti Mooseksen elämässä oli monta tilannetta ja hetkeä, jolloin hänestä tuntui siltä, ettei hän ollut riittävän hyvä. Mutta kuitenkin Monesta Raamatun kohdasta käy ilmi, kuinka hyvin Mooses osasi johtaa kansaansa. Mooses oli oppinut hyväksymään itsensä puutteineen ja suoriutui tehtävistään todella mainiosti.

On aina hyvä muistaa, että oppiminen on iloinen asia. Mooseksen kertomus opettaa meille sen, ettei ihminen ole koskaan liian vanha oppiakseen uusia asioita. Aina voi oivaltaa, kuinka paljon on asioita, joita voi opiskella. Joskus voi ehkä tulla tunne, että missähän minä näitä asioita tarvitsen, mutta koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo vastaan ja mitä taitoja, tietoja ja kykyjä on hyvä silloin hyvä olla. Näin on myös hengellisen elämän alueella. Käymme Jumalan koulua ja opimme uusia asioita jatkuvasti.