Olemme koolla Kajaanin kirkossa Kajaanin ison pommituksen 80-vuotismuistotilaisuudessa. Kuulimme aluksi kanttori-urkuri Olli Kinnusen soittamana Finlandia-hymnin, joka on Sibeliuksen kansainvälisesti tunnetuimpia teoksia. Finlandia-hymni kuvaa meidän suomalaisten isänmaallisia tuntoja jo 120 vuoden ajalta. Lauloimme myös virren 584, joka tunnetaan nimellä Suomalainen rukous. Virsi nivoutuu hyvin läheisesti talvisodan aikaan. Virren alkuperäiset sanat ovat osa runoilija-kirjailija Uuno Kailaan kirjoittamaa runosarjaa Isänmaan päivä.

Suomalainen rukous oli Uuno Kailaalle erittäin läheinen. Kailas oli luonteeltaan uskonnollinen ja isänmaallinen. Kailas kuoli vain 31 vuotiaana vuonna 1933, ja hänen runonsa on jättänyt kansamme sieluun syvän jäljen. Virsi kuultiin ensimmäistä kertaa talvisodan aattona 25.11.1939 Helsingin Messuhallissa pidetyssä konsertissa. Kun talvisodan päättyminen oli tullut tietoon Moskovan rauhan voimaanastumisessa 13. maaliskuuta 1940, niin Yleisradion ohjelmassa seurasi välittömästi Suomalainen rukous kuorolauluna.

Runo ja virsi ovat puhutelleet Suomen kansaa ja runon sanoma rukouksena koettiin hyvin merkitykselliseksi niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Olemme tänään kokoontunet kunnioittamaan talvisodan Kajaanin ison pommituksen uhreja kuin myös pommituksessa selviytyneitä siviilejä ja sotilaita sekä heidän ponnistelujaan.

Anoppini Pirkko Susi asui lapsuudessaan Kajaanin vanhan palotornin vieressä Kainuunkadulla. Hän on kertonut lapsuusmuistoja talvisodan ajoilta. Vaikka hän itse oli ison pommituksen aikaa evakossa Limingalla, niin hän kuuli palokuntalaisten kokemuksia uupumisesta ja turhautumista jatkuviin pommituksiin. Heidän tehtävänsä tuntui toivottomalta. Juuri mitään ei ollut tehtävissä asuinrakennusten pelastamiseksi, kun Kajaani oli erityisesti ison pommituksen aikana yhtenä tulimerenä.

Kajaanin seurakuntalehdessä Hilja Kotimäki kertoi omia henkilökohtaisia muistojaan turvattomuudesta, jota koettiin, kun mitään kunnollisia pommisuojia ei Kajaanissa ollut turvana. Elettiin täysin vihollisen sotakoneiston armoilla. Tähän muistopäivään liittyi myös kuulemani viime sunnuntaina 90-vuotissyntymäpäivää viettäneen päivänsankarin muistot, kun hän Paltamosta käsin lapsena havaitsi Kajaanista nousevan tulimeren loimotuksen ison pommituksen tuloksena. Järkyttävät ja surulliset kokemukset yhdistävät meitä edelleen, emmekä saa niitä unohtaa.

Olemme talvisodan muistotilaisuuksien järjestelytoimikunnassa halunneet puhua talvisodan 105 kunnian päivästä. Talvisodan aika on jättänyt kansamme sieluun syvät jäljet. Sodasta on jäänyt paljon kirjallista dokumenttia sekä myös muistikokemuksia, joita meidän on syytä pysähtyä ajattelemaan.

Teatterinjohtaja Panu Raipio on tutkinut talvisodan aikaa ja kokemuksia, joita sodan aikana saatiin. Raipio kertoo käyneensä läpi arkistoja. Erityisesti häntä oli koskettanut presidentti Kyösti Kallion radiopuhe vuoden 1939 itsenäisyyspäivänä. Päämiehen sanoma oli liikuttava: "Näyttää siltä kuin tuo mahtava suurvalta haluaisi riistää meiltä tunnustamansa itsenäisyyden ja sen mukana kaiken, mikä meille on pyhää ja kallista. Mutta onneksi Suomen kansan kaikki kerrokset ymmärtävät, mistä on kysymys."

Tohtorikoulutettava, kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi, kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista toisessa maailmansodassa. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, koska elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Etsittiin korkeampia merkityksiä ja selityksiä tapahtumille, mikä niissä olosuhteissa oli aivan luonnollista.

Antamissaan lehtihaastatteluissa Myllyniemi on kertonut tuntojaan. Häntä on puhutellut erityisesti kertomukset, joissa on käynyt ilmi erilaiset yliluonnolliset kokemukset. Eniten kertomuksia on toisilleen rakkaiden ihmisten välisistä yhteyksistä, ikään kuin näkymättömistä langoista sotarintamien ja kotirintaman välillä. Siitä on esimerkkinä seuraava kertomus.

Pimeänä syysyönä perheen kaksi vanhempaa sisarusta heräsi, kun ikkunaan koputettiin. Isä hymyili heille ikkunan ulkopuolelta. Tytöt menivät herättämään äidin: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle”. Äiti nousi katsomaan ja avasi ikkunan, mutta ketään ei näkynyt. Jälkeenpäin oli varmistunut, että juuri silloin, kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän oli kaatunut rintamalla. Isä oli käynyt hyvästelemässä lapsensa. 

Tulevassa väitöskirjassaan Myllyniemi pohtii muun muassa sitä, minkälaista on kokemuksellinen kulttuuriperintömme ja miten kertomukset siirtyvät tuleville sukupolville. Kokemuksiin kuuluvat sellaiset yliluonnolliset ilmiöt, joita voi monen tämän nykyajan ihmisen vaikea uskoa todeksi. Saman tyyppisiä kokemuksia on kuitenkin kertynyt niin paljon, ettei tutkijan mukaan niitä voi pitää pelkkänä sattumana.

Esimerkki sodan ajan kirjeenvaihdosta kuvaa ihmisten tuntoja. Toisiinsa rakastuneet nuori neito ja nuorukainen kertovat kuulumisiaan sekä kuvailivat tuntojaan. Jokaisessa kirjeessä oli läsnä luja tulevaisuudenusko, joka kumpusi rukouksista ja siunauksen toivotuksista. Isänmaallisuus ja hengellisyys olivat käsin kosketeltavia kirjeen vaihdossa. Niiden hyväksi toimittiin niin kotirintamalla kuin sotatoimialueillakin.

Sodan keskellä, niin kotirintamalla kuin sotarintamalla rukoiltiin paljon. Pyydettiin Jumalalta suojelusta ja varjelusta. Ymmärrettiin myös se, että sota tuotti paljon uhreja ja surun ja luopumisen tuskaan haettiin koko yhteisöstä voimia. Osattiin myös olla kiitollisia niistä kokemuksista, joissa koettiin varjelusta ja suojelusta. Tänä iltana hiljennymme muistamaan Kajaanin pommitusten uhreja ja luemme heidän nimensä.