Elämme kirkkovuodessa pääsiäisaikaa eli Kristuksen ylösnousemusjuhlan kautta. Kirkko kehottaa meitä muistamaan esirukouksissa kuolleita omaisia ja läheisiä. Näin siksi, että rukous on vahva rakkauden ilmaus. 

On hyvin tärkeää, että saamme viettää tätä kaatuneiden muistopäivää. Tämän ajan ihminen, kuten meistä kuka tahansa voi pitää itsestään selvänä sitä kaikkea hyvää, josta saamme olla etuoikeutetut. Kuinka toisin voisikaan meillä olla asiat, jollei suomalaiset olisi hyvin määrätietoisesti ja päättäväisesti nousseet torjumaan itäisen suurvallan asemahtia vastaan.

Suomalaisuuden aate ja itsenäisyys oli vaakalaudalla. Mikäli Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen ja samalla asettanut tänne hallinnon, jossa meillä suomalaisilla ollut vain vähän sanavaltaa. Suomen kansankirkkojenkin työtä ja toimintaa olisi rajoitettu tavalla, jossa kirkkojen työ olisi menettänyt kaiken julkisen aseman.

Esimerkkinä voi mainita Viron kansan, joka on tilastojen mukaan tällä hetkellä koko Euroopan uskontokielteisin maa. Ateistinen opetus naapurimaamme Viron koululaitoksessa saavutti tavoitteensa ja koko kansa juurrutettiin pois kristinuskosta. Tästä Viron kansa ei ole vieläkään toipunut.

Tänään muistelen myös omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Jo aika pienenä ymmärsin ja aistin, kuinka toisen maailmansodan varjot lankesivat kaikkialle. Elettiin pelon aikaa. Monessa maassa pyrittiin vuosikymmenien ajan etsimään omaa tietä itsenäisyyteen.

Ilman koko Suomen kansan uhrauksia eläisimme aivan toisenlaisissa olosuhteissa, kuin missä me nyt saamme elää. Siksi me ilmaisemme tänään syvän kiitollisuuden tunteemme erityisesti talvi- ja jatkosodassa henkensä antaneille ja heidän omaisilleen. Muistamme tänään myös kansalaissodan uhreja, kun suomalaiset hakivat suuntaa juuri itsenäistyneelle kansakunnalle.

Sotien tragediat eivät saa hävitä mielestämme. Hetkemme rukouksessa Kajaanin sankarihautausmaalla ja hautamuistomerkillä on kiitollisuuden ja rakkauden siteen vaalimista ja vahvistamista. Näin konkreettisesti osoitamme uskoamme ylösnousemukseen ja rakkauttamme lähimmäisiin.

Päätän puheeni arkkipiispa Leon rukoussanoihin. Rakkaus Kristukseen yhdistää elävät ja kuolleet. Nojaudumme evankelista Luukkaan opetukseen, että ”Hän (Kristus) ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien, sillä kaikki hänelle elävät” (Luuk. 20:38). Hänessä nukkuneet elävät kuolemansa jälkeen Kristuksessa. Jaamme näin pääsiäisen riemun yhdessä heidän kanssaan.

Olkaa iäti muistetut ja autuuteen kutsutut, te sodissa kaatuneet omaisemme ja läheisemme. Kristus nousi kuolleista!

Tuolla vaikkapa hiihtokisoista tutulla huudolla on tarkoitus kannustaa urheilijoita raskailla nousuosuuksilla.  Niinpä he sitten maaliin tullessaan kaatuvatkin maahan henkeä haukkoen, kaikkensa antaneina.

Urheilijat toipuvat usein suorituksistaan hämmästyttävän nopeasti. Mutta harva meistä pystyy toistuvasti ylittämään itsensä, oli elämänalue mikä tahansa.

Kukaan meistä ei pysty toimimaan aina jaksamisensa ylärajalla, ja urheilijakin tarvitsee palautumisaikaa suorituksensa jälkeen. Jaksaa, jaksaa –huutoa on ehkä alun perin käytetty urheilijoiden kirittämiseen, mutta nyt sitä on alettu soveltaa myös kuluttavaan elämäntapaan liittyvään tsemppaamiseen.

Kulunut koronaepidemiavuosi on osoittautunut monelle nuorelle vaikeaksi.  Omatoiminen koulunkäynti ei ole sujunut, ja harrastuksiakin on rajoitettu. Moni on uupunut jatkuviin rajoituksiin. Yksi esimerkki kuvaa tilannetta.

Nuorille suunnatun Jaksaa, jaksaa? -hankkeen (2019-2021) tarkoituksena on ollut vähentää lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien nuorten kokemaa uupumusta ja lisätä opiskeluintoa. Päätavoitteena on ollut saada nuorten kokema uupumus vähenemään ja opiskeluinto lisääntymään hankkeessa kehiteltävien toimenpiteiden avulla.

Yhteiskunnan kannalta on vakava asia, jos nuoret kokevat uupumusta eivätkä löydä apua ahdinkoonsa.  Onneksi meillä Suomessa on järjestöjä, joiden toimintaan kuuluu nuorten tukeminen. Myös seurakunta tekee työtään nuorison parissa ja haluaa olla kannustamassa ja auttamassa nuoria elämässä eteenpäin.

Urheilijoiden kestävyyden taustalla on pitkä ja määrätietoinen harjoittelu, johon kuuluu myös riittävästi palautumisjaksoja.  Onpa elämäntilanteemme mikä tahansa, me kaikki tarvitsemme palautumista ja lepoa aina rasituksen jälkeen.

Viime aikoina on jo alettu keskustella ajasta, jolloin koronaepidemia on voitettu. Vielä on kuitenkin jaksettava odottaa rokotusten antamaa laumasuojaa – ja tsempattava toinen toisiamme.

Koronarokotusten käynnistyessä on käynyt myös ilmi, että yllättävän moni ei luota uusiin koronarokotteisiin, vaan on niistä huolissaan. Jopa monet terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole täysin luottavaisia siihen, että koronarokotteet olisivat kokonaan turvallisia. Tilanne on hyvin hankala. Rokotteiden kaikkien vaikutusten tutkimiseen ei ole ollut kovin paljon aikaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikessa lääketieteeseen perustuvassa hoidossa on aina ei-toivottuja sivuvaikutuksia, joita yritetään minimoida. Rokotteiden tuottajat vakuuttavat, että rokotteet ovat turvallisia.

Huolestuttavinta on mielestäni ollut kuitenkin se, että maailmalla leviää koko ajan eriskummallisiin salaliittoihin perustuvia väitteitä. On väitetty, että koronavirus olisi tahallaan luotu tutkijoiden laboratorioissa. Myös lääketeollisuuden on esitetty kehittäneen koronataudin, jotta lääketeollisuus saisi itselleen tuloja. On unohdettu se, että maailmassa on edelleen paljon sairauksia, joiden hoidon eteen tehdään koko ajan suuria ponnisteluja tehoavan lääkityksen ja hoidon löytämiseksi. Sairauksia tai tauteja ei minkään tahon kannata kehittää, kun niitä on jo valmiiksi hyvin paljon.

Salaliittoteoriat syntyvät epävarmoina aikoina, kun halutaan selittää vaikeita asioita ja ilmiöitä. Teoriat synnyttävät syytöksiä, joita on mahdotonta osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Epävarmuuteen perustuen voidaan myös lietsoa pelkoja, joilla estetään avun saaminen hengenvaaralliseen tautiin. Tämä on hyvin vastuutonta. Kielteiset some-viestit leviävät usein paljon nopeammin kuin myönteiset viestit. Perusteettomien viholliskuvien rakentaminen saattaa kirjoittajasta tuntua hyvältä, kun siitä ikään kuin saa jonkinlaista vallan tunnetta. Se on kuitenkin itsepetosta.

Uskon, että vääriin perusteisiin nojautuva viestintä kääntyy aina lopulta kirjoittajiansa itseään vastaan. Joskus tuntuu, että valheella on pitkät jäljet, mutta lopulta ne ovat lyhyet. ”Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta.” (2 Kor. 13:8). Tänä aikana erilainen valheellinen propaganda saattaa lyhyellä välillä menestyä, mutta pidemmän päälle valheiden varaan ei koskaan voida perustaa mitään kestävää.

Taistelu koronatautia vastaan vaatii jälleen määrätietoisia ja voimakkaita toimia, jotta taudin eteneminen saadaan pysäytettyä. Toki kaikkialla ollaan paremmin tietoisia toimista, joita tarvitaan taudin etenemisen rajoittamisessa. Päättäjät eri puolilla maailmaa ovat epätietoisuuden tilassa. Millä rajoituksilla selvitään parhaiten eteenpäin? Tautitilanne voi kääntyä jälleen vakavammaksi ja maailman talousnäkymät alkavat synkkenemään entisestään. Kukaan ei tiedä, milloin elämä palaa normaaliksi.

Varmuutta taudin kulusta tulevana syksynä ei ole kenelläkään. Meidän suomalaistenkin on totuttava siihen, että epävarmuus tulevasta jatkuu vielä pitkään. Tilanteen hoitamisessa keskeisiä toimijoita eivät ole vain hallitukset vaan jokainen meistä. Tiedämme riittävästi, miten taudille altistutaan ja missä tilanteessa tauti tarttuu herkimmin.

Tautimaraton jatkuu ja siihen juoksuun tarvitaan kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Hankalinta tilanteessa on se, että mitään pidemmän välin suunnitelmia kukaan ei voi oikein tehdä. Tai jos suunnitelmia tehdään, niin kaikki ne ovat ehdollisia. Epävarmuuden edessä on vain tultava toimeen sekä uskottava ja toivottava parasta.

Kajaanin seurakunnan toiminnassa olen siitä ollut tyytyväinen, että kaikki kesän rippikoulut on saatu järjestettyä poikkeusoloissa. Kaikkeen seurakunnan toimintaan koronarajoitteilla on silti ollut vaikutuksia. Varotoimia on pidetty yllä läpi kesän. Näitä toimia jouduttaneen edelleen jatkamaan. Varsin valitettavaa on se, ettei seurakunnankaan toiminnoissa pytytä vielä palaamaan normaalioloihin eikä tietoa ole siitä, milloin normaalit ajat koittavat.

Kristittyinä kohtaamme ja jaamme samat kärsimykset, jotka ihmiset joutuvat kaikkialla kokemaan. Kriisi aiheuttaa samoja koettelemuksia riippumatta siitä, millä puolella maapalloa olemmekaan. Meillä suomalaisilla on kuitenkin se etuasema, että meidän yhteiskuntamme on hyvin järjestäytynyt ja terveydenhuoltomme toimii hyvin korkealla tasolla. Siitä saamme olla hyvin kiitollisia.

Hyvin usein terveyteen liittyvät huolet ovat niitä suurimpia, joita meillä ihmisillä voi tulla vastaan. Maailmanlaajuisessa pandemiassa huolet ovat olleet yhteisiä kaikille maapallon asukkaille. Tiedossa on ollut myös se, että vaikea virussairaus voi heikentää meidän immuniteettiamme ja altistaa myös muille sairauksille. Varmuutta koronavirustaudin sairastamisen tuomasta immuniteetista ei myöskään ole voitu vielä vahvistaa.

Pandemia on myös nostanut esiin erityisesti hengityssairaudet. Esiin on noussut tieto, jonka mukaan hengitysilma on liikenteen vähenemisen johdosta parantunut monissa suurkaupungeissa. Pakokaasujen aiheuttamat miljoonat ennenaikaiset kuolemat maailmassa ovat hyväksytty meidän elämäntapoihimme kuuluvana asiana, joille ei ikään kuin voitaisi tehdä mitään.

Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Toisaalta terveys on myös koko ajan muuttuva tila, johon vaikuttavat sairaudet ja fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö, mutta ennen kaikkea ihmisen omat kokemukset ja hänen arvonsa ja asenteensa.

Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja Jussi Huttunen on todennut, että ihminen voi tuntea itsensä terveeksi, vaikka hänellä on vaikeitakin vammoja tai sairauksia, joihin hän saa hoitoa. Meistä hyvin harva selviää elämänsä läpi, ettei sairaudet tai loukkaantumiset olisi jollakin tavalla koetelleet meitä. Silloin on noussut tärkeäksi se, että meillä on mahdollisuus saada asianmukaista hoitoa sairauksiimme.

Koronavirusaikana on kaikkialla tunnettu sekä myös eri tavoin ilmaistu hyvin suurta kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka hoitavat sairaita ja siten luovat meille turvallisuuden tunnetta siitä, että vaikeistakin sairauksista voidaan selviytyä, kun sairauksiin saadaan mahdollisimman hyvää hoitoa.

Lääketiede on viimeisten vuosikymmenien aikana kehittynyt hyvin voimakkaasti. Silti terveyteen ja terveydenhuoltoon liittyviä haasteita on hyvin paljon. Saamme olla kiitollisia Jumalalle lääketieteen ja terveydenhuoltojärjestelmämme tuottamasta hyvinvoinnista meidän elämässämme. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää kaikkia teitä, jotka palvelette meitä meidän terveytemme hyväksi Kainuussa.

Suunnitelman tietoonsa saanut puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim kansakunnan yhtenäisyyttä korostaakseen määräsi, että toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä talvisodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä.

Meidän suomalaisten kannalta sodat ovat keskeisesti määritelleet meidän kansallista olemassaoloamme. Mutta sanoisin, että meidän suomalaisten historiaa ovat määritelleet myös kaikki meidän elinolosuhteistamme johtuneet koettelemukset. Vuosisatojen aikana on täytynyt selvitä kaikista niin luonnonolojen asettamista ankarista vaatimuksista kuin suurvaltapolitiikankin aiheuttamista sodista. On myös koettu vakavia tautiaaltoja, jotka ovat surmanneet joukoittain kansalaisia.

Koronakriisi on aiheuttanut jo nyt mittaamatonta vahinkoa ja kärsimystä eri puolilla maailmaa. Ongelmana ei ole ollut ainoastaan tauti itse, vaan myös talouden rakenteiden horjuminen eri puolilla maailmaa. Myös henkiset ja mielenterveysongelmat ovat seuranneet monia. Eninten kärsimystä on aiheutunut köyhille maille, joiden talous ja terveydenhuolto on muutoinkin jo ollut heikoissa kantimissa. Meillä Suomessa yhteiskunnan rakenteet ovat keskimääräistä vahvemmat, ja meillä on enemmän resursseja selviytyä taudin aiheuttamista ongelmista.

On sanottu, että jokainen sukupolvi joutuu käymään koettelemuksia. Ne voivat vaihdella suurestikin, mutta mikään sukupolvi maailmassa ei ole päässyt helpolla. Toivottavasti ainakin tämä koronaviruksen aiheuttama ahdinko saisi meidät ponnistelemaan yhdessä paremman tulevaisuuden eteen ja löytämään yhteistä henkistä- ja arvopohjaa tulevaisuuttamme varten.

Vietämme rukoussunnuntaita, jolloin tutkimme mitä Jeesus opettaa rukouksesta. Rukous ei kuulu vain kirkkoon tai johonkin muusta elämästä erilliseen saarekkeeseen, vaan se on mitä jokapäiväisin asia, nousee elämän keskeltä, ja sitä me tarvitsemme arjessa ja juhlassa, ilossa ja surussa.

Tärkeää ei ole, miten paljon osaamme tai tahdomme Juma­lalle kertoa. Pelkkä oleminen ja viipyminen Pyhän Kol­miyhteisen Jumalan edessä, vaikka arkipäivän toimien kes­kellä, tuo siunauksen tavalliseen päivään. Oleellisempaa kuin rukouksen muoto, paikka, sanat on sydämen tila, eli tarve olla Herran edessä, osallisena hänen siunaukseensa. Hän on luvannut kuulla hiljaisenkin rukouksen.

Vääränlainen vahvuuden tunne johtaa ihmistä harhaan. Hän kuvittelee aina vain selviytyvänsä ja kieltää itseltään heikkouden aiheuttamat tuntemukset. Kuka tahansa meistä voi sairastua vahvuuteen, joka lopulta ajaa ihmisen umpikujaan. Kristityn näkökulmasta paremmalta sanonnalta kuulostaa esimerkiksi Haloo Helsinki -yhtyeen laulussa sanat: ”Mikä ei tapa, se todellakin hajottaa.”

Terapeutti Maaret Kallio on todennut: "On valheellista luoda mielikuvaa, että toipuminen on pelkkä yksilön valinta ja mielen voimalaji. Äärimmäisen kovat, pitkäkestoisesti traumatisoivat tai ihmisen kehitystasoon kuulumattomat vaikeat kokemukset eivät suinkaan aina jalosta. Se, mikä ei tapa, voi rikkoa rajusti ja johtaa pysyviin säröihin."

Tänä aikana moni pohtii koronaviruskriisin keskellä: ”Miten selviydyn, jos sairastun tai miten voin selviytyä taloudellisesti, kun entinen työpaikka on mennyt alta?” Kriisi vie monen elämän tiukalle, eikä kukaan voi olla täysin varma, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tunnettua sanontaa voi kritisoida siitä näkökulmasta, että kriisissä ratkaisevinta ei ole ihmisen oma vahvuus, vaan kyky turvautua apuun, jota on tarjolla.

Kristityn elämässä kriisistä selviäminen perustuu omien heikkouksien tunnistamiseen ja tuntemiseen. Oikeaa viisautta on se, että ei kuvittele itsestään ja omasta jaksamisestaan liikoja. Kun meidän perusturvallisuutemme järkkyy, meidän tulee silloin turvautua Jumalaan ja lähimmäisiin, jotka voivat meitä tukea. Tarvitsemme myös yhteisöllisyyttä, joka meitä kantaa.

Koronakriisin keskellä monenlaiset tunteet nousevat pintaan. Tunnelma kiristyy ja vihankin tunteet valtaavat helposti mielen. Koronaviruskriisi testaa yhteiskunnan ja kansalaisten arvoja ja asenteita. Syyttelyn ja tuomitsemisten sijaan on koottava voimia, jotta jaksetaan yhdessä katsoa kriisissä eteenpäin.

Maaliskuussa selvisi koko maailmalle, että koronaviruksen aiheuttama tartunta on niin vakava, että leviämistä varten aloitettiin julistamaan poikkeusoloja ja erilaisia liikkumisen kieltoja. Monille valtioille osoittautui kohtalokkaaksi se, että varotoimia ei osattu heti alusta tehdä riittävästi. Taudin edetessä hyvin monen oli myös vaikea ymmärtää, ettei koronaviruksessa ollut kyse tavallisesta influenssasta vaan paljon vakavammasta sairaudesta.

Suomen hallitus julisti yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa maanantaina 16.3. maahan poikkeustilan pandemian ja talouteen kohdistuvien paineiden vuoksi. Päätöksiä valmiuslakien voimaan saattamisesta tehtiin vähitellen tämän jälkeen eduskunnassa. Kriisitila alkoi koskettaa myös seurakuntia, koska kaikkia kohtaamisia tuli määräysten jälkeen välttää taudin etenemisen ehkäisemiseksi.

Koronavirusepidemia koskettaa kaikkia valtioita ja ihmisiä. Epätietoisuus taudin etenemisestä on ahdistaa, koska kukaan ei tiedä, milloin tämä epidemia on ohitse. Taudin etenemisestä on vain valistuneita arvauksia. Maailma ei ole enää entisensä, kun epidemia on päättynyt. Poikkeustila eri puolilla maailmaa tulee aiheuttamaan pitkän epävarmuuden ajan myös taloudellisesti ja hallinnollisesti.

Vaikka lääketiede on edistynyt viime vuosikymmeninä, niin silti yllättävän tautiepidemian leviämiseen ei ehkä ole moniin vuosiin saatavissa sopivaa lääkitystä tai toimivaa rokotetta. Monet ovatkin kokeneet taudin leviämisen ikään kuin raamatullisena vitsauksena. Vähintään kovia koettelemuksia tauti ja taudin aiheuttamat vaikutukset ovat meille kaikille. Sairastunko itse tai sairastuuko minun läheiseni?

Koettelemukset aiheuttavat pelkoa, mutta ne myös yhdistävät meitä ihmisiä ja kansoja. Koko ihmiskunta on nyt samassa laivassa. Tässä tilanteessa lähimmäisten huomioiminen ja myötätunto ovat lisääntyneet. On tärkeää osoittaa välittämistä ja huolenpitoa toinen toistamme kohtaan. Sitä teemme parhaiten myös suojautumalla taudilta ja noudattamalla ohjeita, joita asiantuntijat ovat meille antaneet. Samalla pyydämme: "Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs."

Suomalainen rukous oli Uuno Kailaalle erittäin läheinen. Kailas oli luonteeltaan uskonnollinen ja isänmaallinen. Kailas kuoli vain 31 vuotiaana vuonna 1933, ja hänen runonsa on jättänyt kansamme sieluun syvän jäljen. Virsi kuultiin ensimmäistä kertaa talvisodan aattona 25.11.1939 Helsingin Messuhallissa pidetyssä konsertissa. Kun talvisodan päättyminen oli tullut tietoon Moskovan rauhan voimaanastumisessa 13. maaliskuuta 1940, niin Yleisradion ohjelmassa seurasi välittömästi Suomalainen rukous kuorolauluna.

Runo ja virsi ovat puhutelleet Suomen kansaa ja runon sanoma rukouksena koettiin hyvin merkitykselliseksi niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Olemme tänään kokoontunet kunnioittamaan talvisodan Kajaanin ison pommituksen uhreja kuin myös pommituksessa selviytyneitä siviilejä ja sotilaita sekä heidän ponnistelujaan.

Anoppini Pirkko Susi asui lapsuudessaan Kajaanin vanhan palotornin vieressä Kainuunkadulla. Hän on kertonut lapsuusmuistoja talvisodan ajoilta. Vaikka hän itse oli ison pommituksen aikaa evakossa Limingalla, niin hän kuuli palokuntalaisten kokemuksia uupumisesta ja turhautumista jatkuviin pommituksiin. Heidän tehtävänsä tuntui toivottomalta. Juuri mitään ei ollut tehtävissä asuinrakennusten pelastamiseksi, kun Kajaani oli erityisesti ison pommituksen aikana yhtenä tulimerenä.

Kajaanin seurakuntalehdessä Hilja Kotimäki kertoi omia henkilökohtaisia muistojaan turvattomuudesta, jota koettiin, kun mitään kunnollisia pommisuojia ei Kajaanissa ollut turvana. Elettiin täysin vihollisen sotakoneiston armoilla. Tähän muistopäivään liittyi myös kuulemani viime sunnuntaina 90-vuotissyntymäpäivää viettäneen päivänsankarin muistot, kun hän Paltamosta käsin lapsena havaitsi Kajaanista nousevan tulimeren loimotuksen ison pommituksen tuloksena. Järkyttävät ja surulliset kokemukset yhdistävät meitä edelleen, emmekä saa niitä unohtaa.

Olemme talvisodan muistotilaisuuksien järjestelytoimikunnassa halunneet puhua talvisodan 105 kunnian päivästä. Talvisodan aika on jättänyt kansamme sieluun syvät jäljet. Sodasta on jäänyt paljon kirjallista dokumenttia sekä myös muistikokemuksia, joita meidän on syytä pysähtyä ajattelemaan.

Teatterinjohtaja Panu Raipio on tutkinut talvisodan aikaa ja kokemuksia, joita sodan aikana saatiin. Raipio kertoo käyneensä läpi arkistoja. Erityisesti häntä oli koskettanut presidentti Kyösti Kallion radiopuhe vuoden 1939 itsenäisyyspäivänä. Päämiehen sanoma oli liikuttava: "Näyttää siltä kuin tuo mahtava suurvalta haluaisi riistää meiltä tunnustamansa itsenäisyyden ja sen mukana kaiken, mikä meille on pyhää ja kallista. Mutta onneksi Suomen kansan kaikki kerrokset ymmärtävät, mistä on kysymys."

Tohtorikoulutettava, kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi, kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista toisessa maailmansodassa. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, koska elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Etsittiin korkeampia merkityksiä ja selityksiä tapahtumille, mikä niissä olosuhteissa oli aivan luonnollista.

Antamissaan lehtihaastatteluissa Myllyniemi on kertonut tuntojaan. Häntä on puhutellut erityisesti kertomukset, joissa on käynyt ilmi erilaiset yliluonnolliset kokemukset. Eniten kertomuksia on toisilleen rakkaiden ihmisten välisistä yhteyksistä, ikään kuin näkymättömistä langoista sotarintamien ja kotirintaman välillä. Siitä on esimerkkinä seuraava kertomus.

Pimeänä syysyönä perheen kaksi vanhempaa sisarusta heräsi, kun ikkunaan koputettiin. Isä hymyili heille ikkunan ulkopuolelta. Tytöt menivät herättämään äidin: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle”. Äiti nousi katsomaan ja avasi ikkunan, mutta ketään ei näkynyt. Jälkeenpäin oli varmistunut, että juuri silloin, kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän oli kaatunut rintamalla. Isä oli käynyt hyvästelemässä lapsensa. 

Tulevassa väitöskirjassaan Myllyniemi pohtii muun muassa sitä, minkälaista on kokemuksellinen kulttuuriperintömme ja miten kertomukset siirtyvät tuleville sukupolville. Kokemuksiin kuuluvat sellaiset yliluonnolliset ilmiöt, joita voi monen tämän nykyajan ihmisen vaikea uskoa todeksi. Saman tyyppisiä kokemuksia on kuitenkin kertynyt niin paljon, ettei tutkijan mukaan niitä voi pitää pelkkänä sattumana.

Esimerkki sodan ajan kirjeenvaihdosta kuvaa ihmisten tuntoja. Toisiinsa rakastuneet nuori neito ja nuorukainen kertovat kuulumisiaan sekä kuvailivat tuntojaan. Jokaisessa kirjeessä oli läsnä luja tulevaisuudenusko, joka kumpusi rukouksista ja siunauksen toivotuksista. Isänmaallisuus ja hengellisyys olivat käsin kosketeltavia kirjeen vaihdossa. Niiden hyväksi toimittiin niin kotirintamalla kuin sotatoimialueillakin.

Sodan keskellä, niin kotirintamalla kuin sotarintamalla rukoiltiin paljon. Pyydettiin Jumalalta suojelusta ja varjelusta. Ymmärrettiin myös se, että sota tuotti paljon uhreja ja surun ja luopumisen tuskaan haettiin koko yhteisöstä voimia. Osattiin myös olla kiitollisia niistä kokemuksista, joissa koettiin varjelusta ja suojelusta. Tänä iltana hiljennymme muistamaan Kajaanin pommitusten uhreja ja luemme heidän nimensä.

Viikolla kolme Yle esitti dokumenttiohjelmaa Elossa 24/7. Eräässä ohjelmasarjan jaksossa Kuopion yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri totesi, kuinka arvokasta on se, että Suomessa pystytään pitämään yllä hyvin korkeatasoista erikoissairaanhoitoa parhailla käytettävissä olevilla välineillä ja tiedoilla. Ilman laajaa yhteiskunnallista yksimielisyyttä tämä ei olisi mahdollista.

Erikoissairaanhoidossa kaikkialla maailmassa on paljon kipupisteitä, eikä Suomi ole tästä poikkeus. Kun väestön keski-ikä kasvaa, myös erikoissairaanhoito tulee koko ajan entistä haasteellisemmaksi. Kun kustannukset kasvavat, on koko sairaanhoidon ketju pyrittävä järjestämään mahdollisimman järkevällä tavalla. Terveydenhuollon uudistusta on Suomessa pyritty jo useamman hallituskauden tekemään, mutta uudistuksia ei olla saatu toteutettua toivotulla tavalla.

Uudessa sairaalassa on kiitettävällä tavalla otettu huomioon sairaalasielunhoito. Niin työntekijöiden työtilat kuin myös hiljainen huone ovat sairaalassa keskeisellä paikalla. Olosuhteet sairaalasielunhoidon toteuttamiseen ovat parantuneet myös siitä näkökulmasta, että uusi sairaala tarjoaa enemmän yksityisyyttä henkilökohtaisia keskusteluja varten. Niin potilaille kuin heidän omaisilleen yksityisyys on tärkeä ulottuvuus, koska silloin voidaan keskustella myös arkaluontoisista asioista toisten kuulematta.

Viime vuoden lopussa Kainuun Sote ja Kajaanin seurakunta solmivat yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Sote järjestää uudessa sairaalassa työtilat ja -välineet sairaalapapille ja vammaistyön papille. Seurakunta huolehtii sairaalatyötä tekeville papeille tarvittavan koulutuksen ja huolehtii heidän osaamisestaan.

Uuteen erikoissairaanhoidon suositukseen kuuluu hyvän saattohoidon järjestäminen. Kajaanin seurakunnassa tähän on haluttu kiinnittää erityistä huomiota. Seurakunta on kouluttanut vapaaehtoisia, jotka voivat tarvittaessa olla saattohoidossa olevien potilaiden ja heidän omaistensa tukena.

Meille kaikille kainuulaisille oma keskussairaala on erittäin arvokas asia. Silloin, kun elämässä eteen tulee oma tai läheisen vakava sairaus, on tärkeää saada kokea olevansa hyvässä hoidossa. Usein vakavan sairauden tullessa eteen, myös syvemmät elämänkysymykset nousevat luontaisesti jokaisen ihmisen mieleen. Sairastaessa tarvitsemme kaikki sielun ja mielen parasta turvaa, jonka voimme löytää kristillisestä uskostamme.