Tänään pidimme antoisan palaverin Sirpan ja Päivin kanssa. Keskustelimme uskonpuhdistuksen muistopäivän pyhästä, jossa Sirpa on liturgina, Päivi kanttorina ja minä saarnaan. Lähtökohta oli haastava, sillä pyhä on myös 2. rukouspäivä.

Mitä yhteistä voisi olla YK:lla ja kirkolla?

Uskonpuhdistuksen muistopäivä on myös YK:n päivä, eli rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä. YK:n syntymistä selitetään seuraavasti. Ajatus YK:n kaltaisesta kansainvälisestä järjestöstä syntyi toisen maailmansodan aikaan. Toinen maailmansota oli jo toinen koko maailmaa koetellut suursota 1900-luvun alkupuoliskolla. Sodan tapahtumat havahduttivat voittajavaltiot pohtimaan mekanismia, joka voisi ennaltaehkäistä uusien suursotien syntymistä ja edistää rauhaa ympäri maailman.

YK syntyi tarpeesta kehittää konkreettinen valtioiden välinen yhteistyöelin, sekä toiveesta luoda tuleville sukupolville turvallinen ja rauhaisa maailma. Hallitusten välisen yhteistyöjärjestön tavoitteiksi asetettiin kansainvälisten rauhan ja turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden sekä ihmisoikeuksia edistäminen.

Kirkon tunnustuksessa ei pitäisi olla mitään sellaista, joka sotii vaikkapa YK:n ihmisoikeuksien julistusta vastaan. Kysymys on kuitenkin mutkikkaampi. Ihmisoikeudet mielletään helposti politiikasta käsin. Kirkon ja politiikan suhteet ovat perinteisesti olleet hyvin mutkikkaat. Moni on syyttänyt kirkkoa ihmisoikeuksien edistämisen jarruttamisesta. Tämä on johtunut siitä, että kirkot ovat vanhoja instituutioita, jotka muuttuvat hitaammin kuin historiallisesti nuoremmat instituutiot. Kylmän sodan aikana kiivailtiin ihmisoikeusasioista, jotka olivat politiikan näkökulmasta varsin ristiriitaisia.

Sivuutimme keskustelussa Sirpan ja Päivin kanssa keskustelua, jota käytiin Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä viime tiistaina. Kysymys oli arasta aiheesta kirkon piirissä, nimittäin homoseksuaalisuudesta. Totesimme, että aiheesta saatettiin keskustella sivistyneesti, ilman avointa hyökkäystä. Olimme sitä mieltä, että ajateltiimpa asiasta mitä tahansa, niin rauhallinen lähestyminen edistää asian ymmärtämistä enemmän kuin hyökkäävä keskustelu.

Kirkkoa keskustelussa edustivat pastori Leena Huovinen sekä piispa Matti Repo. Lisäksi keskusteluun osallistui mm. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, Päivi Räsänen. Kaksi edellistä on henkilökohtaisesti tuttuja nuoruudesta, opiskeluajoilta. Molemmat heistä edustavat tunnetusti konservatiivisempaa linjaa kuin Pastori Huovinen. Näkemyseroista huolimatta keskustelu oli varsin rauhallista. Siinä kuulija sai tehdä rauhassa omia johtopäätöksiään keskustelijoiden kannanotoista.

Keskustelusta kävi ilmi, että homoseksuaalisuus on edelleen tabu monessa yhteiskunnan instituutiossa. Oli yllättävää kuulla, että urheiluseuroissa ja -järjestöissä homoseksuaalisuus on edelleen suuri tabu, josta keskusteleminen on vaikeaa. Myös koulussa asiallinen keskustelu voi olla vaikeaa. Kirkko ei ole ainoa paikka yhteiskunnassa, jossa on erimielisyyttä siitä, miten homoseksuaalisuuteen tulisi suhtautua. Tarvitaan vielä paljon tietoa ja ymmärrystä asiasta. Nuorten kanssa keskustelu ristiriitaisista voi olla vaikeaa. Tulee mieleen, että yhtä hankalaa voi olla keskustelu ristiriitaisia tunteista herättävistä asioista myös aikuisten kesken.

Piispa Eero Huovinen vetosi ennen eläkkeelle jäämistään, että kirkossa voitaisiin olla kärsivällisiä tämän seksuaalieettisen kysymyksen käsittelyssä. Oli kauheaa kuulla, että hän joutui sekä konservatiivien että liberaalien hyökkäysten kohteeksi. Eikö kirkossakin tarvittaisi työrauhaa?

Kajaanin seurakunta pääsi julkisuuteen viime kesänä, kun kirkkoneuvosto hyväksyi periaatteen, jonka mukaan rekisteröityneessä parisuhteessa olevien puolesta ja heidän kanssaan voidaan rukoilla Kajaanin kirkossa. Tämä on aiheuttanut suurta kuohuntaa seurakunnassamme. Asiasta täytyisi kyetä keskustelemaan ymmärtäen, mistä ollaan eri mieltä ja mistä samaa mieltä. Pian asia on tulossa kirkolliskokouksen käsittelyyn, josta on annettu ymmärtää, ettei kirkolliskokous tule hyväksymään rekisteröityneiden parisuhteiden siunausta. Piispainkokouksen ehdotushan esittää ratkaisuksi rukoilemista, jossa ei ole elementtejä avioliiton siunaamisesta. Varmasti kirkolliskokous jakautuu mielipiteiltään tässä kysymyksessä.

Uskon perustus

Uskonpuhdistus lähti siitä, että uskossa ratkaisee yksimielisyys uskon opista. Sen sijaan käsitykset kirkon tavoista ja käytännöistä voivat vaihdella. Teologisessa kirjallisuudessa on pohdittu sitä, voitaisiinko homoseksuaalisuus nähdä eettisenä kysymyksenä, jolloin se ei olisi hajottamassa käsitystä kirkon opista. Monelle käsitykset ihmisen seksuaalisuudesta tuntuvat kuitenkin liittyvän uskonelämän ja opin ydinasioihin. Ja onhan se niin suuri tekijä ihmisen elämässä, ettei sitä voida pitää aivan toisarvoisena.

Uskon perustukseen kuuluu myös opetus kirkon ykseydestä. Piispa Eero Huovinen kirjoittaa katekismuksessa, ettei kirkon yhteys perustu yhteiseen tunteeseen kirkosta. Tämä on varsin ymmärrettävää. Erimielisyyttä kirkossa ja kirkkokunnissa on monista asioista tänä päivänä. Yhteistä tunnetta kirkosta on vaikeaa, ellei mahdotonta löytää. Mutta voisiko ykseys kirkon opista olla mahdollinen silloin, kun on erimielisyyttä jostakin asiasta, josta Raamattua tulkitaan eri tavalla? Se ei näytä olevan helppoa.

Mistä uskonpuhdistuksessa oli kysymys?

Uskonpuhdistus sai alkunsa tarpeesta uudistaa kirkkoa. Katolinen kirkko koettiin keskiajalla instituutioksi, joka ei kyennyt vastaamaan tavallisten ihmisten tarpeisiin. Keskeinen opillinen kiista koski myös uskonvanhurskauden periaatetta, eli sitä, pelastavatko hyvät teot vai ainoastaan usko ihmisen. Tietyssä mielessä Jeesus on nähty myös juutalaisuuden uudistajana. Voisi sanoa, että Jeesus näki ihmisten syvimmät tarpeet ja kykeni vastaamaan ihmisen hätään. Siitä on myös päivän evankeliumissa kysymys. Jeesus kohtasi kuninkaan virkamiehen, jonka poika oli vakavasti sairaana.

Juutalaisille suhtautuminen yhteiskuntaan oli varsin ristiriitaista. Oli kyse politiikan eroista. Politiikka ja uskonto ovat herkkiä asioita edelleenkin. Uskonpuhdistuksen jälkeen kesti vuosisatoja ennen kuin yhteiskuntien poliittiset olot järjestäytyivät jota kuinkin rauhalliseksi. Tänä aikana eri uskontojen törmääminen tuo mukanaan kulttuurien kohtaamisen. Siinäkin on haastetta samaan kärsivällisyyteen kuin muissakin ristiriitaisia tunteita herättävissä asioissa. Ehkäpä intohimoja tarvitaan kuitenkin keskustelun ylläpitämiseksi?