Tuttavani Kaija Taival teki minusta haastattelun muotoisen jutun pian julkaistavaan kirjaansa 101 rukousvastausta. Mielestäni hän kirjoitti aika hauskasti oman kertomukseni, vai mitä mieltä olet?

Arasta miehestä tuli puhuja

Marko Miettinen, Kajaanin seurakunnan kappalainen, oli löytänyt elämän Jeesuksen yhteydessä rippikoulussa.

   - Koko lukion ajan kamppailin kahden kutsumuksen välillä. Tunsin sisäisesti, että luonnontieteet olivat ominta aluettani. Olin päässyt ”loistamaan” koulussa matematiikan tiedoillani. Olin kuitenkin uskoontuloni jälkeen osallistunut ahkerasti jumalanpalveluksiin ja seurakunnan muuhunkin toimintaan. Tunsin kutsua myös Jumalan työhön.

   Marko kertoo olleensa nuorena aika ujo ja hiljainenkin. Siksi hän epäili suuresti kutsumustaan lähteä opiskelemaan teologiaa.

   - Olin lukemattomia kertoja rukoillut hartaasti selvää vastausta kyselyyni.

   Marko lähti kerran Kansanlähetyspäiville ja rukoili, että siellä selviäisi, mitä hänen olisi tarkoitus opiskella. Päiviltä hän muistaa pastori Matti Väisäsen raamattutunnin. Tapansa mukaan tämä eläytyi vahvasti opetukseensa.

   - Hänen puheensa aikana tunsin vahvasti Jumalan kutsuvan minuakin hengelliseen työhön. Jonkin aikaa päivien jälkeen tunsin hyvää oloa ja päätin ainakin hakea teologiseen tiedekuntaan.

   Marko laittoi Jumalalle ehdon: Jumalan pitäisi poistaa hänestä ihmispelko. Silloin hän voisi todella ajatella teologian opintoja.

   Armeija-aikana hän luki pääsykokeisiin. – Tiesihän sen, että lukeminen niissä olosuhteissa oli aika kehnoa, mutta pääsykokeiden jälkeen tuli tieto, että olin läpäissyt ne. Tiesin jo tämän kuullessani, että minut oli hyväksytty myös Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.

   - Armeijalla oli sikäli hyvä vaikutus minuun, että voitin ihmispelkoni. Sotilaspastori Jorma Juutinen komensi minut mukaan puhujaksi armeijassa pidettäviin tilaisuuksiin, joissa oli koolla parisataa miestä kerralla. Hänen mielestään se, että olin pyrkinyt teologiseen tiedekuntaan oikeutti määräämään minut puhujaksi.

   Ujona poikana Marko ei uskaltanut kieltäytyä eikä kertoa peloistaan. Hän odotti kauhulla ensimmäisiä tilaisuuksia, joissa hän joutuisi kertomaan uskosta.

   - Kun ensimmäinen tilaisuus tuli, olin aluksi kauhusta jäykkänä, mutta yhtäkkiä Jumala otti pelon pois ja antoi minulle samankaltaisen rohkeuden kuin opetuslapsilla oli ensimmäisenä helluntaina. Tämä Hengen vuodatus ei ollut vain kertaluontoinen, vaan sen jälkeen uskalsin mennä puhumaan lukuisiin tilanteisiin, vaikkei sotilaspastori olisikaan ollut niissä läsnä. Näin ollen oma ehtoni papiksi opiskelulle oli poissa.

   Marko pääsi armeijasta ja oli menossa ilmoittautumaan yliopistoon matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Nuori poika oli jo unohtanut, mitä hän oli itselleen luvannut.

   - Poljin polkupyörällä yliopistoa kohti. Mannerheimintietä Lääkärinkadulle käännyttyäni polkupyörän rengas räjähti rikki. Ei auttanut muu kuin taluttaa pyörä kotiin ja miettiä muuta kyytiä.

   - Ennen lähtöäni uudelleen yliopistolle polvistuin vielä ja aloin rukoilla hartaasti Herraa ja kysellä, miksi Hän pysäytti matkantekoni. Tunsin Jeesuksen läsnäolon ja vain kuin olisin kuullut Hänen sanovan raamatunkohdan (Luuk. 9:23 ) ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” Vastaus tuntui tylyltä. Minulle ei jätetty vaihtoehtoja.

   - Tein ratkaisuni: ilmoittauduin sekä teologiseen että matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.

   Marko luki ensimmäisenä vuonna molempien tiedekuntien aineita.

   - Johtopäätökseni tästä vuodesta oli, että minun pitäisi valita jompikumpi aine. Niinpä matematiikka jäi kuin luonnostaan pois.

   Papin tehtävä ei ole aina ollut helppo.

   - Ehkä rajan toisella puolella minulle kirkastetaan, miksi minun piti luopua itselleni rakkaimmista aineista ja ryhtyä tälle alalle.