Näkymättömän lapsen syndrooma

Kirjailija Tove Jansson on tuonut kirjallisissa hahmoissaan laajempaan tietoisuuteen ilmiön, joka tunnetaan näkymättömän lapsen syndroomana. Ninni oli näkymätön lapsi, koska hän ei uskaltanut kertoa kenellekään tarpeistaan. Niinpä hän lopulta muuttui fyysisestikin näkymättömäksi. Vasta voimakkaat suuttumuksen tunteet tekivät hänet vähitellen näkyväksi.

Näkymättömiä lapsia, jotka ovat jo aikuisia, on runsaasti keskellämme. Antti Eskola on yksi esimerkki Jeesuksen opetuslapsesta, joka on joutunut elämässään käymään hyvin vastakkaisia elämäntaipaleita. Jo lapsuudessaan hän sai hyvin vahvan kokemuksen Jumalan johdatuksesta, josta hän kertoi seuraavan esimerkin. Siihen sisältyy myös opetus näkymättömänä lapsena olemisesta.

Antti oli pimeän aikaan tulossa linja-autolla kotiin. Hän oli ollut metsällä pöllejä tekemässä ja oli sen vuoksi työn uuvuttamana nukahtanut linja-autoon. Hiljaisena poikana hän ei edes uskaltanut kysyä linja-auton kuljettajalta, missä kohtaan he olivat menossa. Hän jäi seuraavalla pysäkillä pois ja tunnisti pimeästä maisemasta sen verran, että arvioi kodin olevan noin viiden kilometrin päässä. Sinne kotiin pääsi ainoastaan synkän metsätaipaleen lävitse, jossa hän näki pientä valon kajastusta katselemalla ylös taivaalle. Siitä hän päätteli, missä oli metsäpolku, jota pitkin hänen piti kulkea.

Hätääntyneenä Antti vakuutteli itselleen saaden tukea lapsen uskostaan, että enkeli on hänen vierellään. Niinpä hän aikansa harhailtuaan lopulta pääsikin yön pimeydessä kotiinsa. Tämä kokemus oli nuorelle Antille niin vahva, että hän vanhoilla päivilläänkin muistaa tämän kokemuksen sellaisena, joka ei koskaan hävinnyt hänen mielestään.

Antti Eskola on tullut tunnetuksi lukemattomille yliopisto-opiskelijoiden sukupolville, koska hänen sosiologian oppikirjaansa on vuosikymmenien aikana käytetty oppimateriaalina. Tieteelliselle uralle päästyään hän pitäytyi varsin tarkasti vain tieteellisessä maailmankuvassa ja niinpä hänessä syrjäytyi tämä uskon varaan rakentuva ajattelutapa.

Näin Jeesus pitää huolta opetuslapsistaan.  Moni Antti Eskolan tunteva on voinut lukea ja kuulla, kuinka syvällisen uskon ja tiedon välistä suhdetta käyvän prosessin hän on käynyt nyt eläkepäivillään. Näkymätön lapsi luotti Jeesukseen ja tuo turva kantoi hänet perille kotiin. Vanhemmalla iällä prosessi johti hänet takaisin isiensä uskon pariin ja Jumalan tuntemiseen.

Omakohtaisia kokemuksia

Lapsena tunsin olevani jossakin määrin näkymätön lapsi. Pelkäsin ihmisten kanssa puhumista tai esiintymistä. En halunnut olla kenellekään vaivaksi. Ehkä tuo syndrooma kasvoi vaikeista perheen kokemuksista. Lähimmäisilläni oli niin suuria vaikeuksia, ettei minun vaikeuteni olleet mitään siihen verrattuna. Tästä ajattelusta olen kyllä saanut kärsiä monta kertaa. En lapsena ymmärtänyt, että minullakin on oikeus omaan tilaani. Yritin ikään kuin lunastaa paikkani tässä maailmassa olemalla kiltti ja äärimmäisen tunnollinen lapsi.

Eräs esimerkki tuli mieleeni nuoruudesta, jossa oli kaikuja näkymättömästä lapsesta. Muistelen opiskeluaikana ollutta retkeä, jonka Ilomantsin seurakunta teki Eurooppaan. Se oli aikamoinen seikkailu nuorelle kesäteologille. Retkellä sain opastettavakseni nuoren sokean miehen, jolle toimin silminä ja oppaana. Kuvastin hänelle kaiken ympärillä olevan ja kerroin, minne milloinkin oltiin menossa. Se oli sinänsä hyvin avartava kokemus. Osasi asettua sokean asemaan. En enää muista hänen nimeään, mutta hän oli vielä jälkeenpäin kertonut kertomusta siitä, miten hän oli soittanut Eiffel-tornista puhelun opastuksellani Ilomantsin perukoille kotiinsa.

Mieleeni jäi tämä toverini kommentti, kun seikkailimme kahdestaan Pariisissa. Hän totesi minusta: ”Sinä et uskalla kysyä keneltäkään neuvoa.” Se oli aika kova sana minulle. Tuo lausunto piti paikkansa, sillä pelkäsin lähestyä ranskalaisia, jotka tunnetusti eivät mielellään puhu englantia. Kuultuani tuon totuuden itsestäni rohkaisin itseni ja kysyin eräältä nuorelta ranskalaiselta mieheltä tietä paikkaan, johon olimme kävelemässä. Heti ensimmäisellä kerralla tärppäsi. Hän neuvoi meidät hyvällä englannin kielellä perille oikeaan paikkaan.

Täällä Chicagossa ollessani en pelännyt kysyä neuvoja. Neuvoja kyllä tuli. Jokainen, jolta kysyin, oli aulis antamaan ohjeita. Ongelmana vain oli, että neuvot olivat oikean suuntaisia, mutta epätarkkoja, kuten professori Simo Knuuttila olisi kenties sanonut. Sain paljon neuvoja, joiden avulla selvisin vieraasta kaupungista, vaikka neuvot eivät olleetkaan täsmällisiä. Parhaimmillaan kysyin neljältä eri henkilöltä reittiä Chicagon Tiede- ja teknologiakeskukseen. Bussin reittikin oli muutettu maanantaisen kansallisen veteraanipäivän vuoksi. Löysin kuitenkin perille, mistä olin hyvin ylpeä.

En ole enää aikuisena tuntenut enää olevani näkymätön lapsi, jonka täytyy salata kaikki ajatuksensa ja tarpeensa. Ehkä vielä työuralla ollessani olen silti kärsinyt ns. kiltin miehen syndroomasta. Minua aletaan pelätä tai vierastaa, kun ilmaisen loppuun ajateltuja kantojani. Ehkä siksi minulla on niin vähän ystäviä. En jaksa esittää sellaista, mitä en ole. On sanottava ajatuksensa, vaikka sillä olisi joskus epämieluisia seurauksia. En voi pyytää anteeksi mielipidettäni, jos olen seb loppuun asti ajatellut.

Sairauteni pahimmassa vaiheessa koin jälleen voimakasta eksistentiaalista yksinäisyyden tunnetta. Se ei aina tule esille, mutta siinä on kaikuja lapsen tunnosta, joka ei koskaan uskaltanut kertoa kenellekään, että hänellä on paha olla ja hän tarvitsee apua. Lapsi hätääntyy herkästi, jos hän tuntee jäävänsä vaille apua.

Näin ei aikuisen tarvitsisi kokea, sillä hän tietää, kenen puoleen kääntyä. Ja kuitenkin meidän aikamme on tunnetusti sellainen, jossa koetaan yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan. Minun on hyvin helppo samastua yksinäisyydestä kärsiviin ihmisiin, vaikka lähelläni onkin ihmisiä. Se johtuu lapsuudesta koetusta yksinäisyyden tunteesta, joka saattaa vaikealla hetkellä nousta pintaan.

Täytyy päättää tämä kirjoitus, kun alkaa tuo hirmuinen ukonilma pelottaa, joka on Chicagon päällä. Toivottavasti lentomme pääsee lähtemään! Huomenna maanantaina pitäisi olla kotona Kajaanissa, jos kaikki menee hyvin. Nyt tuli ilmoitus, että lentoa on siirretty tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Jos ei enempää siirtoa tule, olen maanantaina iltapäivällä kotona.