2nd edition

Otsikko on laulun sanoista, jota olen kuunnellut ja katsellut myös videona. Laulun sanat ovat kipeää todellisuutta myös itselleni tunteiden tasolla. Laulu on Michael Jacksonin kirjoittama, joka kertoo yhteiskunnan syrjäytetyistä ihmisistä.

Toinen versioista kertoo USA:n vankiloista ja toinen Brasilian slummeista. Molemmissa videoissa yhteiskunta väkivalloin hallitsee elämässään syrjäytyneitä kansalaisiaan. USA:ssa on maailman korkein vankiluku. Maasta puuttu järjestelmä, joka tukisi kriisiytyneitä perheitä ja nuoria. Samoin Brasilian hallitus on hylännyt köyhät katulapset omaan kurjuuteensa.

Michael Jackson oli lahjakas muusikko, joka eli onnettoman elämän. Kerrotaan, ettei hän päässyt oikein kasvamaan aikuiseksi musiikkibisneksen maailmassa. Hän ei oikein löytänyt seksuaalisuuttaan. Hänen ihmissuhteensakaan eivät oikein kestäneet. Lapsuuden kodin suhteet eivät auttaneet häntä kriisien keskellä. Silti Michaelin videoista välittyy syvä huoli maailman tilanteesta. Hänellä oli hyvin herkkä oikeudentunto vääryydestä, jota me yhteiskuntana teemme heikompiosaisia kohtaan. Se välittyy hänen videoistaan ja lauluistaan.

They don´t really care about us - he eivät todellakaan välitä meistä. Läheiset ihmiset herkästi ajavat vain asiantuntijoiden puheille. Ehkä se on heiltä avuttomuutta tai haluttomuutta tulla kärsivän lähelle tai se on vain meidän kulttuurimme tapa ajaa vaikeuksissa olevat yhteiskunnan harteille. Kriisiytynyt ihminen herkästi syyllistetään.

Yhteiskunnan harteet eivät kestä sitä, että lähimmäisyys häviää ystävä-, sukulais- ja työtoveruudesta. Tuntuu pahalta, vaikka sairas itse viestittää haluavansa pitää yhteyttä, niin vain harva siihen reagoi.

Syntyy tunne siitä, että helposti sairas ihminen halutaan jättää yksin omiin oloihinsa. Ei saa kertoa, että henkilö on sairauslomalla, vaan hän on virkavapaalla. Tämä näin yleisenä havaintona yhteiskunnastamme. Sairastamisesta on tullut täydellisesti yksityisasia sekä ammattiauttajien asia. Tämä on väärin. Maamme ei tule kestämään tätä kehitystä. Harmillisinta on se, että puhutaan kauniisti välittämisestä ja lähimmäisyydestä, mutta teot puhuvat aivan muuta kieltä.

Michael Jakcson oli tällainen ihminen, jolla oli ihailijoita, mutta joka ei jaksanut kantaa hänen harteilleen sälytettyä taakkaa. Hänen kuolinolosuhteensa olivat epäselvät. Hänelle syötettiin valtavia määriä lääkkeitä, mutta todelliset tukijat ja ihmiset, joista olisi ollut ratkaiseva apu hänen kriisissään kaikkosivat hänen ympäriltään. Sairaanakin häneltä vain odotettiin taloudellista tulosta. Suuret rahatkaaan ja asiantuntijat eivät tuoneet hänelle apua. Surullinen kertomus, mutta aika tyypillinen ajallemme.

They don´t really care about us. Miten elää yhteiskunnassa, jossa tämä väite on totta? Terveet ja työssäkäyvät kyllä selviytyvät, mutta syrjäytyneet, vammautuneet, sairastavat, kriisiytyneet eivät kestä tällaista yhteiskunnan ilmapiiriä.

Aidon välittämisen ei luulisi olevan vaikeaa. Riittää että sanoo ystävällisen sanan. Riittää, että ottaa toisen vastaan. Riittää, että lähettää pienen viestin, että muistan sinua. Tämä on vain halusta ja tahdosta kiinni. Miksi sitä halua ei ole, sitä on vaikeaa ymmärtää.

Lopun urani pappina aion omistaa erityisesti vammautuneiden asioiden puolustamiseen. Kun itsellä on päävamma, tietää mitä tarvitsee. Haluan kiinnittää niin seurakunnassa kuin yhteiskunnassakin aivan uudella tavalla huomion asiaan, joka uhkaa meiltä jatkuvasti hautautua yhteiskunnan henkisen ilmapiirin koventuessa ja uusitsekkyyden vallatessa alaa.

Kristityn elämän perusasiaan kuuluu - ei puhua välittämisestä, vaan osoittaa sitä. Tätä itsekin haluan joka päivä tästä lähdin opetella. Tästä Jeesuskin puhuu vertauksessaan viimeisestä tuomiosta: "Te kävitte minua katsomassa".  Käynti sairaan luona voi tuntua vaikealta, mutta se ei ole mahdotonta. Meillähän on Jumala ja Kristus, joka sitoutuu syrjäytyneisiin.