Puhe Kansanlähetyksen seuroissa ensi sunnuntai-iltana

Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
      Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
      Yksi on Jumala, kaikkien Isä!
      Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. Ef. 4: 1-6
 

Kun nykypäivän ihminen etsii itseäni, mieltä askarruttaa monet kysymykset. Yhä enemmän tuntuu siltä, että kysymys Jumalasta ei enää olekaan niitä keskeisimpiä. Mutta edelleen ihmisiä tulee etsikkoaikaan ja alkaa kysellä: Missä Jumala on? Kuka hän oikein on? Miten hänet voi löytää? Näitä kysymyksiä toivottavasti taas tämän kesänä rippikouluissa pohditaan. Mutta kysymys Jumalasta koskettaa meitä kaikenikäisiä ihmisiä.

Toissa viikolla oli Kotimaa-lehdessä dekkarikirjailija Leena Lehtolaisen haastattelu. Lehden kansikuvassa oli kuva Leenasta ja siinä oli otsikko: Dekkaristin Oikeus ja armo – ihmisen pahuus kiehtoo Leena Lehtolaista.

Olemme Timo-Ilkka Antikaisen, pastorin siis, kanssa ehtineet keskustella monista asioista ja se on jäänyt mieleen, että Timo-Ilkka on ollut ylpeä siitä että Leena Lehtolainen on kotoisin Outokummusta, josta Timo-Ilkkakin on. Ainakin Timo-Ilkkaa Leenan dekkarit ovat kiinnostaneet.

Lehdessä Leena kertoo, että hän nuoruuden kapinassaan erosi kirkosta, mutta on myöhemmin liittynyt siihen takaisin, vaikka hänen suhteensa Jumalaan ei ole aivan selvä. Leena antaa ymmärtää kuitenkin, että Jumala kiinnostaa häntä.

Mutta mistä sitten johtuu, tuo Leenan lausunto, että ihmisen pahuus kiehtoo. Tuntuu, että jotakin meidän kristillisyydessämme on mennyt raiteiltaan, jos paha kiehtoo meitä enemmän kuin hyvä.

Muistan kerran lukeneeni arvostelun jostakin Jeesus-elokuvassa ja siinä kriitikko sanoi, että elokuvassa hyvä ei ole lainkaan kiinnostava, mutta paha on. Mihin on meidän uskon kokemuksestamme kadonnut kaikki tunne ja jännitys?

Muistelen, kun olimme perheeni kanssa Järvenpäässä vaimoni serkun häissä. Meidän Lauri-poikamme oli muistaakseni 3-vuotias. Lauri oli nähnyt isänsä nousemaan puhumaan lukuisia kertoja. Sitten tuli hääjuhlan vuoro. Ennen kuin mitään ohjelmaa oli ehtinyt alkaa, Lauri nousi lavalle, kohotti äänensä ja sanoi: ”Pitää olla toimintaa, tunnetta ja jännitystä!” Lauri ehti jatkaa vielä puhettaan, mutta kuulematta jäi hänen seuraava lauseensa; sekä paljon hyviä piloja.

Lauri-pojalla oli sanoma siitä, mitä avioliitossa tarvitaan. Mutta eikö tuota voisi soveltaa myös meidän kristillisyyteen. Jos paha kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin hyvä, silloin on vika meissä sananjulistajissa. Olemme tehneet kristinuskosta niin tylsää, niin että nuoret kaikkoavat pois kirkosta.

Miten voisimme tehdä Jumalasta kaikkia kiinnostavan asian. Ehkä siihen sopii tuo Laurin puhe: pitää olla toimintaa tunnetta ja jännitystä?

Ehkä jotkut teistä tietävät, että olen toipilaana hyvin vakavasta sairaudesta. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat muistaneet minua. Kävin läpi paljon sellaista, mitä en vielä ole täysin ymmärtänyt. Mutta yksi asia, jonka haluan kertoa, oli se, että jouduin käymään valtavan kovaa henkivaltojen taistelua. Välillä tuntui siltä, että Jumala jätti minut yksin kohtaamaan persoonallisen pahan läsnäoloa.

Tässä Marko kertoo kokemuksistaan tilanteen mukaan:

-         koin kauhun hetkiä

-         järkytyin syvästi

-         kohtasin pahan todellisuuden

-         se jätti jäljet minuun

-         muutti elämäni suuntaa

-         Jumalan valtakunta ei mene ilman taistelua eteenpäin

-         se teki nöyräksi, lempeäksi ja kärsivälliseksi; paha on sietämätöntä

Näiden kokemusten jälkeen tekee mieli sanoa tuohon Leena Lehtolaisen lausuntoon pahan kiehtovuudesta. Se voi kiehtoa vain niin kauan, kun voi seurata pahan todellisuutta etäisyyden päästä. Mutta jos itse joutuu kasvotusten pahan todellisuuden kanssa, niin se on elämää muuttava kokemus.


Siinä tuli hyvin tutuksi Paavalin Efesolaiskirjeen 6.luku:

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

18 Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. 19 Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, 20 jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee.


Pitää olla toimintaa, tunnetta ja jännitystä, sanoi Lauri. Sitä toimintaa syntyy silloin, kun olemme elävän Jumalan kanssa tekemisissä, koska paha on aina siellä, missä tapahtuu jotakin. Sielunvihollinen yrittää kaikkensa estääkseen Jumalan valtakunnan eteenpäin menemisen. Sen vuoksi hengelliset asiat eivät voi tulla tylsäksi.

Apostoli Paavali kirjoittaa korittilaisille: joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."


Jos kristillisyys muuttuu vain kirjaimen palvelemiseksi, siitä puuttuu henki ja elämä, eikä se kiinnosta ketään.

Kirjailija Leo Tolstoi kertoo mahtavasta kuninkaasta, joka vaati nähdä Jumalan. Köyhä paimen oli tiennäyttäjä ja saapui kuninkaan luokse. Paimen osoitti kuninkaalle aurinkoa, mutta kuningas ei kyennyt siihen katselemaan. ”Sehän on vain heiveröinen kuva suuresta Jumalasta”, paimen sanoi. ”Kuinka te sitten voisitte katsella vajavaisin silmin oikeaa Jumalaa?”

Kuninkaalla oli toinen kysymys: Mitä oli ennen Jumalaa? Paimen kehotti kuningasta luettelemaan lukusanoja, jotka olivat ennen yhtä ja kahta. ”Eihän ennen niitä ole mitään”, kuningas vastasi. ”Ei ennen Jumalaakaan ollut mitään”, paimen vastasi.

Kuninkaalla oli vielä kolmas kysymys: ”Millainen Jumala on?” Vastaukseksi paimen pyysi, kuningasta vaihtamaan vaatteitaan kanssaan. Kuningas sai paimenen rikkinäisen viitan, ja paimen pukeutui kuninkaan viittaan ja istuutui kuninkaan valtaistuimelle. ”Toinen nousee valtaistuimelle, ja toinen astuu alhaisuuteen”, paimen sanoi. Kuningas seisoi kauan mietteisiinsä vaipuneena. Pimenen viimeiset sanat polttivat hänen sieluaan. Yhtäkkiä hän puhkesi puhumaan: ”Nyt minä näen Jumalan.”

Näetkö sinä Jumalan?