Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." Toiset sanoivat: "Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä." He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
    Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen yllään. Luuk. 1: 57-66

Mikä sinusta tulee isona? Näin kysytään pikkulapsilta, jotka pohtivat omaa tulevaisuuttaan. Mikä lapsesta tulee isona, on myös kysymys, joka askarruttaa vanhempia ja sukulaisia. Raamatun maailmassa suvun ja vanhempien vaikutus oli huomattavasti suurempi kuin nykyaikana. Esimerkiksi ammatti oli asia, johon vanhemmat kouluttivat lapsensa. Myös monet muut asiat tulivat kuin luonnostaan suvun perintönä. Sukulaisilla oli huomattava vaikutus lasten ja nuorten elämään.

Lapsiin on kautta aikojen saatettu purkaa myös omia pettymyksiä. Kun asiat eivät suju siten kuin vanhemmat ovat toivoneet, niin oma kiukku puretaan lapsiin ja nämä saavat kuulla pahimpia sanoja, mitä he voivat kuulla. Esimerkiksi: ”Sinä et opi ikinä tätä asiaa, tai sinusta ei koskaan tule mitään”, ovat ajatuksia, jotka olisi säästettävä pieniltä korvilta. Toisaalta on myös suuria odotuksia, joita vanhemmat ovat lapsilleen laatineet. Pienten odotetaan kasvavan ja kehittyvän nopeammin kuin toisten lasten. Heidän harteilleen kasataan taakkoja, jotka he oppivat ottamaan vastaan jo pienestä pitäen.

 

On sanottu, että varhaislapsuuden vuodet ovat kaikkein tärkeimpiä myöhemmän kehityksemme kannalta. Silloin rakennetaan meille perusturvallisuus, jonka varassa sitten jaksamme kohdata myöhemmät vastoinkäymiset elämässämme.

Jos paljon olemme joutuneet varhaisvuosinamme kokemaan mitätöintiä alamme lopulta itsekin uskoa, että minusta ei todellakaan ole mihinkään ja näin olemme menettäneet kyvyn elää omaa elämäämme siihen luottaen ja valoisesti suhtautuen. Elämästä tulee uhka, ehkä varmistelemme ja varmistelemme asioitamme, että edes jotenkin selviäisimme kun emme luota itseemme ja kykyymme selviytyä. Elämästä tulee suoritus. Lapsi joutuu pohtiman, mitä muut häneltä odottavat ja sitten lapsi yrittää toimia toisten odotusten ja toiveitten mukaan.

Tekstimme kertoo Johannes Kastajan varhaislapsuudesta. Kahdeksannesta elinpäivästä. Juutalaisen tavan mukaan poika vietiin ympärileikattavaksi. Otettavaksi juutalaisen uskonyhteisön jäsenyyteen ja osalliseksi pelastuksesta. Tuossa yhteydessä annettiin myös lapselle nimi. Naapurit ja sukulaiset pitivät itsestään selvänä, että poika saa isänsä nimen: Sakarias. Olihan tuo mies vaimonsa kanssa vuodet niin hartaasti odottanut lasta. Jatkajaa suvulleen. Mutta vuodet olivat kuluneet ja oli vahvasti alkanut näyttää siltä, että Elisabetin ja Sakariaan osana olisi lapsettomuus. Jumala oli kuitenkin päättänyt toisin.

Vanha pariskunta sai lapsen. Se oli ollut Jumalan ihme niin vanhemmille itselleen kuin koko lähipiirille. Nimeksi siis tarjottiin Sakariasta. Mutta niin Elisabet kuin Sakarias olivat toista mieltä. Ehdottomina he sanoivat:"Ei - Johannes on oleva hänen nimensä" Miksi Johannes: Sen nimen oli enkeli käskenyt (ilmestyessään Sakariaalle) syntyvälle lapselle antaa. Sakariaan oli mahdoton uskoa edes enkelin kertomana, että hän voisi vielä tulla isäksi. Luukas kertoo: "Sinun suusi mykistyy nyt etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen."

Nimi Johannes on monella tapaa vertauskuvallinen. Se merkitsee suomeksi: "Herra antaa armon:" Hänen vanhemmilleen jo hänen syntymänsä oli suuri armon osoitus...pojan syntyminen merkitsi tuona aikana tosi paljon mm. vanhuuden turvaa ja ihmisten asenteiden tasolla ei enempää tai vähempää kuin ihmisarvon saamista takaisin, koska lapsettomuutta pidettiin häpeänä ja Jumalan rangaistuksena. Syvin merkitys Johannes nimessä viittaa Jeesukseen eli siihen armoon, jonka tuojan edelläkävijä Johannes omassa persoonassaan sai olla.

Myös Johanneksen ympärileikkauksen päivänä monet pohtivat mitähän tästä lapsesta tulee. He pohtivat sitä, koska näkivät silmillään suuria ihmeitä: Sakarias sai puhekykynsä takaisin. Myös Elisabetin ja Johanneksen odotukset lapsen tulevaisuudelle olivat positiivisia: He tajusivat ja olivat varmoja, että tästä lapsesta tulee se mikä pitääkin, koska Jumala on luvannut hänet, antanut hänet, ottanut hänet haltuunsa. Tulevaisuus oli toki avoin, mutta se oli tärkeimmältä osin tiedossa: Nimittäin siltä osin, että Jumala oli luvannut pitää pojasta huolta...tehdä hänen kauttaan suuria.

Kun Sakarias sai vihdoin puhekykynsä takaisin, mitä hän teki: Puhkesi vuolaasti ylistämään ja kiittämään Jumalaa. Antoi kunnian sinne, minne kunnia ja kiitos kuuluu. Taivaalliselle Isälle.

Päivän teksti osoittaa meille tärkeän seikan siitä, mitä lapsista ja nuorista voi odottaa. Meillä on oikeus tulla siksi joka todella olemme, sellaisiksi joksi Jumala on meidät tarkoittanut. Ei tarvitse jäädä niihin kahleisiin, jotka joku toinen: vanhempi, opettaja, ystävät. Sosiaalinen paine ja ympäristön odotukset ovat meille määritelleet, vaan tulla omaksi itsekseen. Siksi, joksi meidät on luotu.

Jumalan huolenpidon lupaukset ovat suunnatut meihinkin: Ajattele kastettasi! Sinut on otettu Jumalan lapseksi, nimesi, se on kirjoitettu Taivaan kirjoihin. Sinut on lunastettu synnin kuoleman ja paholaisen vallasta Jumalan rakkaan Pojan armovaltakuntaan. Jeesus on luvannut olla kanssasi joka päivä maailman loppuun asti. Meilläkin on aihetta riemuun ja kiitokseen. Tulevaisuus on hyvissä käsissä.