Jäähyväiset Kirstitädille                                                                 

Kirsti Pohjolainen oli isotätini, eli isoäitini Hulda Miettisen(os. Kärkkäinen) sisar. Hän kuoli vuosi sitten kevättalvella. Kun Kirsti oli vielä voimissaan, hän otti vieraat ystävällisesti vastaan, laittoi tapansa mukaan ruokaa vieraille, sekä keskusteli vilkkaasti kanssamme kuulumisistamme. Kun olemme asuneet Kajaanissa kaksikymmentä vuotta, on yhteyksien pito sukulaisiin ollut täältä käsin aika hankalaa. Silti haluan kertoa jotakin siitä, miten merkittävä vaikutus Kirstillä on ollut elämääni.

Kajaanissa on ollut mahdollisuus päästä jonkinlaiseen yhteyteen Kiuruveden herännäisyyden kanssa. Olen täällä Kajaanissakin tavannut paljon Kärkkäisiä ja pitänyt heitä sukulaisina. Tunne on ollut molemminpuolinen. Kiuruvedellä vaikutti herännäisyys. Muistan isoäitini Hulda Miettisen juurevana kristittynä. Saman hienovaraisen ja hiljaisen kristillisyyden muistan hyvin myös hyvin Kirsti-tädistä. Jo heidän läsnäolonsa kertoi sydämen kristillisyydestä, jonka he olivat ammentaneet Kiuruveden herännäisyydestä.

Kirsti-täti oli onnellinen asuinpaikastaan Nastolassa. Seurakunta ja erityisesti kirkkokuoro oli hänelle myös Nastolassa hyvin rakkaita. Yhdessä Heikin kanssa he halusivat muuttaa lähemmäksi lasten ja lastenlasten koteja. Kauan tosin Kirsti ei ehtinyt enää kulkea yhdessä Heikin kanssa, kun Heikki otettiin pois Kirstiltä.

Rakkaimmat muistoni Kirstistä ulottuvat lapsuuteen ja nuoruuteen, kun saimme perheemme kanssa säännöllisesti vierailla Lapin matkoillamme sopivasti puolivälissä Haapajärven kodissa. Siellä Haapajärven hiihtomaisemissa myös nuori Mika Myllylä harjoitteli tulevaa uraansa varten.

Haapajärvellä oli hyvin mieluisaa vierailla, koska todella tunsimme olevamme tervetulleita Kirstin ja Heikin luokse. Mieleeni on painunut syvästi se, miten luonnollinen asia usko ja kristillisyys olivat Kirstille. Hänen oli helppoa keskustella uskonasioista ja siinä hän antoikin hyvää mallia omaan etsintääni, kun kaipasin elämääni syvempää sisältöä. Kirsti kertoi kirkkokuorosta, pappien saarnoista, Raamatun tutkimisesta. Kirsti kätki murheensa ja tunteensa luottavaiseen esirukoukseen. Siinä hän antoi itselleni mallin esirukouksen merkityksestä. Kirstin kristillisyys oli myös hyvin uskollista kirkollemme.

Myös hengellinen kirjallisuus oli Kirstille läheistä. Joskus hän antoi minulle nuorena myös luettavaa. Muistan lukeneeni romanialaisesta pastorista, Rickhard Wurmbrandista kirjan. Se jätti minun syvän vaikutuksen. Vieläkin muistan tuon kirjan yksityiskohtia. Kirja välitti sanomaa papin kutsumuksesta. Samalla se sai näkemään, miten arvokasta on ollut se, että olemme saaneet elää kristityssä maassa.

Mieleeni jäivät Haapajärveltä myös se, kuinka hienosti Kirsti-täti hoiti kotia. Kodin- ja puutarhanhoito olivat hänelle läheisiä. Siinä hän antoi esimerkin siitä, miten kotia ja puutarhaa tuli hoitaa. Kaikesta näkyi, että perheessä oli saatu kokea runsaasti Jumalan siunausta. Se oli todistusta, jossa ei tarvittu sanoja. Siihen liittyi myös elämänmyönteisyyttä ja iloa elämän lahjasta. Kirstin valoisalla luonteella myös suruista mentiin eteenpäin.

Olen paljosta kiitollinen Kirsti-tädille, sillä hän vaikutti omaan pappiskutsumukseeni omalla elämänasenteellaan ja vakaumuksellaan. Hän oli sukulainen, jolle lähimmäisenrakkaus oli sydämen asia. Oli surullista kuulla Kirstin viimeisistä vaiheista. Kiitän Taivaallista Isää ja Vapahtajaamme Jeesusta siitä, että Kirsti-täti on kuitenkin päässyt tämän ajan vaivoista ja vaikeuksista lepoon. Jäähyväiset jäivät sanomatta Kirstille, mutta jään odottamaan aikaa, jolloin saan Taivaan kodissa nähdä Kirstin perille päässeenä.