Joko olet ratkaissut kantasi uusimpiin ongelmiin?

Elämme galluppien maailmassa. Nykypäivänä tutkitaan mitä erilaisimpia aiheita. Kaikesta päätellen mielipidetutkimuksia luetaan mielellään, koska uutiset kertovat niiden tuloksista niin halukkaasti. Mielipidekyselyihin ei ole aina helppoa löytää mieleistään vastausta, varsinkin jos vaihtoehtoja annetaan hyvin vähän: jos on esimerkiksi sanottava onko jostakin asiasta täysin samaa vai täysin eri mieltä.

Kun katselee lehtiä eri puolilla Suomea, niin melkein kaikissa on mielipideosaston lisäksi lyhyitä ja ytimekkäitä viestejä tai tekstiviestejä. Toiset pitävät suurena hauskuutena lukea viestejä, vaikka toiset ovat ne tosissaan kirjoittaneet. Liika vakavuus mielipiteissä voi jopa herättää hilpeyttä. Yleensä jyrkät mielipiteet herättävät vähintäänkin tunteita.

Ihmisinä meillä on aina erilaisia mielipiteitä. Elämästä voisi tulla aika yksitoikkoista, jos kaikki olisivat aina samaa mieltä. Ei olisi paljon keskusteltavaa, kun joka asiasta olisi vain yksi tosiasia, josta selvää ottamalla tiedettäisiin juuri se oikea mielipide.

Elämään kuuluvat erilaiset mielipiteet ja näkökulmat. Samasta asiasta voidaan joskus hyvin perustellustikin olla täysin kahta vastakkaista mieltä. Esimerkiksi kun on kuunnellut ajankohtaista keskustelua kasvihuoneilmiöstä, mieleen on tullut, että molemmat osapuolet ovat etsineet hyvät perustelut asialleen ja todistelevat vastapuolen virheellistä näkemystä. Eri mielipiteet voivat tosin johtaa kovaankin taisteluun ja hyvinkin repiviin riitoihin.

Kirkossa on totuttu hyvin suuriin mielipide-eroihin. Jakautuminen liberaaleihin ja konservatiiveihin on vain yksi näkökulma erilaisten ajatusten taakse. Haluaisimme nähdä totuuden musta-valkoisena. Siihen gallupitkin meitä johdattavat. Täytyy kyetä hyvin yksiselitteisesti ilmaisemaan mielipiteensä joko olet jonkun asian puolella tai sitä vastaan. Tästä aiheutuu kirkonkin sisälle turhia ristiriitoja.

Totuuden etsiminen on joskus kovaa työtä. Se on erilaisten näkemysten ja mielipiteiden ja perustelujen kuuntelemista. Tämä on kuitenkin meille ihmisille annettu tehtävä. Maailma muuttuu ja monet asiat muuttuvat. Joudumme muokkaamaan mielipiteitämme jatkuvasti, mutta myös tunnustamaan, että tiedon virta on joskus kohtuuttoman voimakasta. Kun ei aina tahdo saada selvää, mikä asia on totta ja mikä väärää tietoa.

Elämä näyttäytyy meille usein hyvin rikkaana. On kuin elämä tarjoaisi meille jatkuvasti sateenkaaren kaikkia värejä. Kaikista asioista ei voi sanoa, että se on joko mustaa tai valkoista. Silti on myös olemassa asioita, jotka eivät ole pelkkiä makuasioita. On olemassa ero oikealla ja väärällä, eikä tuon rajan erottaminen ei aina olisikaan aivan yksinkertaista. Siksi meidän jokaisen on opittava tutkimaan asioita ja kuuntelemaan omantuntomme ääntä.