Näkökulmia kirkon tulevaisuusselontekoon

Kirkossamme on ymmärretty yhteiskunnan muutosten merkitys yhteiselle tulevaisuudellemme. Kirkkohallitus antoi 19.8.2009 kirkon strategian seurantaryhmälle toimeksiannon ensimmäisen tulevaisuusselonteon laatimista varten. Ryhmää johtaa kirkon tutkimuskeskuksen johtaja, Kimmo Kääriäinen. Ohessa on muutama havainto työryhmän raportista, jonka toinen ja kolmas luku keskittyy maamme vanhojen yhteiskuntarakenteiden murtumiseen.

Suomen valtiollinen kehitys on turvannut kirkkomme vahvan yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman verrattuna muihin protestanttisiin valtioihin. Nyt tämä erityisasema on kyseenalaistettu. Niin verotusoikeus, oikeudellinen erityisasema suhteessa valtioon ovat joutuneet kritiikin kohteeksi. Osaltaan tähän kehitykseen on vaikuttanut näkemys, jonka mukaan valtion tulee suhtautua kaikkiin uskontoihin neutraalisti. Moderni valtio ei saa suosia ketään ihmisryhmää, vaan sen tulee toimia tasa-arvoa edistävästi myös uskontojen suhteen. Näkemys sinänsä on ymmärrettävä.

EU:n sisällä on käyty keskustelua siitä, tulisiko EU:n peruskirjoissa näkyä unionin kristillinen historia. Kysymys on jakanut mielipiteitä. Kirkkojen yhteisenä näkynä on ollut se, että Euroopan unioni kehittyy sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti. Kirkot pitävät hyvänä sitä, että EU säilyy luonteeltaan avoimena, keskustelevana ja demokratiaa suosivana. Ongelmaksi kehitykselle on nähty yhteisöllisyyden muotojen nopea muutos 2000-luvulla. Hyvinvointiyhteiskunta on muuttumassa kilpailuyhteiskunnaksi ja kansalaisyhteiskunta kuluttajayhteiskunnaksi. Yksilön suhde yhteisöön muuttuu entistä irrallisemmaksi.

Moderni yhteiskunta vierastaa vain perinteisiin nojaavia instituutioita. Euroopassa ovat valtion instituutiot joutuneet paineen alaiseksi. Suomessakin on käyty voimakasta prosessia siitä, mikä on valtiollisen tiedotuksen, eli Ylen asema. Myös maanpuolustuksesta on käyty keskustelua, vaikka suomalaiset ovat tässä suhteessa halunneet pitäytyä perinteisiin ratkaisuihin.

Suomen evl. kirkossa on kansainvälisesti verrattuna hyvin paljon työntekijöitä. Kirkon toiminta-ajatus on nojannut pitkälle erikoistuneeseen ammattihenkilöstöön. Tämä on ollut kirkkomme yksi vahvuus, mutta sen kääntöpuolena on ollut ajatus siitä, että työntekijät näkevät seurakuntalaiset enemmän työn kohteina kuin yhteistyökumppaneina. Selonteon pohjalta onkin kysyttävä, eikö tämä vanha strategia ole tullut tiensä päähän.

Käynnissä oleva keskustelu vapaaehtoistyön ja ammattihenkilöstön toteuttaman työn suhteesta herättää kysymyksen siitä, mikä on kirkon varsinainen subjekti, henkilöstö vai aktiivinen ydinseurakunta. Kirkkomme toiminnassa eri näkemykset löytyvät rinnakkain. Toisaalta on syvästi perinteeseen ankkuroitunut kansankirkollisuus, toiminnalliseen sisälähetys- ja kasvatusnäkyyn perustuva kansankirkollisuus sekä pietistis-evankelikaalinen, uskovien seurakuntaan perustuva missionaarisuus.

Yhteiskunnan muuttuessa kuntarakenteen osalta myös seurakunnat joutuvat liitosten eteen. Järkevältä tuntuu, että hallintoa ja taloutta hoidetaan suurempina yksiköinä, mutta toiminnallisesti kirkko pysyy pienemmissä yksiköissä.

On myös keskusteltu vakavasti siitä, joko olisi aika sille, että seurakuntalaiset saisivat vallita eri tyyppisesti profiloituneiden seurakuntien jäsenyyden välillä. Ainakin suurissa kaupungeissa tämän toteuttaminen voisi olla mahdollista. Olisi seurakuntia, jotka profiloituisivat esimerkiksi vanhaan perinteeseen, karismaattisuuteen, herätyskristillisyyteen tai modernin yhteiskuntafilosofian kanssa keskustelevaksi. Näin kaikille voisi olla tarjolla oman oloinen seurakuntayhteys. Näiltä osin keskustelu jatkunee 2010-luvulla.