Puhe Mikkelin päivänä
Mikkelin-päivästä tulee aina mieleeni tapahtuma, josta nyt on kulunut 17 vuotta. Eräänä syyskuisena yönä vuonna 1994 Itämerellä upposi matkustajalaiva Estonia meren syvyyteen. Tämä onnettomuus ajoittui juuri Mikkelin-päivän paikkeille. Pian tuon tapahtuman jälkeen kyseltiin ihan julkisuudessakin: "Missä olit Jumala, kun Estonia upposi? Missä olivat enkelit?
Usein käy niin, että Jumala tulee mieleen silloin, kun jotakin vakavaa on tapahtunut. Tämän Mikkelin-päivän sanoma pistää meitä kyselemään tunnemmeko Jumalan varjeluksen silloinkin, kun mitään vakavaa ei ole vielä tapahtunut? Ajatus enkelien olemassaolosta herättää turvallisuutta. Raamatun aikana erityisesti juutalaiset pitivät yhtenä pelottavimpana asiana mereen uppoamista ja hukkumista. Osittain tämä johtui myös siitä, etteivät juutalaiset olleet merenkulkukansaa. Toisaalta myös meri edusti syvyyttä ja pimeyttä, minkä vuoksi isolle merelle ei mielellään monikaan matkustanut. Varmaan sen vuoksi myös Jeesus käyttää vertauspuheessaan mereen upottamista rangaistuksen paikkana. Muistelen aikaa, kun omat lapseni ennen kouluikää halusivat kahdestaan lähteä kävellen kaverinsa luo. Heillä oli kuljettavana toista kilometriä Rinnekadulta Nurmikadulle, ja ylitettävänä kolme vilkasta katua. Ensin vastustelin heidän hankettaan, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että enhän minä tai kukaan muu aikuinen pysty jatkuvasti olemaan heidän suojelusenkelinä, enkä seuraamaan heidän jokaista askeltaan. Kun lapsi kasvaa, hän lähtee kodin ja pihan piiristä yhä laajemmalle. Neuvot ja varoitukset ovat tietysti paikallaan, mutta emme voi turvata lastemme elämää viimeisen päälle. Maailmamme on täynnä vaaroja, mutta niiden keskelle on juuri tuotu Mikkelin-päivän sanoma; sanoma enkeleistä, lapsen uskosta, lapsen kaltaisesta luottamuksesta.Kuvamme enkeleitä on paljolti muotoutunut taiteen kautta. Kristillisessä taiteessa enkelit kuvataan milloin pieninä lapsienkeleinä, milloin suurina ja voimakkaina taivaan sotureina. Joskus heidät kuvataan kirkkaiksi valoisiksi olennoiksi, joiden näkeminen varmasti pelästyttäisi; joskus taas he ovat pieniä kiharatukkaisia lapsosia pilven reunalla.
Harva on omin silmin nähnyt enkeleitä. Sitä useampi on kyllä kokenut, että joskus enkeli on selvästi varoittanut vaarasta. Tai joskus kun huoli ja ahdistus on selvästi väistynyt, sitä ei voi selittää muutoin kuin että enkeli kosketti. Erilaisia kokemuksia enkeleistä on koottu aivan kirjaksikin. Mutta vaikka ei olisikaan mitään omaa kokemusta, voimme Raamatun kautta tietää enkeleiden tehtävästä ja toiminnasta kaiken oleellisen.
Sana "enkeli" tulee kreikan sanasta "angelos", sanansaattaja. He ovat taivaallisia henkiolentoja, jotka ovat ihmisiä varten. Hebr. 1:14 "Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden." Enkelien palvelutehtävästä palvelutehtävästä on lukuisia esimerkkejä sekä VT:ssä että UT:ssa.
Enkelit myös kiirehtivät Lootia pakenemaan tuhoutuvasta Sodoman kaupungista. he ihan kädestä pitäen veivät hänet pois ja kielsivät katsomasta taakse. UT:n puolella enkelit esiintyvät usein erityisen ratkaisevissa tilanteissa. Silloin Jumalalla on tärkeä viesti kerrottavana, niinkuin Jeesuksen syntymä Marialle. Tutussa jouluevankeliumissa kuvataan enkelit suurena joukkona, taivaan sotajoukkona, ylistämässä Jumalaa. Pelastushistorian kannalta kaikkein tärkein enkelin tehtävä oli pääsiäisaamuna, kun hän vieritti kiven Jeesuksen haudan suulta.
Jeesus itse puhui enkeleistä harvoin, mutta hän opetti niiden olevan todellisuutta. Päivän evankeliumissa hän puhuu lasten enkeleistä, jotka näkevät aina taivaallisen isän kasvot. Samoin hän vakavasti varoittaa horjuttamasta pieniä pois vilpittömästä uskosta. Vastoin tuon ajan juutalaisuuden käsityksiä, Jeesus ei pitänyt enkeleitä välittäjinä, jotka veisivät rukouksia Jumalalle. Jumalaa saa lähestyä suoraan. Se on sitä oikeaa lapsenkaltaisuutta, oikeaa luottamusta. Se ei ole lapsellisuutta tai kypsymättömyyttä, vaan vahvaa luottamusta siihen, että on myös näkymätön todellisuus, suurempi kuin minä itse ja suhteellisen pieni maailmamme.
Ehkä puhe enkeleistä ja lapsenkaltaisuudesta ei kaikkien mielestä sovellu aikuisen uskoon, mutta eiköhän jokainen joskus koe omaa pienuuttaan ja voimattomuuttaan. Silloin olisi oppimista lapsen luottamuksesta, joka on yleensä vahva, ennen kuin elämän kolhut pääsevät sitä horjuttamaan.Meille aikuisina on uskottu suuri tehtävä vahvistaa tätä lapsen perusluottamusta, niin että hän kokisi olevansa turvattu elämän myrskyissä. Me voimme rukoilla enkeleitä omille lapsille, lastenlapsille, sukulaisten ja ystävien lapsille ja kertoakin heille, että tällaisia auttajia Taivaan Isä meille lähettää.
Kun me tällaista lapsille kerromme, on hyvä muistaa, että yhtä hyvin me aikuiset saamme pyytää omia enkeleitä. Käyhän jo Raamatun lehdiltä ilmi, että he ovat läsnä ihmiselämän kaikissa vaiheissa. He seuraavat ilon ja voiton hetkiä, ovat läsnä hädässä ja ahdingossa, ja voivat hyvin ratkaisevasti puuttua tapahtumien kulkuun. Jumalamme on kiinnostunut meistä, eikä hänelle ole yhdentekevää, miten me elämäntietämme kuljemme. Ei hän jätä meitä yksin vaarojen keskelle, vaan lähettää enkeleitä turvaksemme.
Enkelin läsnäolo ei merkitse, että välttyisimme vastoinkäymisiltä ja vahingoilta, vaan että silloinkin saisimme kokea rauhaa ja turvallisuutta; tietoisuutta siitä että kaikella on tarkoitus. Enkeli on läsnä myös silloin kun elämän kirjaan kirjoitetut päivämme ovat lopussa. Virressä 136 puhutaan tästä sanoilla: Näin olet lapsiasi ennenkin varjellutja pahan tulinuolet pois heistä torjunut.
Myös tänään turvakseni suo joukko enkelten,
varjelus matkalleni keskellä vaarojen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.