Tähän aikaan marraskuussa on synkkää ja pimeää.  Jos jonakin päivänä aurinko edes hieman näyttäytyy, sitä tervehtii ilolla. Samoin luminen maisema tuo valoa ja virkistystä sieluun ja mieleen. Aika moni kokee näinä aikoina yleistä väsymystä, jopa suoranaista kaamosmasennusta. Päivälläkin nukuttaa, ja päivän töihin on vaikea tarttua reippaalla mielellä. Tekisi ehkä mieli vetäytyä talviunille kuin karhu ja herätä vasta kevään tullen.

Tähän ajankohtaan nähden valvomisen sunnuntai tuntuu otsikkonsa puolesta varsin hankalalta. Ajatus valvomisesta ei tunnu ollenkaan mukavalta; näin pimeänä aikana se tuntuu suorastaan ylivoimaiselta. Ihminen voi valvoa suosiolla, vain jos on levännyt hyvin.

Itselleni ajatus valvomisesta on tuntunut erityisen hankalalta, kun tutkimuksissa on itseltäni todettu tietyn asteinen unihäiriö. Onneksi sitä voidaan hoitaa. Mutta on merkillista, että vaikka nukkuisi ihan riittävästi, niin silti saattaa tuntea itsensä aamulla väsyneeksi. Se on hyvin epämiellyttävä tunne. Minulle selvisi se tosiasia, että tärkeämpää kuin unen pituus on unen laatu. Jos uni on hyvänlaatuista, silloin riittää lyhyempikin unen määrä. Ihminen tarvitsee niin sanottua syvää unta, että aivot saisivat lepoa riittävästi.

Hyvää unen laatua kannattaa tavoitella ja siihen voi vaikuttaa eri tavoin. Mutta aina siihen ei voi vaikuttaa. Jos on sairautta tai huolia, niin se luonnollisesti vaikuttaa meidän unirytmiimme. Myös unet voivat olla raskaita ja painostavia. Huonosti nukutun yön jälkeen mieli on levoton ja ruumis väsynyt. Alkaa kysellä, mitä raskaat ja painajaismaiset unet viestittävät omasta sisimmästä. Unillakin on oma sanomansa, joitten äärelle voi pysähtyä tutkimaan niiden viestittämiä asioita.

Valvominen hengellisessä merkityksessä liittyy Jeesuksen toiseen tulemiseen. Hän puhuu siitä monta kertaa ja aina se kiteytyy yhteen kehotukseen; valvokaa ja olkaa valmiit.

Kirkkovuosi alkaa kääntyä loppua kohti, valvomisen sunnuntai onkin toiseksi viimeinen. Sen eri vaiheissa seuraamme eri puolia Jeesuksen elämästä ja toiminnasta, tai kristityn elämästä. Erilaiset aiheet antavat aineksia myös henkilökohtaiselle hiljentymiselle. Aina ei tarvitse olla iloisella ja kiitollisella mielellä, eikä aina tarvitse olla vakava ja surumielinen. Erilaiset pyhien aiheet tavallaan antavat luvan miettiä oman uskonelämän kaikkia puolia ja yleensä koko elämää ihmisenä Jumalan maailmassa.

Kirkkovuoden eri ajat muistuttavat myös suunnan tarkistamisesta ja oleellisen äärellä pysähtymisestä. Muistanko pitää aina Jumalan todellisuuden mielessäni, kun toisaalta monet maalliset asiat vievät aikaa ja mielenkiintoa niin paljon?  On helppo vain antaa elämän soljua eteenpäin omalla painollaan. 

Yö on aikaa joka on yleensä hiljaiseloa. Ei tapahdu mitään, siksi on hyvä syy vain nukkua ja olla välittämättä mistään.  Näinhän se meneekin aivan tavallisina päivinä ja öinä.

Mutta jos tulevana päivänä on tiedossa jotain erityistä, vaikka sinänsä mieluista, niin kyllä silloin on vaikea saada unta. Jos on vaikka matkalle lähtö edessä ja herätys tavallista aikaisemmin, niin mielellään pitää olla laukku pakattuna jo illalla. Ei kannata jättää pakkaamista sen varaan, että kyllä minä aamulla ehdin. Siinä voi liiallinen kiire, jos onkin tavallista hitaampi toimissaan, varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen. Tavarat ovat juuri silloin hukassa, ja sitten autoon tai junaan päästyä huomaa jonkin tärkeän tavaran unohtuneen.  Ei tullut valmistauduttua kunnolla. Liian kiireisestä lähdöstä jää paha maku.

Valvominen hengellisessä mielessä on juuri tämänkaltaista; eli ajoissa valmistautumista, suunnan tarkistusta, valppaana olemista.

Valvominen hengellisessä mielessä liittyy Jeesuksen toiseen tulemiseen. Hän puhuu siitä monta kertaa ja aina se  kiteytyy  yhteen kehotukseen; valvokaa  ja olkaa valmiit. Kristikunnan historian aikana tehty lukuisia arvioita ja aikalaskelmia, milloin Jeesuksen tulo on lähellä. Monta kertaa on menty pahasti harhaan ja koettu karvas pettymys, kun ei vielä ollutkaan viimeinen päivä käsillä.   Lopun ajan asioista voidaan siis puhua liikaa ja ohjata ajatuksia väärille urille, niin että se herättää pelkoa ja ahdistusta. Mutta toinen ääripää on, että niille vain naureskellaan ja vähätellään. Mutta sellainen asenne juuri on sitä hengellistä uneliaisuutta, josta Raamatussa herätellään.

Jeesuksen koko elämänkaari liittyy yhteen ja se on Jumalan pelastavaa toimintaa meidän hyväksemme. Kaikella on tarkoitus ja osa pelastushistorian suuressa kaaressa.

Jeesus kehottaa valvomaan eli ottamaan hänen tulemisensa todesta terveellä tavalla. Ei ole oikeuttaa sanoutua irti hänen tulemisensa odotuksesta, sillä lausummehan koko kristikunnan yhteisessä uskontunnustuksessa:”Jeesus on tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Kohta adventin alkaessa alamme suuntautua Jeesuksen ensimmäisen tulemisen eli joulun odotukseen. Jos uskomme, että Jeesus on syntynyt ja elänyt maan päällä, niin kyllä siihen liittyy myös hänen paluunsa odotus.. Kaikella on tarkoitus ja osa pelastushistorian suuressa kaaressa. Se on koko kristikunnan yhteistä sanomaa, Kaikki kirkkokunnat sen allekirjoittavat, mukaan luettuna oma luterilainen kirkkomme. Jos siitä kokonaan vaietaan, niin silloin kristinusko jää vain moraaliopiksi, eikä sillä ole todellista merkitystä ihmisen syvissä elämän ja kuoleman kysymyksissä.

Tämä maailma on rajallinen kuten myös ihmisen elämä, sillä on alku ja loppu. Tätä asiaa on ruvettu pitämään esillä muuallakin kuin kirkon opetuksessa. On nähty se väistämätön tosiasia, että maapallomme ei ehkä kestäkään ikuisesti, ja että ihminen omalla toiminnallaan edistää ekosysteemin järkkymistä.  Ilmastonmuutos näyttää väistämättömältä ja sen vaikutukset tuntuvat paljon laajemmalle, koskettaen jokaisen elämää.

Mutta kristityn ei tarvitse ottaa tätä kaikkea vastaan pelon ja kauhistuksen vallassa, eikä pidä sen takia lyödä laimin maallisia tehtäviään.  Jokainen voi omalla paikallaan uskollisesti hoitaa tehtäviään tässä Jumalan luomassa maailmassa ja lähimmäisten keskuudessa; tekemällä parhaansa myös maapallon paremman tulevaisuuden eteen pitämällä huolta luomakunnasta.

Kristityn valvomisen ei tarvitse olla passiivista, kaiken maallisen syrjään heittämistä, eikä toisten ihmisten syyttelemistä.  Paremminkin se voi olla iloista odotusta, niin kuin lapsi odottaa joulua tai syntymäpäivää. Valvomisen ei tarvitse olla orjuuttavaa ja ahdistavaa, että rupeaa kirjaimellisesti valvomaan öitä miettiessään lopun ajan tapahtumia.

Saamme olla rauhassa ja turvassa, kun uskomme Jeesukseen ja elämme jatkuvassa syntien anteeksiantamisessa. Kun suhde Jumalaan on kunnossa, me olemme valvovia kristittyjä. Jeesuksen tulo on tämän maailmanajan päätös ja uuden alku. Se on aivan yhtä luonnollinen asia kuin että me synnymme kerran maailmaan ja kuolemme kerran.

Valvomiseen liittyy useassa Raamatun kohdassa rukous.Rukoilemalla yksin sekä yhdessä seurakuntana hoidamme hengellistä elämää, ettei uskon hiipuva liekki sammuisi.Rukouksen mieltä saamme pyytää Jeesukselta, joka on ”uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä”. Uskomme ja kilvoituksemme on siis suuremman varassa, eikä omien voimiemme varassa.