Tätä pyhää voisi oikeastaan nimittää ”myrskyjen sunnuntaiksi”. Elämän myrskyjä meistä jokainen joutuu kohtaamaan. Joku joutuu myrskyn silmään, kuten tulvan tai tsunamin kohteeksi, jolloin henki on vaarassa. Mutta vaikka eläisi turvassa kaikilta luonnonvoimilta, niin elämän myrskyjä ei voi välttää. Myrsky voi myös tulla kohdalle niin yllättäen, jolloin elämä ei ole enää entisensä.

Viimeisin paha myrsky sattui tapaninpäivänä. Se oli talvimyrsky, jonka vaurioita on korjattu pitkään. Mieleen tulee myös toissa vuoden elokuun alun rajuilma. Laulaja Juha Tapio oli konsertoimassa lauantai-iltana tässä Kajaanin kirkossa ja luonto järjesti järisyttävän näytelmän kirkon ulkopuolelle. Salamointi oli yhtämittaista. Kuuntelimme rauhallista musiikkia, mutta taivas jylisi ja salamoi. Samalla oli huoli, että milloinka jysähtää itse kirkkoon. Niin ei käynyt, mutta tuo tilanne oli jollakin tapaa symbolinen. Myös kirkko kohtaa tässä ajassa myrskyjä ja rajuilmoja. Silloin toivotaan, ettei myrsky repisi kirkkoa hajalle. Rajuilmojen keskellä kirkko selviytyy kirkon kapteenin, Herramme Jeesuksen johdossa ja häneen luottaen.

Myrskykokemus luonnossa kertoo luojan suuresta voimasta, jossa ihminen tuntee itsensä pieneksi. Ainakin myrskykokemukset saavat meidät hereille. Kaikki ei olekaan tasaista möllötystä, kun havahdumme rajuilmoihin. Monet hengelliset opettajat, isät ja äidit kertovat siitä, kuinka suurimpien hengellisten siunauksien jälkeen seuraavat kovimmat myrskyt. Ne ovat ihmisen sisäisiä, usein hyvin raskaita elämänkokemuksia.

Toisaalta vanha hengellinen viisaus kertoo siitä, että myrskykokemukset voivat johtaa syvempään ymmärrykseen. Vanhan testamentin profeetta Elia on esimerkki tapauksesta, jossa siunauksen jälkeen seurasi ensiksi Elian voimakas sisäinen myrsky, minkä jälkeen Jumala puhui luonnon kautta Elialle.

I Kun. 19:11 Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. 12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. 13 Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle.

Elia oli kokenut väkevästi Jumalan voiman. Hän meni kokemuksesta aika tavalla tolaltaan. Järisyttäviä kokemuksia seurasi Elian sisäinen myrsky. Tähän Jumala halusi sanoa sanansa. Jumala puhutteli Eliaa luonnonvoimien välityksellä, mutta henkilökohtaisesti hän ilmestyi Elialle vasta hiljaisessa tuulen huminassa.

Onko Herra saanut sinulle näin ilmestyä? Rauhallinen luontoelämys voi olla sellainen puhutteleva hetki! Jeesuksen opetuslapset puolestaan olivat kokeneet suuren siunauksen. He olivat todistaneet Jeesuksen suurta ruokkimisihmettä. Leipää jakavan messiaan seurassa ei ollut lainkaan hankala työskennellä. Nälkäinen kansa oli tullut ravituksi. Samalla tuntui, että myös opetuslasten ura oli lähtenyt nousukiitoon. Ehkäpä he alkoivat mielessään suunnitella entistä suurempia ihmeitä ja tapahtumia, joita he voisivat kokea Jeesuksen seurassa.

Miesten piti olla kokeneita vesilläliikkujia, mutta kun luonnonvoimat saivat vallan, heidän voimansa raukenivat. Jeesus oli lähettänyt joukkonsa järvelle. Ja hän tiesi, että myrsky oli tulossa. Siinä myrskyn keskellä opetuslapset eivät paistatelleetkaan suosion valokeilassa. Leivänjakajien sädekehä mureni nopeasti ja toiveet suuremmista saavutuksista alkoivat valua Gennesaretin järven aaltoihin epäuskon myötä.

Päivän evankeliumissa löydämme tottuneet kalastajat yllättävästä tilanteesta. Myrsky järisytti heitä ja he pelkäsivät. Voimme kysyä, mitä he oikeastaan pelkäsivät? Pelkäsivätkö he luonnonvoimia, vai pelästyivätkö he Jeesusta, joka otti vallan luonnonilmiöistä? Vastaus näyttää kallistuvan jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Näyttää siltä, että opetuslapset eivät vielä olleet oppineet tuntemaan Herraansa, joka ilmaisi suuren voimansa.

Päivän evankeliumi kertoo selkeästi, kuinka meidän Herramme ei ainoastaan salli vaan hän myös johdattaa meitä myrskyjen keskelle. Vaikka ulkonaisesti elämä menisi tasaisesti, niin monenlaiset sisäiset myrskyt valtaavat meidät. Hädän ollessa äärimmillään Jeesus tulee meidän avuksemme. Vaikka emme näkisikään, hän on koko ajan tilanteen herra. Joskus tosin voimme kysyä, mihin asti Jumalan sallimus ulottuu. Kaikki koettelemukset eivät ole Jumalan suunnitelmissa, sillä myös sielunvihollinen toimii aktiivisesti tässä maailmassa. Joudumme kohtaamaan myös Jumalan vastustajan.

Myrskyjä koetaan aina Herran työssä, niin ulkomailla kuin täällä koti-Suomessa. Joku ajankohtainen keskustelu voi toimia kuin ukkosenjohdattimena ja saada kirkossamme aikaan suurta hajaannusta. Siksi rukoilemme jatkuvasti kirkkomme ja sen työn puolesta, että se säästyisi diabolokselta eli hajoittajalta. Rukoilemme myös, että evankeliumin alkuperäinen sanoma säilyisi keskellämme.

Myrskyn raivotessa on tärkeintä muistaa Vapahtajan sanat: "Minä tässä olen, älkää pelätkö." Tämä vastaus sisältää viittauksen Jumalan pyhään nimeen. Minä olen – on Jumalan nimi, jonka hän ilmoitti Moosekselle. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, minä elän aina ja ikuisesti. Myrskyn päällä kävelevä hahmo ei ole kuka tahansa, hän on itse luomakunnan herra.

Myrskyn keskellä joudumme avuksihuutajan paikalle, omien mahdollisuuksien äärimmäiseen päähän. Huudamme avuksi Herraa, jonka varassa elämämme heiveröinen lanka on. Myrskyn keskellä meitä muistutetaan siitä, että herrallamme on keinot myrskyn tyynnyttämiseen. Meidän tulee siis kaikessa hädässämme huutaa Häntä avuksi ja antaa myös kunnia hänelle. Jeesus sanoo: ”Minä tässä olen, älä pelkää.”