Kirkolliskokous päätti syyskokouksessaan 2008 perustaa pysyvän tulevaisuusvaliokunnan, jonka tehtävänä on ollut kartoittaa ja luodata kirkon tulevaisuuden näkymiä muuttuvissa olosuhteissa. Kirkkohallitus antoi ensimmäisen tulevaisuusselonteon marraskuussa kokoontuneelle kirkolliskokoukselle. Mietinnön nimi on Kirkko 2020 – tulevaisuusselonteko. Tulevaisuuden luotaamista pidettiin kirkolliskokouksessa tärkeänä kirkon nykyisessä tilanteessa.

Mietinnön esitteli kirkolliskokoukselle yleisvaliokunta II:n paltamolainen puheenjohtaja Raili Kemppainen. Hän korosti, että kirkko voi valiokunnan mielestä olla edelleen mahdollisuuksien kirkko, joka voi edetä sanomansa kantamana. Mietintö herätti keskustelua, jossa korostettiin muutostekijöiden ymmärtämistä kirkon nykytilanteessa. Selonteossa on kolme osaa. Ensimmäinen osa sisältää globaaleja ja kansallisia muutoksia. Toinen osa käsittelee uskonnollisuuden ja kirkon elämän muutoksia. Kolmas osa toteaa johtopäätösten omaisesti kolmea kuvaa tulevaisuuden seurakunnasta.

Kirkon tulevaisuusselonteko on tausta-aineistona myös Kajaanin seurakunnassa tehtävälle seurakunnan strategialle. Uudet luottamushenkilöt yhdessä toimikauttaan jatkavien luottamushenkilöitten kanssa saavat tehtäväksi kartoittaa niin koko kirkkomme kuin myös oman seurakuntamme nykytilannetta sekä luodata sen tulevaisuutta. Haastetta riittää jo yksistään niiden suurten muutosten vuoksi, joita yhteiskunnassamme koetaan.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ollut perinteisesti erottamaton osa suomalaista yhteiskuntaa. Mietinnössä todetaan, että kirkolla on oma, hengellinen ja uskonnollinen tehtävä. Sen lisäksi kirkolla on hoidettavana myös yhteiskunnallisia tehtäviä. Näitä ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Lisäksi kirkolla on monia toimintamuotoja, joita voidaan yhteiskunnan näkökulmasta pitää tärkeinä ja hyödyllisinä, kuten esimerkiksi diakonia-, lapsi- ja nuorisotyö sekä kirkon työ kriisitilanteissa.

Kirkon ja valtion suhteissa voi tapahtua muutoksia, jotka nousevat lainsäädännöstä käsin. Sen vuoksi kirkon on seurattava aktiivisesti lainsäädännön muutoksia ja tehtävä niistä omia johtopäätöksiä. Kirkko ei kuitenkaan ole pelkästään valtion kanssa yhteistyötä tekevä organisaatio vaan kirkolla on oma vapaaehtoissektorinsa. Tämä korostaa kirkon roolia kansalaisyhteiskunnassa. Kirkon tulee tiedostaa omat vahvuutensa ja toimia niiden kautta kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi. Lisäksi kirkko voi tulevaisuudessa löytää myös uusia rooleja perustehtävänsä toteuttamista varten. Siihen tarvitaan tulevaisuuden avointa tarkastelua ja toiminnan suunnittelua.