Matkalla oleminen ja kulkeminen ovat yksi uskomme perustavista asioista, joista löytyy runsaasti esikuvia. Raamatusta tiedämme Abrahamin vaelluksen kohti luvattua maata tai israelilaisten erämaavaelluksen Mooseksen johdolla Egyptin orjuudesta kohti luvattua maata. Myös Jeesuksen ja opetuslasten toiminta oli jatkuvaa vaeltamista Juudeassa ja Galileassa.

Pyhiinvaellus on meille tuttu koulun uskonnonopetuksesta. Niitä esiintyy kaikissa uskonnoissa. Pyhiinvaellus voi olla uskonnollinen velvoite, kuten islamissa. Kristinuskon perinteessä pyhiinvaellus on tapa rikastuttaa hengellistä elämää. Olennaista on itse vaellus, ei pelkästään päämäärä, johon ollaan menossa. Jos haluaa vain käydä pyhällä paikalla, sinne voi matkustaa kulkuneuvolla. Sekin voi olla pyhä matka, jos mieli on virittäytynyt pyhiinvaellukseen.

Kristinuskon piirissä kuuluisimmat pyhiinvaelluskohteet ovat olleet Jerusalem, Rooma ja Santiago de Compostela Espanjassa. Jerusalem on ollut pyhiinvaelluskohde Jeesuksen toiminnan vuoksi. Rooma siksi, että apostoli Pietarin hautapaikka on Pietarinkirkon alla. Santiago de Compostelaan on haudattu apostoli Jaakob vanhempi.

Pyhiinvaeltaja-sanan taustalla on latinan sana peregrinus — vieras, muukalainen, kulkija. Mentiin matkalle, jolta odotettiin erityistä Jumalan siunausta, kohti entuudestaan tuntematonta. Keskiajalla pyhiinvaellukset olivat Euroopassa niin yleisiä, että niitä on jopa pidetty keskeisenä yhteisen eurooppalaisen identiteetin taustana.

Martti Luther vastusti pyhiinvaelluksia, koska hän koki, että niillä haettiin hengellisiä ansioita. Niinpä monien vuosisatojen aikana luterilaisuudessa ei pyhiinvaelluksia harrastettu. Meidän uskonpuhdistuksessamme pyhiinvaellusta vastustettiin periaatteen vuoksi, vaikka samalla menetettiin myös paljon arvokasta. Lutherin oma pyhiinvaellusmatka Roomaan oli niin suuri pettymys, että osittain senkin vuoksi pyhiinvaellus jäi meidän kirkossamme vastustettavien asioiden listalle.

Jos asiaa katsoo laajemmin, niin pyhiä matkoja voi olla meidän jokaisen elämässä.  Kesän aikana monesta kodista suunnataan "pyhille matkoille": lapset seurakunnan leireille, nuoret rippileireille, perheet hengellisille kesäjuhlille. Hääkutsu tai kutsu nuoren konfirmaation voi myös olla tällainen pyhä kutsu.

Tällaiset kutsut tai matkat, leirit ja rippikoulut eivät ole varsinaisesti pyhiinvaellusmatkoja, vaan siinä mielessä pyhiä matkoja, että niillä keskitytään Jumalan sanaan, kuuntelemaan, laulamaan ja jakamaan sitä. Tavataan Jumalan perheväkeä, uudistutaan yhteisestä uskosta, vahvistutaan siinä, ollaan yhdessä suurella joukolla taivaan Isän hoidossa.

Kulkeminen ja matkustaminen Jeesuksen aikana oli vaivalloista. Varsinaisia huvimatkoja ei tehty. Matkalle lähdettiin vain erityisestä syystä. Tällainen syy oli esimerkiksi lähteä markkinoille tekemään erityisiä hankintoja. Meille on tuttua myös evankeliumista, kuinka Jeesus kaksitoistavuotiaana lähti perheensä kanssa pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin. Pääsiäisen aikaan tuhannet pyhiinvaeltajat kulkivat kohti Jerusalemia ja juhlan päätyttyä kulkivat suurina karavaaneita takaisin kotiin.

Mielessäni on ollut psalminteksti psalmista 84. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi. He ylistävät sinua alati. Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Tällainen pyhä matka sisälsi ajatuksen Jumalan yhteyden syvästä kaipauksesta. Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.

Pyhälle matkalle halutaan lähteä, koska matkalla toivotaan, että voisi kokea jotakin sellaista, jota kotioloissa ei tavoiteta. Pyhällä matkalla aistit terästäytyvät ottamaan vastaan vaikutteita. Ajatukset keskittyvät pois arkisista asioista.

Pyhän ja arjen erottamista meistä tarvitsee jokainen, vaikka viime päivinä on kuultu paljon puheenvuoroja, joissa annetaan ymmärtää, ettei nykyihminen tarvitse edes pyhäpäivän viettämistä. Sen ajatuksen mukaan sunnuntain ylityökorvaus ole enää perusteltavissa, koska hän ei tarvitse pyhäpäivää. Halutaan painaa historian unholaan perinteinen ajatus arjen ja pyhäpäivän välillä. Aika kapeaksi on muuttunut ajatus pyhän merkityksestä taloudellisen voiton tavoittelussa.

Tosiasia on, että me kaikki tarvitsemme pyhän kokemista. Pyhiä vaelluksia Jeesuskin harrasti julistustoimintansa aikana. Hän vetäytyi yksinäisyyteen, vuorille ja erämaahan ja halusi viettää aikaa rukouksessa. Jos Jeesus tarvitsi pyhiä hetkiä, niin tarvitsemme mekin.

Jumalanpalveluksen liturgiassa puhutaan siitä kaipauksesta, jossa me odotamme Jumalalta sielun, hengen ja ruumiin uudistumiseksi. Etsimme uutta voimaa jokapäiväiseen elämäämme jumalanpalveluksesta. On myös muita tilaisuuksia, joissa me löydämme vastauksen kaipaukseemme.

Monelle on myös tullut tavaksi lähteä hengellisille kesäjuhlille. Niiltäkin odotetaan samoja asioita, joita psalminkirjoittaja kuvaa, kun hän tunnistaa syvän kaipauksen tunteen sisimmässään. Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

Aina me emme edes tiedä, mikä meidän mieltämme painaa. Sen vuoksi me tarvitsemme hetkiä, jolloin olemme itsemme kanssa, käymme läpi omia tunteitamme ja ajatuksiamme sekä vuodatamme asiamme Jumalalle. Kaikkivaltias Jumala siunatkoon armollaan Sotkamon herättäjäjuhlat!