Otsikkona Kajaanin runoviikon kirkkoillalle on annettu ARMO, isoilla kirjaimilla. Tuo armo –sana itsessään jo herättää paljon tunteita ja ajatuksia, mutta mieleni sai inspiraation noista isoista kirjaimista, jotka julistavat omaa sanomaansa. En päässyt alkua pidemmälle. Yllättäen jo isot kirjaimet herättivät itsessäni paljon ajatuksia.

 

Netin ja tekstiviestien käyttäjiä on opastettu, ettei kirjaisin kokona tule käyttää suuria kirjaimia. Ohjeisiin kuuluu se, että isot kirjaimet ymmärretään viestinnässä huutamiseksi, eikä se ole kohteliasta toisia kohtaan. Nykypäivän käytöstapoihin kuuluu se, ettei ääntä tule korottaa. Se on monen mielestä epäsopivaa. On kuitenkin paljon tilanteita, jossa äänen korottaminen kuuluu asiaan.

 

Muistan lapsuudesta, isovanhempieni maatilalla, kun ei ollut kännyköitä, niin lapsia huudettiin pihoilta ja niityiltä sisälle. Ja jos lapset olivat jääneet kiinni jostakin rikkeestä, välttämättä ei huudettu, mutta toruttiin voimakkain äänen painoin. Rakkaus sai ilmaisemaan, mikä oli toivottavaa käytöstä ja mikä epäsuotavaa. Asiantuntijat sanovat, ettei lapselle saa huutaa, mutta painokkaasti voi lapselle asioita ilmaista.

 

Äänenpainot tukevat viestin antamista. Perheessä riidan sattuessa ensimmäinen tuntomerkki on äänen korottaminen, jos koetaan, ettei toinen osapuoli hyväksy omaa näkemystä. Riidellessä ilmaistaan tunteita, tarpeita, ajatuksia, tulkintoja, havaintoja ja pyrkimyksiä.

 

Äänen korottamisen toiselle voidaan kokea hyvin uhkaavana asiana, jos siinä koetaan vallankäyttöä ja alistamista. Toinen on temperamentiltaan kiivaampi, jonka tunteiden räiskyminen koetaan hänen persoonaan kuuluvaksi. Siksi äänen korottaminen ei saa olla hallitsematonta vihan purkausta. Käy niin, että toiselle voimakkaat mielenilmaukset hyväksytään ja toisten mielenilmausta paheksutaan.

 

Raamatun maailmasta tai ilmaisutaiteen näkökulmasta äänen korottaminen on perusteltua silloin, kun se palvelee voimakkaita tunteita. Tunteiden ilmaiseminen ja äänen korottaminen voi parantaa viestin menemistä perille. Musiikissa äänen vahvistuminen kuuluu asiaan. On hiljaista musiikkia ja äänen vahvistumista. Myös muussa ilmaisutaiteessa äänen voimakkuuden vaihtelut kuuluvat asiaan. Viesti saa voimaa, kun äänen tasoa nostetaan ja lasketaan, tilanteen mukaan. Miltäs tuntuisi tunnelma urheilukilpailuissa, jossa yleisö olisi hiljaa, eikä kannatushuutoja kuultaisi – sehän olisi melkein kuin kirkossa.

 

Hiljaisuudelle on paikkansa hengellisessä elämässä. On myös vastakkaisia esimerkkejä. Raamatussa profeetoille annettiin ohjeita korottaa ääntä. Profeetan ääntä verrattiin pasuunan ääneen, jonka ääni tuli kantaa kauaksi. Pasuunan ääni kuului selvästi, kuten profeetan ääni myös kuului. Johannes Kastajaa myös verrataan Raamatussa huutavan ääneen erämaassa. Ja miten muuten voimme ymmärtää Jeesuksen vuorisaarnassaan puhuneen tuhansille kuulijoille, jos hän ei olisi korottanut ääntään ja antanut sen kaikua kuulijoitten keskuudessa.

 

Yhden opetuspuheen Jeesus myös piti koskien huutamista. Kun opetuslapset laskeutuivat Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat, Luukkaan evankeliumi kertoo. Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” Oli oikein, että opetuslapset korottivat äänensä Jumalalle. Jos he eivät olisi näin tehneet, niin kivien olisi tullut muuttua voimakkaitten äänten lähteeksi.

 

On täällä Kajaaninkin kirkossa saarnastuolista korotettu ääntä. Ennen kuin oli äänentoistolaitteita, papin oli korotettava ääntään, jotta sanoma olisi tullut kaikkien ulottuville. Muistelen myös edesmennyttä kirkkoherraa Aarne Kyllöstä, joka sanomaan samastuessaan korotti ääntään. Kun hän liikuttui, niin hän jopa huusi saarnatuolista, vaikka sanoma olisi muutenkin kuultu. Tuo ilmaisutapa oli hänelle ominaista. Se kuului hänen persoonaansa ja tapaansa elää todeksi kristillisyyttä.

 

Jokainen äänenkäyttäjä antaa aina tulkintoja sanoilleen. Myös jokainen sananjulistaja eläytyy sanottavaansa omalla tavallaan. Sanojan äänenpainoista on usein luettavissa, kuinka omakohtaista viesti on hänelle. Sanat saavat merkityksensä siitä, miten ne ilmaistaan. Äänen käyttäminen on osa hengellistä julistustoimintaa. Näin myös Jumalan armo tulee julistuksen kautta meille todeksi.