Olemme kokoontuneet muistelemaan talvisodan päättymistä ja niitä tuntoja, joita lähes kaikilla suomalaisilla suvuilla on kansamme vaiheista talvisodan aikana.

 

Päivän aihe Suomen naiset talvisodassa kirvoitti meillä perhepiirissä erityisen muistelu- ja keskusteluhetken. Vaimoni suvussa on Lottaperinnettä pidetty erityisessä arvossa, koska vaimoni Taina-Maija Miettisen äidinäiti Iida Heikkinen toimi talvisodassa Kainuun Lottapiirin puheenjohtajana. Myös anoppini Pirkko Susi toimi pikku lotissa. Anoppini on jo aika iäkäs ja hänen muistinsa on jo heikentynyt, mutta hyvin kirkkaita muistoja hänellä oli kuitenkin äidistään, joka kantoi hyvin raskasta vastuuta Kainuun Lottapiirin puheenjohtajana vuosina 1938-1944. Iida Heikkinen löytyy valokuvasta joka on kutsuvieraille lähetetyn ohjelmalehtisen takakannessa. Siinä on Fanni Luukkonen etualalla keskellä, joka toimi järjestön puheenjohtajana vuodesta 1929 lähtien. Iida Heikkinen on kuvassa edessä oikealla. Kuvan taustalla näkyy Kajaanin kirkko.

Iida Heikkinen, omaa sukua Varpula, oli kotoisin Helsingistä, mutta avioiduttuaan sotkamolaisen Lauri Heikkisen kanssa he muuttivat Kajaaniin vuonna 1924 ja näin Iida Heikkinen kainuulaistui. Hän oli koulutukseltaan kansakoulun opettaja ja toimi Lönnrotin koulussa opettajan virassa.

 

Iida Heikkinen tunnettiin hyvänä puhujana. Hän oli myös lujatahtoinen ja velvollisuuden tuntoinen ihminen, joka toimi tarmokkaasti isänmaanaatteen velvoittamana. Pirkko –tytär oli talvisodan aikana evakossa Limingassa, jonne Iida –äiti lähetti säännöllisesti kirjeitä. Talvisodan tapahtumista ei ollut lupa kirjoittaa.  Kirjeet olivat toivorikkaita, eikä niissä kerrottu sodan tapahtumista. Haluttiin pitää yllä rohkeaa ilmapiiriä kaikessa.

 

Kun Pirkko palasi talvisodan jälkeen evakosta hän ei ollut tunnistaa kotikaupunkiaan, koska kaupunki oli raunioina. Kotiin löytäminenkin oli vaikeaa, koska sodan tuhot kotikaupungissa järkyttivät 11-vuotiasta tyttöä. Myös kotitalo oli saanut osuman, mutta se oli kuitenkin korjattavissa ja niin perhe saattoi jatkaa asumistaan kotitalossaan yläkaupungilla sodan jälkeen talossa tehtyjen korjausten ansiosta.

 

Iida Heikkisen työ merkitsi hyvin suurta vastuuta Lottatoiminnan organisoimisessa sekä evakkojen asuttamisessa.

Iida Heikkisen palvelu- ja johtamistyötä arvostettiin suuresti talvisodan jälkeen. Talvisodan jälkeen ruotsalainen rouva Gerda Tåhlin lahjoitti marsalkka Mannerheimin tädin hallussa olleen sormuksen Suomeen, jotta se luovutettaisiin sankarillisesti sodan aikana toimineelle lotalle. Keskusjohtokunnan tehdessä ehdotuksensa lahjan saajasta päämajalle katseet kiinnittyivät Kainuun piirin puheenjohtajaan Iida Heikkiseen, koska piiri tarmokkaan työn ansiosta oli saavuttanut hämmästyttäviä tuloksia.

 

Keskusjohtokunnan lausunnossa todetaan: ”Paitsi puheenjohtajan tehtäviä hoiti ja valvoi lotta Heikkinen laajan ja vaikeasti kuljettavan piirinsä toimintaa pienimpiä yksityiskohtia ja etäisimpiä kulmakuntia myöten. On suurelta osalta hänen innoittavan vaikutuksensa tuloksena pidettävä sitä kestävyyttä, millä esimerkiksi Suomussalmen, Hyrynsalmen, Ristijärven, Kuhmon, Kajaanin sekä monen muun seutukunnan lotat suorittivat velvollisuutensa loppuun saakka herpaantumattomin voimin. Puheenjohtaja Heikkisen henkilökohtainen työ piirissään armeijan hyväksi sekä myös hänen suurisuuntainen organisointinsa siirtoväen avustamisessa ovat liittäneet hänen nimensä lähtemättömästi talven 1940 tapahtumiin." Ja vielä toteamus tunnustuksen antamisesta: On katsottava Kainuun piirin lottien yksimieliseksi toivomukseksi sitä, että heidän johtajalleen annettaisiin muistoksi tämä sormus, jonka arvoa lisää sen liittyminen Mannerheimin suvun muistoihin. Lotta Iida Heikkisen nimeen keskittyy se uhrivalmius, joka oli yhteinen Kainuun naisille. Hänen oma kotinsa joutui pommituksen kohteeksi, mutta työ jatkui toisessa.

 

Iida Heikkinen arvosti suuresti saamaansa tunnustusta. Myös anoppini Pirkko, jonka hallussa tunnustuksena saatu sormus on, muistelee äitiään rakkain muistoin. Sotien jälkeen yhteiskunnan ilmapiiri muuttui kuitenkin. Iida Heikkiselle tuotti suurta kärsimystä se, että Lotta Svärd –järjestö kiellettiin ja vaimoni muistaa, että se myös masensi Iidaa henkilökohtaisesti. Sodan jälkeiset vuodet olivat tämän vuoksi raskaita. Tänä päivänä, kun lotat ja pikkulotat ovat kunniakansalaisia, Iida Heikkinen olisi varmasti onnellinen siitä, että lottien työlle löydettiin uudelleen merkitys.

 

Lotta –järjestön henkinen pohja oli keskeisesti isänmaan rakkaudessa sekä korkeissa eettisissä arvoissa. Siihen liittyi keskeisesti myös hengellinen kutsumus, johon jokaista lottaa velvoitettiin vastaamaan. Meidän tehtävämme on tänään kunnioittaa ja arvostaa sodanaikaisia suomalaisia miehiä ja naisia, jotka antoivat kaikkensa sodan kauhujen keskellä. Kestokykyä koeteltiin äärimmilleen, mutta teidän veteraanisukupolven ansiosta me olemme saaneet elää vapaassa maassa ja rakentaa tätä omalla työllämme.

 

Sodan aikana etsittiin voimia hengellisestä elämästä sodanajan sukupolven ponnistelujen keskellä. Meidän sukupolvellamme on omat haasteemme. Saamme olla kiitollisia pitkästä rauhanajasta. Oman vastuumme kantamiseen meitä kehottaa apostoli Paavalin teksti 1. Tess. 5 luvusta: 12 Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. 13 Osoittakaa heille aivan erityistä kunnioitusta ja rakkautta heidän työnsä vuoksi. Eläkää rauhassa keskenänne. 14 Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. 15 Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.