Reformaation luterilaisen osan, eli Martti Lutherin aloittaman kirkon uudistustyön alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta. Tuolloin alkoi kehitys, joka johti monen uuden kirkkokunnan perustamiseen. Nykypäivinä luterilaisuus on pienin protestanttisuuden viidestä pääsuuntauksesta anglikaanisuuden, metodismin, kalvinismin ja baptismin jälkeen.

 

Luterilaisuus ei muodosta yksittäistä kirkkoa kuten roomalaiskatolinen kirkko, joka on hallinnollisesti keskitetty, vaan se koostuu erilaisista itsenäisistä, alueellisista tai kansallisista kirkoista, kuten Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Maailmanlaajuisesti luterilaisia kirkkoja on noin 140, jotka muodostavat 1947 perustetun Luterilaisen maailmanliitton. Luterilaisuuden pääperiaatteita ovat sola scriptura, eli opin perustaminen yksin Raamattuun sekä sola fide, eli pelastuminen yksin armosta.

 

Nykypäivänä luterilaiset kirkot haluavat harjoittaa yhteyttä muihin kirkkokuntiin, minkä vuoksi luterilaisuudessa alun perin vallinnut taisteluasennetta ei enää ole. Alun perin syntynyttä kuilua kirkkokuntien opin välillä on pyritty kartoittamaan ja vuonna 1999 annettiin yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. Se on luterilaisten kirkkojen ja Roomalaiskatolisen kirkon yhteinen julkilausuma.

 

Julistuksen taustana olivat harhaoppisuustuomiot, jotka annettiin 1500-luvulla Trenton kirkolliskokouksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kiistan aiheena oli, miten vanhurskaus Jumalan edessä oli ihmisen saavutettavissa. Kyseiset oppituomiot katsotaan julistuksessa vanhentuneiksi. Niitä ei varsinaisesti peruta, vaan todetaan yhdessä että ne eivät koske kirkkojen oppeja sellaisina kuin ne nykyään yhteisesti ymmärretään. Luterilainen identiteetti ei siis muodostu tänä päivänä ensisijaisesti kiistoista, mitä se oli luterilaisuuden syntyaikana.

 

Itselleni on aina ollut keskeinen henkilökohtainen löytö Raamatun tutkimisen periaate. Koen, että Raamatusta löytyy suuri aarreaitta, josta voi ammentaa voimia tähän päivään. Rippikoulun jälkeen aloin lukea ja tutkia Raamattua, jolloin se alkoi avautua hyvin ihmeellisenä kirjana. Raamatun ymmärtämisen tueksi luin eri aikoina eläneiden kristittyjen selityksiä ja kokemuksia Raamatusta. Niin myös uskon henkilökohtaiset kokemukset, joita sai lukea kirjallisuudesta, muodostuivat hyvin tärkeäksi. Nuorena itselleni oli tärkeä päästä tutustumaan, miten usko oli avautunut heidän omien kokemustensa kautta.

 

Luterilaisuus korostaa jokaisen omaa henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. Kirkkoa ja seurakuntaa tarvitaan uskon rakentamiseen, koska ne palvelevat tätä tarkoitusta. Näin myös omantunnonvapaus, jota luterilaiset korostivat alusta alkaen, on keskeinen tekijä ihmisen jumalasuhteessa.

 

Martti Lutherille kristityn kutsumus oli ensisijaisesti Jumalan rakkauden antamista eteenpäin toisille ihmisille. Käytännössä rakkaudelle on paljon erilaisia ilmaisemistapoja. Niiden löytämiseen kristitty tarvitse lähimmäisen asemaan asettumista ja järkeä. Olemme luterilaisina saaneet paljon hyvää, josta toivottavasti osaamme olla kiitollisia.