Kristus on noussut kuolleista ja kuolema on kukistettu. Kristus on noussut kuolleista ja pahat henkivallat voitettu. Kristus on noussut kuolleista ja enkelit riemuitsevat. Kristus on noussut kuolleista esikoisena kuolemaan nukkuneista. Hänelle kuuluu kunnia ja valta kautta kaikkien sukupolvien. Näin rukoili Hippolytos Roomalainen 200-luvulla. Näin ovat kristityt eri puolilla rukoilleet vuosisatojen ajan.

Kristus ei ole haudassa, hän on ylösnoussut.  Emme ole matkalla kohti tyhjyyttä olemassaolon raukeamista, vaan täyttymystä ja juhlaa. Olemme edenneet tähän pääsiäisaamuun läpi pitkän paastonajan, jonka huipennuksena hiljainen viikko nosti esiin vahvasti Herramme kärsimyksen ja kuoleman.   

Nyt on koittanut jälleen uusi aamu, kirkas pääsiäisaamu. Vanha kansa sanoi, että pääsiäisenä aurinkokin tanssii noustessaan, eli luomakuntakin iloitsee Jeesuksen ylösnousemuksesta. Sama asia todetaan virressä 942: "Aurinko tanssii, halleluja! Jeesus on noussut haudastansa!"  Valo on voittanut pimeyden, elämä kuoleman. Pääsiäisessä nämä suuret vastakohdat toteutuvat erityisen vahvasti.

Pääsiäisen evankeliumissa palaamme Jerusalemin puutarhahaudalle, kalliohaudan suulle, josta lähti liikkeelle uskomaton sanoma. Sen ensimmäisinä todistajina olivat ne naiset, jotka eivät halunneet jättää ystäväänsä edes kuolemassa. Näytti, että kaikki oli ohitse. Opetuslapset olivat aivan lyötyjä ja masennettuja pitkäperjantain jälkeen. Jeesus oli poissa.

Näin odottamatonta asiaa kuin tyhjää hautaa ei voinut heti uskoa todeksi. Pelko ja hätäännys valtasi naisten sekä Pietarin ja Johanneksen mielen. Pelko oli sitä, että tällainen tapahtuma ei mitenkään mahtunut heidän maailmaansa. Eihän kuolleen pitäisi herätä, eikä suuri kivi voi itsestään siirtyä haudan suulta. 

Siinä saattoi epäillä onko enää itse täydessä ymmärryksessä. Kun vielä pitäisi lähteä kertomaan siitä toisille, niin millainen mahtaisikaan vastaanotto olla. Suru ei muutu yhtäkkiä iloksi, vaan ensin pitää ensin totutella siihen, että nyt kaikki olikin muuttunut. Mutta tärkeintä, että he lähtivät heti liikkeelle, että sanoma menisi eteenpäin.

Haudalta lähti siis liikkeelle uusi viesti. Se oli viesti kuoleman voitosta. Kuolema, tuo vihollisista viimeinen, oli kukistettu. Se on väistämättä ihmisen osa, mutta Jeesuksen voiton tähden jokainen hänen omansa on osallinen suuresta ylösnousemuksesta aikojen lopulla. Tietoisuus tästä on lohduttanut monia, jotka surevat poismenneitä rakkaitaan tai oman elämänsä rajallisuutta.

Ruumis haurastuu, ja meitä riisutaan monien sairauksien ja koettelemusten kautta. Vaikka nykyään on ihmisten elinikä pidentynyt, ja moniin sairauksiin on keksitty parempaa hoitoa ja lääkitystä, niin lopulta on tyydyttävä siihen, että ajallaan on jokaisen täältä lähdettävä.  Olemme osa tätä katoavaa luomakuntaa ja kirjaimellisesti maan tomua.  Meidän ruumiimme palaa maahan, mutta sitten viimeisenä päivänä Jeesus herättää kaikki kuolleet. Hänen oma ylösnousemisensa jo ennakoi tätä. Tyhjältä haudalta lähtenyt ylösnousemuksen sanoma tuo toisenlaisen ulottuvuuden tänne kuoleman varjojen maille.

Pääsiäinen tuntuu murtuvan niin yhtäkkiä esille, että aina  ei oikein osaa vastaanottaa sen syvää iloa, joka yhdistyy kevään valoon ja iloon. Jeesuksen ylösnousemus on niin uskomaton viesti, että opetuslapsetkaan eivät heti osanneet uskoa sitä todeksi. Kauan he kyselivät, epäilivätkin, ennen kuin Herra itse näyttäytyi heille. Kun he pitkäperjantain jälkeen olivat niin murtuneita ja toivonsa menettäneitä, kesti aikansa ottaa vastaan niin suuri ilo.

Me elämme maailmassa, jossa monenlaiset esteet vaikuttavat meidän ihmisten välillä hyvin tuhoisalla tavalla. Entistä useampi päätyy ajattelussaan siihen, että ihmisen kuollessa kaikki raukeaa ikuiseen tyhjyyteen. Monen on entistä vaikeampi ajatella, että ihmisen sielu jatkaisi olemassaoloaan tai edessä olisi vielä kuolleiden ylösnousemus. Monelle puhe kuoleman jälkeisestä elämästä on vain tyhjää puhetta. Myös ristiinnaulitse -huudot jatkavat meidän aikanamme omaa elämäänsä.

Piispa Jari Jolkkonen otti pääsiäistervehdyksessään kantaa julkisuuden väärinkäyttöön seuraavalla lausunnollaan:”Kuluvan vuoden aikana on pohdittu paljon sananvapautta ja sananvastuuta. Molemmat kuuluvat yhteen. Sananvapaus palvelee hyvää yhteiselämää. Sitä tarvitaan, jotta jokainen voisi tulla kuulluksi ja nähdyksi.


Sananvastuuta tarvitaan, jotta vapautta ei käytettäisi väärin salaiseen juonitteluun tai julkiseen lynkkaukseen. Vääristelevä ja pahantahtoinen julkisuus tuhoaa ihmisiä, työuria ja yrityksiä. Kirkon hengellisessä elämässä ei tunneta murhanhimoista Ristiinnaulitse -huutoa. Eikä sellaisen pitäisi kuulua kenenkään arkielämään tai näyttöpäätteelle. Tutkinta kuuluu poliisille, tuomiovalta tuomarille.”

Meidän yhteiselämässämme ilmenee jatkuvasti ongelmia, joihin ei löydy helposti ratkaisuja. Sen seurauksena on kasvavana ilmiönä vihapuhe, joka saa voimansa suuresta tyytymättömien ihmisten joukosta. Vihapuhetta maailmassa riittää, mutta rakentavaa keskustelua me tarvitsemme enemmän kuin valtoimenaan virtaavaa pahan olon purkamista toisiin ihmisiin.

Tänä pääsiäisenä olkoon rukouksemme, että Jumalan rakkauden voima murtaisi vihan vallat. Muutokset eivät tule aina hetkessä, mutta vähitellen saatat huomata, että sittenkin jotain sisimmässä liikahtaa, kun vihan valta murtuu. Suru ja ahdistus vähenevät, ja elämän voimat pääsevät liikkeelle.

Ylösnousemus pääsiäisaamuna oli niin suuri asia, että kristityt alkoivat viettää juhlaa joka sunnuntai tämän muistoksi. Siksi meillä on sunnuntai, joka on kuin pieni pääsiäinen joka viikko. Kristityt alkoivat kokoontua sunnuntaina yhteen murtamaan leipää yhdessä, niin kuin Jeesus oli käskenyt tehdä hänen muistokseen. Tästä sai alkunsa meidänkin ehtoollisenviettomme. On syytä iloita siitä, ettemme muistele siinä kuollutta henkilöä, vaan Jeesus on edelleen läsnä ehtoollisella. Ehtoollisesta on tullut kaikkien kristittyjen yhteinen juhlahetki, joka kuuluu erityisesti pääsiäiseen. Siinä Jeesus antaa meille synnit anteeksi, uutta voimaa ja iloa elämään. Valo ja elämä tulevat siinä luoksemme, ja se auttaa kulkemaan eteenpäin kristityn tiellä, ja toteuttamaan jokaiselle kuuluvaa kutsumusta toimia ylösnousemuksen todistajana.