Muutama viiikko sitten julkaistiin YK:n onnellisuusraportti. Tutkimuksessa kerrottiin, että me suomalaiset olemme maailman onnellisin kansa. Moni suomalainen hätkähti kuullessaan tai lukiessaan tämän uutisen. Itsellenikin tuli melkein tunne: "Ei voi olla totta!" Raportissa kuitenkin kerrotaan siitä, että moni asia meidän yhteiskunnassamme on paljon paremmin kuin muissa maissa. Viime vuonna, kun juhlimme 100-vuotiasta Suomea, tuotiin paljon esille asioita, jotka meillä on verrattain hyvin. Meillä on turvallinen maa ja keskimääräisesti pienet tuloerot.

Onnellisuutta mitattiin, kunkin maan yksilöiden omista arvioista omakohtaisesta hyvinvoinnista. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kaikki pohjoismaat olivat onnellisuuslistalla kärkikastia. Vapaat ja turvalliset olosuhteet tuottavat onnellisuutta, joka on mitattavissa kuin jos olosuhteet olisivat kyseisissä arvoissa rajalliset, kuten ne ovat hyvin monissa maailman maassa. Uutiset kertovat, että monessa maailman maassa eletään entistä epävarmemmissa olosuhteissa.

Olen itse papin työssä paljon pohtinut, mistä onnellisuus koostuu. Kun osallistuu perhe- ja sukujuhliin, niissä on usein tunnelma korkealla. Kun vaikka lapsi syntyy perheeseen ja hänet kastetaan, läsnäolijoista on tunnistettavissa iloa ja onnellisuutta.  Kun jotakin iloista tapahtuu, on syytä olla onnellinen.

Samalla kuitenkin on muistettava mitä onnellisuus ei ole. Onnellisuus ei ole sitä, etteikö meillä suomalaisilla olisi ongelmia. Varmasti meillä jokaisella on kokemusta siitä. Onnellisuus koostuu usein siitä, että meillä on aina toivoa paremmasta ja voimme selviytyä vaikeuksistamme. Meidän suomalaisten historiassa on ollut, kuten tiedämme, hyvin suuria vastoinkäymisiä. Olemme voineet nähdä, miten meidän suomalaisten elinolot ovat parantuneet yhdestä maailman köyhimmistä maista hyvinvointivaltioksi.

Onnellista elämässä on se, että meillä on puheen ja ilmaisun vapaus. Meillä on vapaus tuoda esille epäkohtia ja etsiä niihin parannusta. Kukaan meistä ei voi valita, millaisia vastoinkäymisiä joudumme kohtaamaan. Keskeisin asia koettelemuksissa on se, että voimme pyytää apua ja saada vastaanottaa sitä. Onnellista on se, että me kuulemme toisiamme ja voimme tehdä parhaamme toistemme hyväksi. On tärkeää, että siellä, missä ihmistä kohdellaan huonosti, asia voidaan tuoda esille.

Hiljaisen viikko julisti meille sanomaa kärsimyksen salaisuudesta. Pääsiäisen sanoma kertoo meille siitä, että synkimmälläkin hetkellä ja suurimmissakin koettelemuksissa, kuten kuolemassa, meillä on toivoa.

Meidän on syytä aina tunnistaa, missä on kärsimystä. Voimme tutkia myös itseämme ja tunnistaa, jos olemme toimineet väärin toisiamme kohtaan. Kirkon sanoma julistaa toivoa ja vapautuksen sanomaa.

On sanottu ja ehkä ajateltukin, että evankelis-luterilainen kirkkomme korostaa kirkkovuodessa pitkäperjantaita ja Kristuksen kärsimystä, ja sanoma pääsiäisen ilosta ja kuoleman voittamisesta jää siinä rinnalla toiseksi. En tiedä, onko se niin kuin on väitetty. Ehkä siihen on osittain syynä se, että me suomalaiset emme kovin näkyvästi ja näyttävästi ilmaise yleensä tunteitamme. Ainakaan ilon tunteiden näkyvä ilmaisu ei kuulu meidän tyypillisimpiin tapoihimme. Emme ehkä osaa elämässämme tai uskossamme tuoda iloa kovin näyttävästi esille.

Mutta ajattelen, että jokaisen meistä on syytä pohtia sitä, miten voisimme omassa elämässämme tunnistaa aitoa elämäniloa. Me tarvitsemme juhlahetkiä ja jokaisen elämässä on kohokohtia, joita juhlitaan, erilaisia merkkipäiviä ja muistamisia. Ei ole mitenkään toivottavaa, että aina näyttäisimme hapanta naamaa, varsinkin, jos sydämessämme olemme löytäneet ilon aiheita. Ainakin hymyä olisi syytä ilmaista aina, kun siihen on vähänkin aihetta. Kristittyinä meidän ei ainakaan tulisi käsittää niin, että sitä hurskaampia ja vakavampia olemme, mitä happamammalta näytämme.

Kun löydämme elämän iloa, on syytä myös ilmaista sitä. Samalla on kuitenkin muistettava, että meidän tulee aina olla valmiita kohtaamaan vastoinkäymisiä ja suruja. Ne kuuluvat elämäämme. Kirkkomme opettajan, Martti Lutherin tärkeä löytö oli se, että kohtaamme Kristuksen kaikissa kärsivissä lähimmäisissämme sekä myös omassa kärsimyksessämme. Kaikkia kristittyjä koskevat samat periaatteet. Meidän ei tulisi olla vaikea samastua kärsivään ihmiseen, vaan kristittyinä meitä kutsutaan olemaan toinen toistemme tukena ja apuna.

Löysin runon, tai oikeastaan aforismin, jossa pohditaan onnellisuuden lähteitä. Se kuuluu näin:

Jos minun pitäisi päättää,
mitä kaikkein mieluiten soisin sinulle,
valinta olisi kovin vaikea.
Mikä auttaisi sinut onneen?
Kauneus voi olla vaarallista.
Viisaus on hankittava.
Rakkaus on sinun oma valintasi.
Loppujen lopuksi päätyisin kaikista
parhaimpaan ominaisuuteen – rohkeuteen.

Toivotan sinulle pääsiäisen iloa ja rohkeutta elää kristittynä ja iloita Jumalan sinulle antamista lahjoista!