Kun iltapäivän hetki lyö,

pilvien esirippu ratkeaa,

mutta ei näy taivasta,

vain ääretöntä tyhjää.

On risti ja kuoleman hiljaisuus.

 

Uskon että Kristus elää

myös pitkäperjantaina.

Mutta kolmantena päivänä

elävä vesi ja elävät virrat,

auringon kirkkaus ja ihmisen ilo

kertoo sen uudestaan:

Kristus on ylösnoussut.

Tämä runoilija Anja Laurilan runo Pitkäperjantai ja pääsiäinen kertoo meidän ihmisten sisimmästä. On surua, harmautta synkeyttä ja ristin tietä. On niin kuin ei olisi mitään sanoja, jotka valaisisivat sisintä. On vain odotettava, että Jumala tekee työnsä. Ja niin tapahtuu: kolmantena päivänä elävä vesi ja elävät virrat, auringon kirkkaus tuovat meille ilon. Jotakin liikahtaa sisimmässämme. Ilo saapuu sydämeemme.

Tähän pääsiäisaamuun asti olemme edenneet läpi pitkän paastonajan, jonka huipennuksena hiljainen viikko muistutti mieleen vahvasti Herramme kärsimyksen ja kuoleman.   

Nyt on koittanut uusi aamu, kirkas pääsiäisaamu. Ilo on voittanut surun. Valo on voittanut pimeyden, elämä kuoleman. Pääsiäisessä nämä suuret vastakohdat toteutuvat erityisen vahvasti.

Tie valoon kulkee pimeyden kautta. Herramme on läsnä myös elämämme pimeydessä. Jobin kirjan 11. luvussa todetaan: ”Elämäsi valo kohoaa kirkkaampana kuin sydänpäivä, sen pimeyskin on kuin sarastava aamu.

Mutta se valokaan ei aina pääse perille, jos emme osaa ottaa sitä vastaan. Runoilija Kaija Pispa kertoo siitä, että vaikka meillä olisi paljon valoa, se ei auta, jos valo ei pääse valaisemaan meidän omaa sisintämme.

Vaikka kuinka monta aurinkoa on valaissut taivastani, mutta en ole niitä nähnyt.

Vaikka kuinka monta valojuovaa on läpäissyt pimeän, mutta en ole huomannut mitään.

Vaikka kuinka monta ryteikköä on raivattu edeltäni huomaamattani.

Pimeys, joka minut ympäröi, on Jumalan valoa, sanovat.

Se kuhisee alkuun saattamista, kasvua, suloista odotusta,

että käteni avaisi ikkunan ulos tästä hämäryyksien talosta.

Jeesuksen ylösnousemuksen aamuna valo oli jo syttynyt, mutta Jeesuksen läheiset eivät olleet sitä vielä nähneet. Valo ei ollut vielä tullut todeksi. Päivän evankeliumissa palaamme Jerusalemin puutarhahaudalle, kalliohaudan suulle. Sieltä lähti liikkeelle sanoma, jonka ensimmäisinä todistajina olivat ne uskolliset naiset, jotka eivät halunneet jättää ystäväänsä edes kuolemassa. Näytti, että kaikki oli ohitse. Opetuslapset olivat aivan lyötyjä ja masennettuja pitkäperjantain jälkeen. Jeesus oli poissa.

Naiset olivat tulossa vielä tekemään viimeistä palvelusta Herralleen eli tuomaan hyväntuoksuisia yrttejä ja voiteita. Haudalle tuli kaksi Mariaa. Heidän tuntojaan voisi kuvata tunne: Sydän kaipasi valoa, vaikka pimeys hallitsi mieltä.

Kaksi Mariaa kohtasivat haudalla enkelin, ja kuulivat viestin ylösnousemuksesta. Sekään ei vielä riittänyt. Päällimmäisenä oli pelko ja tyhjän haudan hämmennys. 

Niin odottamatonta asiaa kuin tyhjää hautaa ei voinut millään uskoa todeksi. Jotakin oli silti syntymässä. Valo lähestyi heidän sisintään.

Mikä oli se sanoma, jota naisten olisi lähdettävä viemään, kun koko asiaa ei alkuunkaan voinut ymmärtää?

Ja kun vielä piti lähteä kertomaan siitä toisille, niin millainen mahtaisikaan vastaanotto olla.  Eivät nämä kaksi Mariaa voineet millään heittäytyä iloiseen uskonvarmuuteen. Oli sininen hetki, hetki valon ja pimeän rajalla. Siinä he olivat surun murtamina ja taivas oli laskeutunut heidän keskelleen. Oli vain lähdettävä liikkeelle ja kerrottava kokemuksesta, jonka he valon koskettamina olivat saaneet.

Jeesuksen haudalta lähti liikkeelle uusi viesti. Se oli viesti kuoleman voitosta. Kuolema, tuo vihollisista viimeinen, oli kukistettu. Kuolema on väistämättä ihmisen osa, mutta Jeesuksen voiton tähden olemme osallisia ylösnousemuksen sanomasta. Tietoisuus tästä on lohduttanut monia, jotka surevat poismenneitä rakkaitaan tai oman elämänsä rajallisuutta.

Ruumis haurastuu, ja meitä riisutaan monien sairauksien ja koettelemusten kautta. Olemme osa tätä katoavaa luomakuntaa. Me olemme maan tomua. Meidän ruumiimme palaa maahan, mutta viimeisenä päivänä Jeesus herättää kaikki kuolleet. Hänen oma ylösnousemisensa ennakoi tätä kutsua. Tyhjältä haudalta liikkeelle lähtenyt ylösnousemuksen sanoma tuo toisenlaisen ulottuvuuden tähän meidän kuoleman varjojen maahamme.

Pääsiäinen tuntuu murtuvan niin esille, että sitä ei oikein osaa vastaanottaa ja hyväksyä sen syvää iloa, joka yhdistyy kevään valoon ja iloon. Jeesuksen ylösnousemus on uskomaton viesti, etteivät opetuslapsetkaan osanneet sitä uskoa todeksi. Kauan he kyselivät, epäilivätkin, ennen kuin Herra itse näyttäytyi heille. Kun he pitkäperjantain jälkeen olivat murtuneita ja toivonsa menettäneitä, kesti aikansa ottaa vastaan tuo suuri ilo.

Jeesuksen ystävät suhtautuivat tietoon Jeesuksen ylösnousemuksesta jokainen omalla tavallaan. Toiset heistä uskoivat ja iloitsivat heti. Toisille asian sulattelu vei paljon aikaa.  Heidänkin sydämellään oli monenlaisia esteitä. Ne oli raivattava ennekuin heistä saattoi tulla ylösnousemuksen todistajia. Tärkeintä oli kuitenkin, ettei Jumalalle mikään este ollut liian suuri tai vaikea. Epäuskon yli oli vain käytävä.

Me, jotka olemme kuulleet pääsiäisen sanoman, elämme sen uudelleen läpi, kuljemme surusta iloon, kantaen mukanamme koko elämämme taakkoja ja iloja. Pääsiäisen ilo koskettaa joka kerta eri tavalla; riippuen siitä, mitä olemme viime aikoina kokeneet.  

Olipa sinun elämässäsi juuri nyt ilon tai surun viritys, niin pääsiäisen sanoma on aina ajaton ja ajankohtainen.

Kristuksen ylösnousemus pääsiäisaamuna oli niin suuri asia, että kristityt alkoivat viettää juhlaa joka sunnuntai tämän muistoksi. Siksi meillä on sunnuntai, joka on kuin pieni pääsiäinen joka viikko. Kristityt alkoivat kokoontua sunnuntaina yhteen murtamaan leipää yhdessä, niin kuin Jeesus oli käskenyt tehdä hänen muistokseen. Tästä sai alkunsa meidänkin ehtoollisenviettomme. On syytä iloita siitä, ettemme muistele siinä kuollutta henkilöä, vaan Jeesusta, joka on edelleen läsnä ehtoollisella. Ehtoollisesta on tullut kaikkien kristittyjen yhteinen juhlahetki, joka kuuluu erityisesti pääsiäiseen. Siinä Jeesus antaa meille synnit anteeksi, uutta voimaa ja iloa elämään. Valo ja elämä tulevat siinä luoksemme, ja se auttaa meitä kulkemaan eteenpäin kristityn tiellä, ja toteuttamaan jokaiselle kuuluvaa kutsumusta toimia ylösnousemuksen todistajana.