Vuosi 2021 käynnistyi kilpajuoksulla koronataudin leviämisen ja koronarokotusten välillä. Koronatauti (Covid19) ei ole lainkaan helpottunut, vaan taudista on tullut uusia muuntuneita versioita, jotka ovat olleet entistä herkemmin tartunnan aiheuttaneita virusmuotoja. Samaan aikaan on myös kaikkialla käynnistyneet rokotukset, joista toivotaan apua taudin hallintaan saamiseksi.

Koronarokotusten käynnistyessä on käynyt myös ilmi, että yllättävän moni ei luota uusiin koronarokotteisiin, vaan on niistä huolissaan. Jopa monet terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole täysin luottavaisia siihen, että koronarokotteet olisivat kokonaan turvallisia. Tilanne on hyvin hankala. Rokotteiden kaikkien vaikutusten tutkimiseen ei ole ollut kovin paljon aikaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikessa lääketieteeseen perustuvassa hoidossa on aina ei-toivottuja sivuvaikutuksia, joita yritetään minimoida. Rokotteiden tuottajat vakuuttavat, että rokotteet ovat turvallisia.

Huolestuttavinta on mielestäni ollut kuitenkin se, että maailmalla leviää koko ajan eriskummallisiin salaliittoihin perustuvia väitteitä. On väitetty, että koronavirus olisi tahallaan luotu tutkijoiden laboratorioissa. Myös lääketeollisuuden on esitetty kehittäneen koronataudin, jotta lääketeollisuus saisi itselleen tuloja. On unohdettu se, että maailmassa on edelleen paljon sairauksia, joiden hoidon eteen tehdään koko ajan suuria ponnisteluja tehoavan lääkityksen ja hoidon löytämiseksi. Sairauksia tai tauteja ei minkään tahon kannata kehittää, kun niitä on jo valmiiksi hyvin paljon.

Salaliittoteoriat syntyvät epävarmoina aikoina, kun halutaan selittää vaikeita asioita ja ilmiöitä. Teoriat synnyttävät syytöksiä, joita on mahdotonta osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Epävarmuuteen perustuen voidaan myös lietsoa pelkoja, joilla estetään avun saaminen hengenvaaralliseen tautiin. Tämä on hyvin vastuutonta. Kielteiset some-viestit leviävät usein paljon nopeammin kuin myönteiset viestit. Perusteettomien viholliskuvien rakentaminen saattaa kirjoittajasta tuntua hyvältä, kun siitä ikään kuin saa jonkinlaista vallan tunnetta. Se on kuitenkin itsepetosta.

Uskon, että vääriin perusteisiin nojautuva viestintä kääntyy aina lopulta kirjoittajiansa itseään vastaan. Joskus tuntuu, että valheella on pitkät jäljet, mutta lopulta ne ovat lyhyet. ”Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta.” (2 Kor. 13:8). Tänä aikana erilainen valheellinen propaganda saattaa lyhyellä välillä menestyä, mutta pidemmän päälle valheiden varaan ei koskaan voida perustaa mitään kestävää.