torstai, 9. toukokuu 2019

Ylen radiokirkon saarna 5.5. Kajaanin kirkosta (otteita)

Raamatun lukijalle on tuttu Jeesuksen vertaus ja opetus hänen omasta paimenen tehtävästään. Hän kuvaa itseään hyvänä paimenena, joka tekee kaikkensa meidän ihmisten turvallisuuden puolesta. Jeesus käytti useita erilaisia vertauskuvia opettaessaan itsestään ja tehtävästään. Kaikki hänen vertausopetuksensa liittyvät hänen oman aikansa elämänpiiriin. Jeesus opetti taivasten valtakunnan asioita liittyen muun muassa maanviljelykseen, karjanhoitoon ja kalastukseen.

Kun Jeesus puhuu kutsumuksestaan, hän ei vertaa itseään vaikkapa maalliseen vallankäyttäjään tai sotilaaseen. Hän ei sano, että hän on hyvä kuningas tai hyvä sotilas, joka taistelee kansansa puolesta. Kuninkuuteen Jeesus kyllä viittaa puhuessaan itsestään, mutta siinä hän toteaa: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin.”

Kaikkina aikoina ihmiset ovat sijoittaneet Jeesukseen odotuksia siitä, että hän olisi käyttänyt valtaansa pakottavasti ihmiskuntaa kohtaan. Kun Jeesus puhuu itsestään hyvänä paimenena, hänellä ei ole hallussaan aseita eikä mitään pakottamiseen liittyviä välineitä. Ainut ase, jota Jeesuksen ajan hyvä paimen pääsääntöisesti kantoi, oli paimensauva, jolla hän puolustautui mahdollisia villipetoja vastaan omankin henkensä kustannuksella.

Kun me tämän ajan ihmiset luemme pari tuhatta vuotta vanhoja Raamatun tekstejä, moni on huomauttanut, että meitä nykyajan ihmisiä eivät enää puhuttele vanhat, maatalousmaailmaan kuuluvat vertaukset. Sanotaan, että Raamattu on menettänyt ajankohtaisuutensa. Olen tästä eri mieltä. Entä jos vika ei olekaan Raamatussa, vaan meissä nykyajan ihmisissä? Väitän, että meillä on enemmän yhteisiä nimittäjiä niihin ihmisiin, jotka elivät Jeesuksen aikana, kuin erottavia tekijöitä.

Emmekö juuri me, teollisen ja jälkiteollisen ajan ihmiset, ole ajautuneet liian kauaksi juuristamme? Emmekö ole alistaneet koko luomakunnan elämään omilla ehdoillamme, vaikka meidän tulisi alistua luonnon asettamiin elämänehtoihin?

Mistä kaikesta kertookaan sellainen puhe, että puhe luonnosta ja siihen liitetyistä vertauskuvista, on aivan liian vanhanaikaista meille? Luonto tarjoaa meille elämisen mahdollisuuden, mutta me olemme tehneet tämän asian entistä vaikeammaksi, kun olemme vieraantuneet luonnosta. Kun me katsomme tämän maailman ajan ongelmia, niin toinen keskeinen ongelma luonnosta vieraantumisen lisäksi kertoo siitä, että yksinäisyys on alkanut vaivata meitä kaiken ikäisiä entistä enemmän. Emme tunne enää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta riittävästi niin omassa asuinpiirissämme saatikka sitten maailmanlaajuisesti.

Yhdysvaltalainen sosiaalityön professori René Brown Houstonin yliopistossa on tutkinut meidän ihmisten haavoittuvuutta. Brownin mukaan meidät ihmiset on luonteenomaisesti tarkoitettu etsimään yhteyttä toisiin ihmisiin. Laumaan kuuluminen on meidän lajimme välttämätön edellytys. Haavoittuvuutemme ydin on siinä, että emme tunne kuuluvamme toisten ihmisten joukkoon, Raamatun sanoin yhteiseen laumaan.

Erityisen vakavaksi tämä yhteenkuuluvaisuuden tunteen puuttumisen tekee meidän lastemme ja nuortemme aseman. Entistä selvempää on, että me aikuiset emme kykene suojelemaan lapsiamme ja nuoriamme, vaan he altistuvat koko ajan entistä enemmän maailman uhkille ja väärinkäytöksille. Yksinäisyyden tunteesta meidän lastemme ja nuortemme ei pitäisi joutua kärsimään. Heidän tulisi saada kasvaa mahdollisimman turvallisessa kasvuympäristössä.

Muistan, kun omassa lapsuudessani puhuttiin ydinsodan uhkasta. Myös omien sotiemme jäljet olivat 1960-luvulla selvästi tunnistettavissa. Elettiin kylmän sodan aikakautta. Pelkäsin lapsena kolmannen maailmansodan syttymistä. En puhunut tästä pelostani kenellekään aikuiselle. Jälkeenpäin ajateltuna tunsin, että en saanut lapsena kokea riittävästi turvallisuuden tunnetta, jota olisin tarvinnut. Uhkia ja uhkakuvia oli aivan liian paljon.

Jeesuksen opetuspuhe lammaslaumasta, jossa hyvä paimen tekee kaikkensa, että lampaat tuntisivat olonsa turvalliseksi, ei ole vanhentunutta puhetta, vaan erittäin ajankohtaista. Tänään meidän Herramme, joka on hyvä paimen, kysyy sinulta: ”Tunnetko ja kuuletko sinä minun ääneni?”

torstai, 25. huhtikuu 2019

Pääsiäisen ilosanoma

Muistan, kun nuorena itse pohdin ja tutkin kovasti myös kuoleman jälkeisiä asioita. Eräs kirja sattui käsiini, joka vaikutti minuun hyvin voimakkaasti. Kirja oli kirjoitettu syntymävuotenani 1959 ja kirjan nimi on Valtakunnan salaisuus. Kirjan kirjoitti kansainvälisestikin tunnettu kirjailijamme Mika Waltari, jonka toiseksi viimeinen kirja tämä oli. Koulusta muistan, kun kuuntelimme Mika Waltarin haastattelua, että Waltari oli etsijä elämänsä loppuun. Niin tässä kirjassa kuin Waltarin muissakin teoksissa, hänen romaaninsa perustuivat vankkaan ja tutkittuun historiatietoon.

Valtakunnan salaisuus on Mika Waltarin kuvausta evankeliumeista.  Se on kirjeen muotoon kirjoitettu kertomus kristinuskon syntyvaiheista. Kertojana kirjassa on roomalainen ylimys Markus Mezentius Manilianus, joka alkoi kiinnostua eri uskontojen pyhistä kirjoituksista. Markus päättää matkustaa Jerusalemiin, jonne hän saapuu seuraamaan ristiinnaulitun Jeesuksen kuolemaa.

Jeesuksen kohtalo alkaa askarruttaa Markusta, kun hän saa nähdä Jeesuksen ristiinnaulittuna, vaikka niin paljon hyvää Jeesus oli tehnyt ihmisten kertomusten perusteella monille ihmisille ja hän oli opettanut paljon arvokkaita opetuksia, joista ihmiset olivat saaneet paljon itselleen. Markus olisi halunnut kuulla lisää Jeesuksen julistamasta valtakunnasta, mutta pelokkaat opetuslapset olivat paenneet ja pelkäsivät henkensä edestä.

Se, mikä minua tuossa kirjassa puhutteli voimakkaasti, oli kirjassa luotu vastakkainasettelu. Kaikki yliluonnolliset asiat saatettiin nähdä luonnollisten selitysten kautta, mutta siinä jätettiin samalla portti sille, että Jeesuksen elämässä oli todella tapahtunut ihmeellisiä asioita, mukaan luettuna hänen ylösnousemisensa kuolleista.

Toinen merkittävä kokemus kirjan lukemiseen liittyen oli se, että lukukokemuksen jälkeen Raamatun tapahtumat alkoivat aivan uudella tavalla elää sielussani. Innostuin Raamatun lukemisesta ja tutkimisesta. Ja edelleen on hyvin innostavaa syventyä Raamatun kuvaamiin ihmeellisiin tapahtumiin. Jotakin sielussa aina liikahtaa, kun saa lukea Jumalan ihmeellisistä teoista Raamatun syntyaikoina ja sama Jumala toimii edelleen meidänkin aikanamme. Kun liikkuu Raamatun tapahtumissa, niin voi todeta, millainen Jumala meillä on.

Monet meidänkin aikamme ihmiset etsivät tietä, totuutta ja elämää Markus Mezentiuksen tavoin ja pohdiskelevat kysymyksiä syntisyyteen ja pelastukseen liittyen. Kun vietämme pääsiäistä, meidän jokaisen olisi syytä pysähtyä tutkimaan Jumalan valtakunnan salaisuutta, joka tulee ilmi tämänkin päivän evankeliumista.

Hengellisten asioiden pohtiminen ja läpikäyminen kuuluvat meidän ihmisyyteemme, sillä mikäli emme hyväksy mitään hengellistä näkökulmaa itsellemme, olemme pelkkiä materialisteja. Siinä me jäämme tyhjiksi sielussamme ja jokapäiväisessä elämässämme.

Luukas kulkee pienen kappaleen matkaa Jeesuksen lähimpien rinnalla kuvatessaan ylösnousemustapahtumia. Kaksi Mariaa oli toisten naisten kanssa menossa Jeesuksen haudalle silmät sumeana kaipauksen kyyneleistä. Tarkoitus oli hetki viivähtää vainajaa ikävöiden ja kaivaten, mutta tilalanne muodostui aivan toiseksi. Hautaluolan suulta oli vieritetty kivi pois. Enkelit kääntyivät naisten puoleen ja toinen enkelistä sanoi: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’

Enkeli todisti naisille, ettei Jeesus ollut haudassa. Jumala oli herättänyt Jeesuksen kuolleista. Näin naisista tuli todistajia, silminnäkijöitä. Heidän tehtäväkseen tuli viedä sanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tuollaisessa tilanteessa ollaan kuitenkin täydellisessä hämmennyksen tilassa. Asioita täytyy sulatella, jotta olisi voinut täysin ymmärtää, missä oltiin menossa.

Pääsiäisen sanomaan liittyy monenlaisia vahvoja tunteita. Ylösnousemuksen todistajat olivat vahvojen tunteiden vallassa. Oli ensinnäkin voimakas suru ja järkytys, sitten tuli hämmennys ja ihmettely, ja lopulta enkeli ilmoitti ylösnousemuksen ihmeen tapahtumasta. Siinä oli tunteiden myrsky, jota ei ollut helppoa seurata. Oli annettava ajan mennä ja mietiskeltävä, mitä tämä kaikki oikein mahtoi tarkoittaa. Oli kysymys myös elämänmuutoksesta, johon heidän oli yht´äkkiä suuntauduttava. Surijoista tulikin ilosanoman eteenpäin viejiä.

Kun me kohtaamme meille läheisen ihmisen kuoleman, se on aina vakava tilanne. Monenlaiset tunteet virtaavat sisimpämme läpi. Me tunnemme surua, pettymystä ja jopa katkeruutta. Kuolema on viimeinen portti, jonka eteen joudumme kerta toisensa jälkeen. Edesmenneet ihmiset muistuttavat meitä siitä, että ihmiselämä on niin arvokas asia, että he muistuttavat meitä olemassaolostaan vielä kuolemansakin jälkeen. Kristillinen kirkko on alusta asti perustunut uskoon ikuisesta elämästä ja tämä sama usko ja toivo koskee myös meitä ja meidän läheisiämme. Saakoon Jumala kirkastaa meille valtakuntansa salaisuuden ja ohjatkoot hän meidät ikuiseen elämään.

 

maanantai, 15. huhtikuu 2019

Paastonajan merkitys

Kirkkovuodessa lähestymme pääsiäistä, joka on toinen koko kristikunnan yhteisistä suurista juhla-ajoista adventti- ja jouluajan rinnalla. Katolilaisessa maailmassa paaston alkamiseen liittyy suuria karnevaalitapahtumia, joita luterilaisessa maissa ei lainkaan vietetä. Kun me vietämme erilaisia juhlia, niin jo juhliin valmistautuminen on keskeinen osa tulevaa juhla-aikaa. Monille kirkkovuoden pitkä paastonaika voi tuntua vieraalta ja etäiseltä, jos paastonajan merkitys ei asiana ole auennut itselle.

 

Paastonaikaan voidaan löytää nykymaailmassa erilaisia merkityksiä ja sisältöjä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat antoivat paastonajan alussa julistuksen, jossa he muistuttivat paastonajan merkitystä niin ihmisen sisäiselle kuin myös asuinympäristön ja luomakunnan hyvinvoinnille.

 

Julistuksessa todetaan: ”Paasto on tosiasioiden kohtaamista. Siinä pyritään eroon siitä, mikä kätkee totuuden oman elämän tilasta. Paasto on parannuksentekoa – sen ymmärtämistä, että oma käyttäytyminen vaatii muutosta. Paasto on kutsua sovintoon. Katumus ja anteeksianto palauttavat yhteyden Jumalaan, toisiin ihmisiin ja luomakuntaan. Paasto on valmistautumista toivoon.”

 

Kyseiset asiat piispojen lausunnossa ovat perinteisiä paastonajan tuntomerkkejä, jotka antavat suuntaa paremmalle elämälle. Toiseksi perusteluksi paastonajan tärkeydestä piispat nostivat esille ilmaston lämpenemisen, koska se uhkaa koko ihmiskunnan yhteistä tulevaisuutta. Aiheesta todetaankin: ”Meidän ihmisten on herättävä tekojemme seurauksiin ja käytävä työhön tilanteen korjaamiseksi. Olemme vastuussa haavoittuvassa asemassa olevista lähimmäisistämme, tulevista sukupolvista ja koko luomakunnasta.”

 

Piispojen lausunnossa kiinnitetään myös huomiota siihen, että kirkossa on jo nyt tehty työtä ilmaston hyväksi, kun ev.-lut. kirkko on hyväksynyt energia- ja ilmastostrategian. Julistuksessa piispat vetoavat valtiovaltaan, yrityksiin, yhteisöihin ja kansalaisiin, että yhdessä tekisimme kaikkemme ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

 

Pääsiäisen sanomaan kuuluu keskeisesti toivo. Usko paremmasta tulevaisuudesta sisältyy niin meidän ajallisen kuin myös ikuisen elämän toivoon. Viime vuosina on entistä enemmän herätty siihen, että yhteinen maapallomme ja sen tulevaisuus ovat meidän hallinnassamme. Yhteisillä päätöksillä me ratkaisemme, millainen tulevaisuus koko ihmiskuntaa odottaa.

 

 

sunnuntai, 3. maaliskuu 2019

Köyhyyden kurjuus

Kajaanin harrastajateatteri esittää kevättalven aikana näytelmää Tarinoita köyhyydestä. Kävin katsomassa tuon näytelmän, jota esitetään Generaattorilla ja etukäteen pohdin, millaisen näytelmän aiheesta voisi saada aikaan. Nähtyäni näytelmän olin hyvin positiivisesti yllättynyt. Aiheesta oli osattu kehittää juonellinen kertomus, jossa niin köyhyyden ydin kuin myös kerronta nivoutuivat jäsentyneeksi kokonaisuudeksi. Suuri kiitos Kajaanin harrastajateatterille ajankohtaisesta ja hyvin toteutetusta näytelmästä!

Köyhyys aiheena osoittautuu yhteiskunnallisesti haastavaksi ja vaikeaksi ongelmaksi. Esimerkkitapaukset kertoivat näytelmässä siitä, kuinka kenen tahansa kohtalo voi nivoutua köyhyyden ympärille. Tukalaan elämäntilanteeseen voi kietoutua niin monta ongelmavyyhtiä, että niiden ratkaiseminen osoittautuu todella vaikeaksi. 

Köyhyyteen liittyy paljon teemoja, kuten syrjäytyminen, osattomuus ja köyhyyden kierteeseen jääminen, jotka luovat toivottomuuden ja avuttomuuden kokemuksia. Erilaiset riippuvuudet voivat entisestään pahentaa tilannetta, joka muutoinkin on hyvin haastava. Myös parisuhteiden rikkoutumiset aiheuttavat lisää vaikeuksia.

Kuka tahansa voi esimerkiksi sairastua tai joutua työttömäksi, minkä seurauksena toimeentulo uhkaa jäädä hyvin heikoksi ja jokapäiväisestä elämästä selviytyminen alkaa syödä myös henkisiä voimavaroja. Tarinoita köyhyydestä -näytelmä kosketti tunteita ja sai myös pohtimaan asioita, miten köyhyyden kierteestä voisi siihen jouduttuaan päästä vapautumaan ja löytää uuden elämän mahdollisuus.

Näytelmää seuratessa tuli vahva tunne siitä, että ongelma on yhteiskunnallinen ja sellaisena sitä tulee käsitellä. Yksilöt jäävät helposti yhteiskunnan suuriin rattaisiin ja menettävät helposti toimintakykynsä. Köyhyyden kanssa painivat tarvitsevat monenlaista apua, joista oma osuus lankeaa myös kirkon diakoniatyölle. Diakoniatyötä tehdään kutsumuksena siellä, missä hätä on suurin ja mihin muut yhteiskunnan tukitoiminnot eivät välttämättä ulotu.

Asiantuntija-apua tarvitaan aina silloin, kun ongelmat kasvavat vähänkin suuremmiksi. Yhteiskunnassamme tarvitaan myös sitä, että hädän monia kasvoja nostetaan yhteisen keskustelun aiheeksi. Erityisesti nuorten syrjäytymistä on Suomessa kyetty vähentämään kuten myös asunnottomuutta. Tätä työtä tarvitaan edelleen. Hyvän yhteiskunnan tuntomerkki on siellä, miten se huolehtii heikoimmin toimeentulevista jäsenistään.

torstai, 14. helmikuu 2019

Hyvä ystävä!

Tänään 14.2. olemme viettäneet ystävänpäivää. Ystävänpäivä ei ole kirkollinen juhla, mutta meitä jokaista ihmistä koskettaa kysymys ystävyydestä. Jo Raamatun alkulehdillä, eli 1 Moos. kirjassa Luojamme toteaa: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.” Siinä yhteydessä tarkoitettiin kuitenkin ensi sijassa puolisoa ja elämänkumppania, mutta tämä Raamatun toteamus yksinäisyydestä pitää myös yleisellä tasolla edelleenkin paikkaansa. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme ja voimme antaa toinen toisillemme paljon ystävyyssuhteittemme kautta. Meitä kaikkia koskee lähimmäistemme rakastaminen, joten ystävällisyyden osoittaminen kaikkia kohtaan on kristillisyyden näkökulmasta yksi meidän tärkeimmistä kristityn tehtävistämme.

Moni voi oman elämäntilanteensa vuoksi joutua erilleen ystävistään, vaikkapa paikkakunnalta muuton seurauksena. Aina ei ole helppoa pitää yllä ystävyyssuhteita, jos välimatkaa on paljon, eikä kasvotusten kohtaamisia kovin helposti järjesty. Yhdeksi helpotukseksi tähän on tullut sosiaalinen media, jonka kautta voi pitää yhteyksiä, vaikka fyysinen etäisyys ystäviin olisikin kasvanut suureksi.

Yksinäisyydestä voi joutua kärsimään monesta eri syystä. Muistelen, kun äitini, joka nyt on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, kertoi yksinäisyyden kokemuksistaan, kun hänen parhaat ystävänsä olivat jo kuolleet, eikä hänen vanhemmalla iällä ollut enää kovin helppoa solmia uusia ystävyyssuhteita. Sama vaikeus voi kyllä olla myös kaiken ikäisillä. Välttämättä ei ole helppoa löytää yhtään hyvää ystävää, ja vaikka ihmisiä olisi paljonkin ympärillä, suhteet eivät välttämättä kehity ystävyyssuhteiksi, jossa voitaisiin jakaa syvempiä elämäntuntoja. Mutta ystävyys voi alkaa myös yllättäen. Se voi alkaa esimerkiksi siitä, kun osoitamme toinen toisellemme ystävällisyyttä. Siinä on ainakin ystävyyden siemen kylvettynä.

Jeesuksen sanavarastoon kuului ystävyys. Johanneksen evankeliumin 15. luvussa Jeesus toteaa opetuslapsilleen: ”En minä sano teitä palvelijoikseni, vaan minä sanon teitä ystävikseni.” Tämä kohta kertoo siitä, ettei ystävyys ole vain inhimillisen elämän ulottuvuus, vaan myös Jumala lähestyy ja puhuttelee meitä ystävikseen. Tämä on aika paljon kertova kohta Jeesuksesta ja hänen tehtävästään meidän ihmisten parhaaksi. Myös virsi Ystävä sä lapsien, kertoo meille Vapahtajamme suuresta ihmisrakkaudesta lapsia kohtaan.

Myös Martti Luther puhui ja kirjoitti aikanaan hyvin kauniisti ystävyyden merkityksestä. Teoksessaan elämän ohjeet yhteiselle kansalle Luther kirjoittaa: ” Hyvä ja uskollinen ystävä on mitä kalliin aarre ja tavara elämässä, ei ainoastaan yleisen puutteen ja vaarain tähden, joissa toinen ystävä voi auttaa toistansa lohdutuksella ja avulla, vaan myös hengellisten ahdistusten vuoksi, joissa toinen voi neuvoa ja muistuttaa toistaan. Sillä on suuri lohdutus ja apu sinulle, jos sinulla on hyvä ystävä, jonka kanssa taidat uskonnosta puhella, ja jolta voit saada kuulla sen lohdutusta. Ja vähemmäksi vahingoksi arvaan kaiken ajallisen tavaran hukan kun uskollisen ystävän menettämisen.”