keskiviikko, 16. toukokuu 2018

Seurakuntavaalit 2018

Ensi marraskuun 18. päivänä järjestetään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossamme kirkollisvaalit. Edellisellä viikolla, eli tiistaista lauantaihin 6.–10.11.2018 on äänioikeutetuilla seurakuntalaisilla ennakkoäänestysmahdollisuus. Vaalien teemana on Minun kirkkoni, jolla halutaan ilmaista sitä, että jokainen seurakuntalainen voi vaikuttaa siihen, millainen oma seurakunta on.

Äänestäminen on myös kannanotto siihen, että arvostaa oman seurakuntansa työtä ja toimintaa. Seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnan päättäjät, joiden tehtävänä on suunnitella ja kehittää seurakunnan toimintaa. Vaaleissa valittu kirkkovaltuusto nimeää jäsenet kirkkoneuvostoon, jonka tehtävänä on muun muassa päättää seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista, kuten rakennushankkeista. Kirkkoneuvosto ja -valtuusto päättävät myös keskeisistä työntekijävalinnoista ja uusista viroista.

Seurakuntien luottamushenkilöt suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat seurakunnan toimintaa yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa. Siihen kuuluu myös päättää seurakunnan toiminnan painotuksista. Tämän tehtävän merkitys korostuu tänä aikana, jolloin elämme yhteiskunnassa hyvin suurten muutosten keskellä ja haasteita luovat esimerkiksi seurakuntien varojen väheneminen.

Päättäjiksi tarvitaan henkilöitä, joilla on kokemusta ja näkemystä eri elämänaloilta. Tarvitaan myös nuoria päättäjiä, jotka tuovat omat näkökulmansa yhteiseen päätöksentekoon. Eri kokemusmaailmat avaavat päätöksentekoa niin menneisyyden kuin tulevaisuuden näkökulmista.

Olen saanut kokemusta kirkkoherran viran hoitamisesta kahden vuoden ajan Vuolijoen seurakunnassa sekä viiden vuoden ajan Kajaanin seurakunnassa. Nämä vuodet ovat osoittaneet minulle, kuinka tärkeä oma seurakunta on seurakunnan luottamushenkilöille. Heille on tärkeää kokea, että seurakunnan asioita hoidetaan mahdollisimman hyvin.

Kirkon vaalisivustolla seurakuntavaalit.fi, johon kannattaa käydä tutustumassa, kysytään: Minkälainen on sinun kirkkosi? Miten seurakuntasi toimii – mikä on hyvin, minkä toivoisit muuttuvan? Vaalivuoden aikana kirkossamme halutaan herättää ajatuksia ja keskustelua viiden eri valtakunnallisen vaaliteeman kautta: Minun kirkkoni uskoo, toivoo, rakastaa, on lähellä ja uudistuu.

On myös muistettava, että jokainen seurakunnan jäsen voi vaikuttaa seurakunnan toimintaan, ei vain päättäjiensä kautta, vaan myös osallistumalla sen järjestämiin tilaisuuksiin. Kaikilla meillä on paikka ja tehtävä seurakunnassa. Kristityn kutsumukseen vastaamalla jokainen meistä rakentaa omaa seurakuntaansa omassa elämänpiirissään ja ympäristössään. Kristittyinä voimme osallistua myös oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen kansainvälisen diakonian ja lähetystyön välityksellä.

maanantai, 23. huhtikuu 2018

Tietoturvatyön merkitys

Viime aikoina on runsaasti uutisoitu siitä, kuinka valeuutiset leviävät maailmalla paljon nopeammin kuin uutiset, joiden todenperäisyys on varmennettu. Erityisesti sosiaalista mediaa on käytetty paljon valeinformaation välineenä. Lisäksi on uutisoitu paljon siitä, että ihmisten vapaaehtoisesti itsestään antamia kuvauksia ja niistä tehtyjä analyyseja on yritetty käyttää manipuloinnin välineinä. Tässä suhteessa maailma on tullut entistä turvattomammaksi.

Henkilötietojen pohjalta tapahtuvaa profilointia on käytetty mainonnan tarkempaan kohdistamiseen kuluttajille, mutta samalla on kerätty eri nettipalvelujen kautta laajoja henkilötietoaineistoja ja myyty niitä tietoja eteenpäin. Näitä tietoja on myös käytetty väärin vahingoittamalla suuria yhteiskunnallisia tapahtumia kuten keskeisiä vaaliprosesseja.

Kuinka kuvaavaa on, että nykyaikainen tiedonvälitys on samalla aikaa kehitystä eteenpäin vievä tekijä, mutta samalla se sisältää suuria haavoittuvuuksia. Vaikka tietoja pyritään suojaamaan erilaisilla menetelmillä, niin henkilötiedot ovat myös kauppatavaraa, jota hyödynnetään eri tarkoituksiin. Tietojen väärinkäytön mahdollisuus on aina tunnistettava, ja siksi on tehtävä työtä tietoturvan parantamiseksi.

Yhteiskunnan tehtävä on suojata kansalaisia. Hyvin rakennettu tietoturva luo turvallisuuden tunnetta eri toimintaympäristöihin. Siksi tietosuoja-asiat on otettava kaikilla yhteiskunnan aloilla ja tasoilla entistä paremmin huomioon.

EU:n tietosuoja-asetus tulee voimaan 25.5.2018. Asetuksessa pyritään luomaan puitteet turvallisille henkilötietojärjestelmille. Pelkät lait ja asetukset eivät riitä tuomaan tarvittavaa tietosuojaa ja tietoturvaa. Kaikkien on myös tehtävä työtä tietoturvan eteen ja noudatettava annettuja ohjeita turvallisuuden parantamiseksi.

Kun sähköiset palvelut lisääntyvät koko ajan, ja monen asian hoitaminen tapahtuu entistä kätevämmin netin kautta, se helpottaa yhteistä elämäämme. Mutta samalla se myös altistaa meitä jokaista entistä enemmän erilaisten hyökkäysten kohteeksi.

Monenlaiset roskapostit ovat meille arkea. Niissä saattaa olla alkeellisia pyrkimyksiä murtaa tietoturvaa. Urkintakeinot tulevat kuitenkin koko ajan älykkäämmiksi ja niissä käytetään ihmisten hyväuskoisuutta ja heikkouksia hyväksi. Siksi on muistettava, että tietoteknologian käytössä on aina oltava varuillaan ja valppaana, ettei suurempia vahinkoja pääse tapahtumaan.

Martti Lutherin taisteluvirressä 170 on voimakasta kuvausta valheen valloista ja voimista. Valheen voimat konkretisoituvat tämän päivän nettimaailmassa, jossa ne tulevat entistä vahvemmin esille. Luterilaisen opin näkökulmasta on tunnistettava ne voimat, jotka pyrkivät hyötymään ihmisiin kohdistuvista skandaaliuutisista, jotka eivät välttämättä perustu oikeisiin tietoihin. Kahdeksas käsky velvoittaa huolehtimaan lähimmäisten maineesta. Paras voima valhetta vastaan on aina totuus, jonka palveluksessa on jokaisen parasta toimia, koska valheella on aina lyhyet jäljet.

maanantai, 9. huhtikuu 2018

Mitä onnellisuus on?

Muutama viiikko sitten julkaistiin YK:n onnellisuusraportti. Tutkimuksessa kerrottiin, että me suomalaiset olemme maailman onnellisin kansa. Moni suomalainen hätkähti kuullessaan tai lukiessaan tämän uutisen. Itsellenikin tuli melkein tunne: "Ei voi olla totta!" Raportissa kuitenkin kerrotaan siitä, että moni asia meidän yhteiskunnassamme on paljon paremmin kuin muissa maissa. Viime vuonna, kun juhlimme 100-vuotiasta Suomea, tuotiin paljon esille asioita, jotka meillä on verrattain hyvin. Meillä on turvallinen maa ja keskimääräisesti pienet tuloerot.

Onnellisuutta mitattiin, kunkin maan yksilöiden omista arvioista omakohtaisesta hyvinvoinnista. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kaikki pohjoismaat olivat onnellisuuslistalla kärkikastia. Vapaat ja turvalliset olosuhteet tuottavat onnellisuutta, joka on mitattavissa kuin jos olosuhteet olisivat kyseisissä arvoissa rajalliset, kuten ne ovat hyvin monissa maailman maassa. Uutiset kertovat, että monessa maailman maassa eletään entistä epävarmemmissa olosuhteissa.

Olen itse papin työssä paljon pohtinut, mistä onnellisuus koostuu. Kun osallistuu perhe- ja sukujuhliin, niissä on usein tunnelma korkealla. Kun vaikka lapsi syntyy perheeseen ja hänet kastetaan, läsnäolijoista on tunnistettavissa iloa ja onnellisuutta.  Kun jotakin iloista tapahtuu, on syytä olla onnellinen.

Samalla kuitenkin on muistettava mitä onnellisuus ei ole. Onnellisuus ei ole sitä, etteikö meillä suomalaisilla olisi ongelmia. Varmasti meillä jokaisella on kokemusta siitä. Onnellisuus koostuu usein siitä, että meillä on aina toivoa paremmasta ja voimme selviytyä vaikeuksistamme. Meidän suomalaisten historiassa on ollut, kuten tiedämme, hyvin suuria vastoinkäymisiä. Olemme voineet nähdä, miten meidän suomalaisten elinolot ovat parantuneet yhdestä maailman köyhimmistä maista hyvinvointivaltioksi.

Onnellista elämässä on se, että meillä on puheen ja ilmaisun vapaus. Meillä on vapaus tuoda esille epäkohtia ja etsiä niihin parannusta. Kukaan meistä ei voi valita, millaisia vastoinkäymisiä joudumme kohtaamaan. Keskeisin asia koettelemuksissa on se, että voimme pyytää apua ja saada vastaanottaa sitä. Onnellista on se, että me kuulemme toisiamme ja voimme tehdä parhaamme toistemme hyväksi. On tärkeää, että siellä, missä ihmistä kohdellaan huonosti, asia voidaan tuoda esille.

Hiljaisen viikko julisti meille sanomaa kärsimyksen salaisuudesta. Pääsiäisen sanoma kertoo meille siitä, että synkimmälläkin hetkellä ja suurimmissakin koettelemuksissa, kuten kuolemassa, meillä on toivoa.

Meidän on syytä aina tunnistaa, missä on kärsimystä. Voimme tutkia myös itseämme ja tunnistaa, jos olemme toimineet väärin toisiamme kohtaan. Kirkon sanoma julistaa toivoa ja vapautuksen sanomaa.

On sanottu ja ehkä ajateltukin, että evankelis-luterilainen kirkkomme korostaa kirkkovuodessa pitkäperjantaita ja Kristuksen kärsimystä, ja sanoma pääsiäisen ilosta ja kuoleman voittamisesta jää siinä rinnalla toiseksi. En tiedä, onko se niin kuin on väitetty. Ehkä siihen on osittain syynä se, että me suomalaiset emme kovin näkyvästi ja näyttävästi ilmaise yleensä tunteitamme. Ainakaan ilon tunteiden näkyvä ilmaisu ei kuulu meidän tyypillisimpiin tapoihimme. Emme ehkä osaa elämässämme tai uskossamme tuoda iloa kovin näyttävästi esille.

Mutta ajattelen, että jokaisen meistä on syytä pohtia sitä, miten voisimme omassa elämässämme tunnistaa aitoa elämäniloa. Me tarvitsemme juhlahetkiä ja jokaisen elämässä on kohokohtia, joita juhlitaan, erilaisia merkkipäiviä ja muistamisia. Ei ole mitenkään toivottavaa, että aina näyttäisimme hapanta naamaa, varsinkin, jos sydämessämme olemme löytäneet ilon aiheita. Ainakin hymyä olisi syytä ilmaista aina, kun siihen on vähänkin aihetta. Kristittyinä meidän ei ainakaan tulisi käsittää niin, että sitä hurskaampia ja vakavampia olemme, mitä happamammalta näytämme.

Kun löydämme elämän iloa, on syytä myös ilmaista sitä. Samalla on kuitenkin muistettava, että meidän tulee aina olla valmiita kohtaamaan vastoinkäymisiä ja suruja. Ne kuuluvat elämäämme. Kirkkomme opettajan, Martti Lutherin tärkeä löytö oli se, että kohtaamme Kristuksen kaikissa kärsivissä lähimmäisissämme sekä myös omassa kärsimyksessämme. Kaikkia kristittyjä koskevat samat periaatteet. Meidän ei tulisi olla vaikea samastua kärsivään ihmiseen, vaan kristittyinä meitä kutsutaan olemaan toinen toistemme tukena ja apuna.

Löysin runon, tai oikeastaan aforismin, jossa pohditaan onnellisuuden lähteitä. Se kuuluu näin:

Jos minun pitäisi päättää,
mitä kaikkein mieluiten soisin sinulle,
valinta olisi kovin vaikea.
Mikä auttaisi sinut onneen?
Kauneus voi olla vaarallista.
Viisaus on hankittava.
Rakkaus on sinun oma valintasi.
Loppujen lopuksi päätyisin kaikista
parhaimpaan ominaisuuteen – rohkeuteen.

Toivotan sinulle pääsiäisen iloa ja rohkeutta elää kristittynä ja iloita Jumalan sinulle antamista lahjoista!

sunnuntai, 1. huhtikuu 2018

Pitkäperjantai ja pääsiäinen

Kun iltapäivän hetki lyö,

pilvien esirippu ratkeaa,

mutta ei näy taivasta,

vain ääretöntä tyhjää.

On risti ja kuoleman hiljaisuus.

 

Uskon että Kristus elää

myös pitkäperjantaina.

Mutta kolmantena päivänä

elävä vesi ja elävät virrat,

auringon kirkkaus ja ihmisen ilo

kertoo sen uudestaan:

Kristus on ylösnoussut.

Tämä runoilija Anja Laurilan runo Pitkäperjantai ja pääsiäinen kertoo meidän ihmisten sisimmästä. On surua, harmautta synkeyttä ja ristin tietä. On niin kuin ei olisi mitään sanoja, jotka valaisisivat sisintä. On vain odotettava, että Jumala tekee työnsä. Ja niin tapahtuu: kolmantena päivänä elävä vesi ja elävät virrat, auringon kirkkaus tuovat meille ilon. Jotakin liikahtaa sisimmässämme. Ilo saapuu sydämeemme.

Tähän pääsiäisaamuun asti olemme edenneet läpi pitkän paastonajan, jonka huipennuksena hiljainen viikko muistutti mieleen vahvasti Herramme kärsimyksen ja kuoleman.   

Nyt on koittanut uusi aamu, kirkas pääsiäisaamu. Ilo on voittanut surun. Valo on voittanut pimeyden, elämä kuoleman. Pääsiäisessä nämä suuret vastakohdat toteutuvat erityisen vahvasti.

Tie valoon kulkee pimeyden kautta. Herramme on läsnä myös elämämme pimeydessä. Jobin kirjan 11. luvussa todetaan: ”Elämäsi valo kohoaa kirkkaampana kuin sydänpäivä, sen pimeyskin on kuin sarastava aamu.

Mutta se valokaan ei aina pääse perille, jos emme osaa ottaa sitä vastaan. Runoilija Kaija Pispa kertoo siitä, että vaikka meillä olisi paljon valoa, se ei auta, jos valo ei pääse valaisemaan meidän omaa sisintämme.

Vaikka kuinka monta aurinkoa on valaissut taivastani, mutta en ole niitä nähnyt.

Vaikka kuinka monta valojuovaa on läpäissyt pimeän, mutta en ole huomannut mitään.

Vaikka kuinka monta ryteikköä on raivattu edeltäni huomaamattani.

Pimeys, joka minut ympäröi, on Jumalan valoa, sanovat.

Se kuhisee alkuun saattamista, kasvua, suloista odotusta,

että käteni avaisi ikkunan ulos tästä hämäryyksien talosta.

Jeesuksen ylösnousemuksen aamuna valo oli jo syttynyt, mutta Jeesuksen läheiset eivät olleet sitä vielä nähneet. Valo ei ollut vielä tullut todeksi. Päivän evankeliumissa palaamme Jerusalemin puutarhahaudalle, kalliohaudan suulle. Sieltä lähti liikkeelle sanoma, jonka ensimmäisinä todistajina olivat ne uskolliset naiset, jotka eivät halunneet jättää ystäväänsä edes kuolemassa. Näytti, että kaikki oli ohitse. Opetuslapset olivat aivan lyötyjä ja masennettuja pitkäperjantain jälkeen. Jeesus oli poissa.

Naiset olivat tulossa vielä tekemään viimeistä palvelusta Herralleen eli tuomaan hyväntuoksuisia yrttejä ja voiteita. Haudalle tuli kaksi Mariaa. Heidän tuntojaan voisi kuvata tunne: Sydän kaipasi valoa, vaikka pimeys hallitsi mieltä.

Kaksi Mariaa kohtasivat haudalla enkelin, ja kuulivat viestin ylösnousemuksesta. Sekään ei vielä riittänyt. Päällimmäisenä oli pelko ja tyhjän haudan hämmennys. 

Niin odottamatonta asiaa kuin tyhjää hautaa ei voinut millään uskoa todeksi. Jotakin oli silti syntymässä. Valo lähestyi heidän sisintään.

Mikä oli se sanoma, jota naisten olisi lähdettävä viemään, kun koko asiaa ei alkuunkaan voinut ymmärtää?

Ja kun vielä piti lähteä kertomaan siitä toisille, niin millainen mahtaisikaan vastaanotto olla.  Eivät nämä kaksi Mariaa voineet millään heittäytyä iloiseen uskonvarmuuteen. Oli sininen hetki, hetki valon ja pimeän rajalla. Siinä he olivat surun murtamina ja taivas oli laskeutunut heidän keskelleen. Oli vain lähdettävä liikkeelle ja kerrottava kokemuksesta, jonka he valon koskettamina olivat saaneet.

Jeesuksen haudalta lähti liikkeelle uusi viesti. Se oli viesti kuoleman voitosta. Kuolema, tuo vihollisista viimeinen, oli kukistettu. Kuolema on väistämättä ihmisen osa, mutta Jeesuksen voiton tähden olemme osallisia ylösnousemuksen sanomasta. Tietoisuus tästä on lohduttanut monia, jotka surevat poismenneitä rakkaitaan tai oman elämänsä rajallisuutta.

Ruumis haurastuu, ja meitä riisutaan monien sairauksien ja koettelemusten kautta. Olemme osa tätä katoavaa luomakuntaa. Me olemme maan tomua. Meidän ruumiimme palaa maahan, mutta viimeisenä päivänä Jeesus herättää kaikki kuolleet. Hänen oma ylösnousemisensa ennakoi tätä kutsua. Tyhjältä haudalta liikkeelle lähtenyt ylösnousemuksen sanoma tuo toisenlaisen ulottuvuuden tähän meidän kuoleman varjojen maahamme.

Pääsiäinen tuntuu murtuvan niin esille, että sitä ei oikein osaa vastaanottaa ja hyväksyä sen syvää iloa, joka yhdistyy kevään valoon ja iloon. Jeesuksen ylösnousemus on uskomaton viesti, etteivät opetuslapsetkaan osanneet sitä uskoa todeksi. Kauan he kyselivät, epäilivätkin, ennen kuin Herra itse näyttäytyi heille. Kun he pitkäperjantain jälkeen olivat murtuneita ja toivonsa menettäneitä, kesti aikansa ottaa vastaan tuo suuri ilo.

Jeesuksen ystävät suhtautuivat tietoon Jeesuksen ylösnousemuksesta jokainen omalla tavallaan. Toiset heistä uskoivat ja iloitsivat heti. Toisille asian sulattelu vei paljon aikaa.  Heidänkin sydämellään oli monenlaisia esteitä. Ne oli raivattava ennekuin heistä saattoi tulla ylösnousemuksen todistajia. Tärkeintä oli kuitenkin, ettei Jumalalle mikään este ollut liian suuri tai vaikea. Epäuskon yli oli vain käytävä.

Me, jotka olemme kuulleet pääsiäisen sanoman, elämme sen uudelleen läpi, kuljemme surusta iloon, kantaen mukanamme koko elämämme taakkoja ja iloja. Pääsiäisen ilo koskettaa joka kerta eri tavalla; riippuen siitä, mitä olemme viime aikoina kokeneet.  

Olipa sinun elämässäsi juuri nyt ilon tai surun viritys, niin pääsiäisen sanoma on aina ajaton ja ajankohtainen.

Kristuksen ylösnousemus pääsiäisaamuna oli niin suuri asia, että kristityt alkoivat viettää juhlaa joka sunnuntai tämän muistoksi. Siksi meillä on sunnuntai, joka on kuin pieni pääsiäinen joka viikko. Kristityt alkoivat kokoontua sunnuntaina yhteen murtamaan leipää yhdessä, niin kuin Jeesus oli käskenyt tehdä hänen muistokseen. Tästä sai alkunsa meidänkin ehtoollisenviettomme. On syytä iloita siitä, ettemme muistele siinä kuollutta henkilöä, vaan Jeesusta, joka on edelleen läsnä ehtoollisella. Ehtoollisesta on tullut kaikkien kristittyjen yhteinen juhlahetki, joka kuuluu erityisesti pääsiäiseen. Siinä Jeesus antaa meille synnit anteeksi, uutta voimaa ja iloa elämään. Valo ja elämä tulevat siinä luoksemme, ja se auttaa meitä kulkemaan eteenpäin kristityn tiellä, ja toteuttamaan jokaiselle kuuluvaa kutsumusta toimia ylösnousemuksen todistajana.

torstai, 15. helmikuu 2018

Kainuun seurakuntayhtymähanke

Kainuun seurakuntien luottamushenkilöiden päätettäväksi on 15.3.2018 tulossa ratkaisu, muodostetaanko Kainuuseen seurakuntayhtymä. Ilman Kajaanin seurakunnan myönteistä kantaa hanke ei toteudu. Ajatus seurakuntayhtymästä ei ole uusi. Vuoden 2015 kevään kirkolliskokouksessa oli käsiteltävänä kirkkohallituksen esitys seurakuntarakenteiden uudistamisesta, joka raukesi hyvin niukan äänestystuloksen seurauksena. Tuon päätöksen mukaan kaikkien seurakuntayhtymien olisi ollut kuuluttava seurakuntayhtymään.

 

Yhtenä suurimpana hankkeen raukeamiseen johtaneena oli hallintouudistuksen pakollinen luonne. Moni katsoi, että seurakuntayhtymiä olisi toteutettava vapaaehtoisuuden pohjalta. Seurakuntien toimintaa ovat kuitenkin valvoneet tuomiokapitulit ja kirkkohallitus. Niillä seurakunnilla, jotka ovat pitäneet sinnikkäästi kiinni itsenäisyydestä, rajat ovat tulleet eteen heikentyneen talouden edessä.

 

Seurakunnat ovat historiallisesti toimineet itsehallinnon periaatteella. Tämä itsenäisyysperiaate on ollut hyvin syvästi tiedostettuna kirkollisten päättäjien mielissä. Lähihistoriassa on silti tapahtunut suuriakin muutoksia. Vuonna 1976 tuli voimaan laki seurakuntayhtymistä. Päätöksen mukaan saman kunnan alueella olevien seurakuntien oli muodostettava seurakuntayhtymä. Seurakunnat säilyttivät toiminnallisen itsenäisyyden, mutta toiminnan tukirakenteeksi perustettiin yhtymähallinto.

 

Eduskunnan päätettäväksi on tulossa hyvin merkittävä sote-maakuntauudistus. Ratkaisusta on kiistelty pitkään ja käyty periaatteellista keskustelua siitä, miten hanke olisi toteutettava. Uudistuksen tavoitteena on palveluiden parempi saatavuus ja riittävät resurssit palveluiden toteuttamiseksi. Nyky-yhteiskunnan hallinnollisten ja toiminnallisten vaatimusten jatkuvasti kasvaessa olisi kirkossakin tunnustettavat tosiasiat, että seurakuntien ei ole pidemmän päälle mielekästä toimia pitäytyen tiukasti kiinni omaan itsehallintoonsa, vaan kyettävä entistä enemmän toimimaan yhdessä.

 

Martti Luther totesi aikanaan, että kirkkoa on aina uudistettava. Tämä koskee myös meidän aikamme kirkkoa. Emme voi kirkossa seurata kuin katsomosta, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Meidän on toimittava yhteiskunnallisten muutosten keskellä niin, että voimme kehittää seurakunnallista toimintaa Kainuussa sekä toteuttaa tarpeellisia rakenneuudistuksia. Päätös Kainuun seurakuntayhtymästä ratkaistaan periaatetasolla, ei kiistelemällä siitä, kuka voittaa tai mahdollisesti menettää jotakin uudistuksessa.​