maanantai, 19. marraskuu 2018

Valvomisen sunnuntai

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista. Matt. 24:44

Aina syksyisin lehdistä saa lukea uutisen, kuinka talven tulo oli taas yllättänyt autoilijat. Ei ehkä ole kyse siitä, etteikö meillä olisi tiedossa, milloin liukkaat kelit voivat alkaa. Eikä aina ole kyse siitäkään, etteikö säätiedotuksia osattaisi seurata. Joka syksy ja talvi vie oman aikansa, että liukkaisiin keleihin totutaan. Tämän sunnuntain, eli valvomisen sunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa meitä huolehtimaan itsestämme ja turvallisuudestamme.

Evankeliumia lukiessa voi herätä monia kysymyksiä, kuten kuinka ihmeessä Jeesus nosti opetuksessaan esille hyvin vanhoja Vanhan testamentin kertomuksia. Niin että eikö tämä Raamatun alkukertomusten esiin nostaminen nykypäivänä herätä vain ihmetystä? Mutta jos tarkemmin ajattelemme, niin kertomus Nooasta on tullut meille entisestä ajankohtaisemmaksi.

Ensinnäkin, entisinäkin aikoina oli tsunameita, hirmumyrskyjä, tulvia ja myrskyjen aiheuttamia tuhoja. Mutta silloin, kun ihmisasutusta oli paljon vähemmän, suuronnettomuuksia ei suuressa mittakaavassa päässyt tapahtumaan. Meidän aikamme yhteiskunnista on entistä enemmän sellaisia esimerkkejä, että suuremmat ihmismassat ja yhteiskunnan infrastruktuurit on rakennettu riskialueille, kuten jokien suistoalueille tai rannikoille, jossa tsunamit ja tulvat voivat pahasti yllättää. Luonnon tuho voi tulla vaikka keskellä yötä, jolloin korkeasti teknisetkään hälytysjärjestelmät eivät toimi riittävän nopeasti ja luotettavasti.

Vanhan testamentin kertomuksessa Nooa rakensi aikanaan arkkia kuivalle maalle. Nooa sai Jumalalta tehtäväksi rakentaa arkin, joka oli vertauskuva elämän pelastamisesta. Tätä ei ymmärretty. Niinpä Nooa sai kokea ivaa ja pilkkaa. Jeesuksen opetuksillekin voi nykyihminen helposti naureskella, mutta nyt kun on kysymys ihmiskunnan tulevaisuudesta, ei kenelläkään olisi varaa naureskella, vaan pohtia vakavasti edessämme olevaa tulevaisuutta.

Me olemme tänä syksynä saaneet entistä vahvempia varoituksia siitä, että ilmastonmuutos on jo pidemmällä kuin mitä tutkijat ovat tähän mennessä osanneet edes arvioida. Suuret luonnonkatastrofit eivät ole vaan mahdollisia vaan entistä todennäköisempiä. Ilmastonmuutos aiheuttaa entistä enemmän yllätyksiä jo meidän aikanamme, ja vakavimmat varoitukset koskevat jo lähivuosikymmeniä.

Pohjoisen jäämeren sulaminen on ollut jo pitkään nähtävissä kuten Grönlannin jäätikön nopeutunut sulaminen. Merenpinta nousee vääjäämättömästi. Tulvat tulevat lisääntymään. Laajoja alueita maapallolla tulee käymään asuinkelvottomaksi muuttuneissa olosuhteissa.

Tämä valvomisen sunnuntai herättää monenlaisia ajatuksia. Kun viranomaiset toteuttavat omaa tehtäväänsä ja valvovat meitä, niin he tuottavat meille turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomessa viranomaiset eivät turhaan anna varoituksia. Mielestäni suurta lähimmäisen rakkautta on pitää esillä varoituksen sanomaa ja valvoa kaikkia yhteiskunnan toimintoja.

Muistelen myös sitä, kun lapsena katselin mustavalko TV:stä luontodokumentteja. Ihailin jo niitä mustavalkoisia maisemia ja luonnon ihmeitä. Silloin,1960-luvulla opin kuuntelemaan luontodokumenttien tekijöiden vakavia varoituksia, jotka koskevat, ei vain meitä ihmisiä, vaan myös kaikkia planeettamme eläviä olentoja ja kasveja. Viidessä vuosikymmenessä on tapahtunut paljon hyviä asioita luonnonsuojelun suhteen, mutta suurimmat huolet ja pelonaiheet ovat valitettavasti vain lisääntyneet.

Minun mielestäni nykykehityksen syynä on ollut hyvin yksipuolinen materialistinen arvomaailma, joka on vienyt meitä pahasti harhaan. Tämä materialismin tuottama harhakuva onnesta meidän olisi hyvä tiedostaa. Emme voi tulla onnellisiksi, jos emme huolehdi tästä yhteisestä sinisestä ja hyvin kauniista planeetastamme.

Varoituksen sanoja voi tulla meille eri tahoilta, esimerkiksi säätiedotuksesta tai juuri tältä paikalta, eli kirkon saarnatuolista. Rakkautta ja välittämistä on se, että tiedostamme ne vaarat, jotka meitä uhkaavat ja varaudumme kaikkiin vaaroihin.

Presidentti Sauli Niinistö totesi kerran, että hänen tehtävänään on omassa virassaan toimia unilukkarina. Se oli varsin kirkollinen vertaus. Kirkossa entisaikoina heräteltiin penkkiin nukahtaneita sanan kuulijoita. Tätä samaa me tämän ajan ihmiset tarvitsemme, eli hengellistä heräämistä ja entistä suurempaa vastuuntuntoa. Heräämisen, valvomisen ja parannuksen sanoman julistaminen tehtävänä on avata silmiämme.

Lopun ajan asioista voidaan myös puhua liikaa ja ohjata ajatuksia väärille urille, jos meille ei jää mitään toivon sanomaa. Mutta toinen ääripää on, että hengellisille asioille vain naureskellaan ja niitä vähätellään. Sellainen asenne juuri on sitä hengellistä uneliaisuutta, josta Raamatussa herätellään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee, toteaa Jeesus päivän evankeliumissa.

Suomessa järjestetään tänään kirkollisvaalit. Kirkon vaalikoneessa käsiteltiin monia ajankohtaisia aiheita sekä myös tämän päivän aihetta, joka liittyy yhteiseen tulevaisuuteemme. Vaalikoneessa oli useampi kysymys koskien ilmastonmuutosta. Varmasti myös te kirkon luottamustehtäviin pyrkijät olette tiedostaneet, että yhteisen tulevaisuuden hyväksi on tehtävissä paljon. Ensimmäiseksi pitäisi vähentää kaikkea turhaa kulutusta, erityisesti turhaa energiankulutusta. Ja lopulta kaikessa on kysymys meidän jokaisen elämän ja kulutuksen valinnoista.

Ilmaston muutos voi herättää meissä kaikissa huolta ja pelkoa. On alettu puhumaan jopa ilmastoahdistuksesta. Se vie meidät kristitytkin ahtaalle paikalle ja rukoilemaan, että älä hyvä Jumala jätä meitä yksin näiden pelottavien näköalojen keskelle. Ohjaa hyvä Jumala meitä kaikissa toimissamme, niin että saisimme ymmärrystä ja viisautta toimia koko ihmiskunnan ja yhteisen maapallon elämän parhaaksi. Suo, että ahdistus muuttuisi hyviksi teoiksi. Tässä Jumala meitä jokaista auttakoon!

torstai, 8. marraskuu 2018

Seurakuntavaalien haaste

Kainuun Sanomat nosti jokin aika sitten esiin uutisen, jonka mukaan Kajaanin ev.-lut. seurakunnalla on hyvin laaja-alaista kerhotoimintaa varhaisnuorille ja suuremmaksi osaksi vielä ilmaista. Moni ei välttämättä tiedä, että seurakunta tekee merkittävää nuorisotyötä, josta niin työntekijät ja vapaaehtoiset kuin myös nuoret itse saavat iloita. Hyvin tehty työ on aina palkitsevaa kaikille osapuolille.

Lokakuussa (13.10.) Kajaanin seurakunta sai myös julkisen tunnustuksen siitä, että Kajaanin seurakuntavaalien ehdokkaista alle 30-vuotiaita on peräti 21 prosenttia. Tällä hetkellä nuoria aikuisia seurakunnan päättäjistä on koko kirkossamme vain 6 prosenttia. Tässä onkin suuri haaste meille kajaanilaisille lähteä ääniuurnille. Koteihin on jo lähetetty vaali-ilmoitus kaikille äänioikeutetuille ja nyt olisi kaikkien syytä etsiä itselleen sopiva ehdokas, jolle haluaa oman äänensä antaa. Valinnan varaa siis löytyy!

Tunnustuksen antoi Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI, joka toimii Nuori kirkko ry:n sekä Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiat –yksikön kanssa. Nuorten aikuisten ehdokkuuksista ei ole vielä maan laajuista tilastoa, mutta Kajaanin seurakunnan erottuminen aktiivisuudessa seurakuntien keskeltä oli selkeästi havaittavissa. Kajaanin seurakunnan julkisen kuvan kannalta olisi vielä hienoa, jos nuoret aktivoituisivat myös äänestämään.

Marraskuun seurakuntavaaleihin on Suomessa luotu laaja yhteistyöverkosto, jolla pyritään tekemään kampanjaa nuorten innostamiseksi seurakuntavaaleihin. Muita mukana olevia yhteistyötahoja vaaleissa ovat Suomen Partiolaiset, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ja Suomen NNKY-liitto.

Nuorten aikuisten vaikuttamistyöryhmä NAVI pitää syksyn 2018 seurakuntavaaleja evankelisluterilaisen kirkon kohtalon kysymyksenä. Suomessa arvioidaan olevan yksi maailman parhaista nuorisotyöjärjestelmistä, mutta valitettavasti monet nuoret aikuiset vieraantuvat ja katoavat kokonaan kirkon toiminnasta aikuistumisensa jälkeen. Parhaiten vastuuta asiasta voivat ottaa nuoret aikuiset itse ja he voivat olla luomassa uudenlaista ja osallistavaa toimintaa seurakuntiin.

Paljon keskustellaan tänä aikana nuorten tukemisesta. Suomessakin nuorten syrjäytymisvaara on todellinen. Tämän vuoksi on tärkeää, että nuoret itse aktivoituvat ja haluavat toimia toisten nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yksi keskeinen kanava toimimiseen on yhteiskunnan ja kirkon päättävissä elimissä. Jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Nuori ihminen tarvitsee kehityksensä tueksi niin toisten nuorten kuin myös vanhempien tukea. Kun kukaan ei jää ulkopuoliseksi, niin meidän kaikkien elämänlaatu paranee!

keskiviikko, 3. lokakuu 2018

Eikö ole enää mitään pyhää?

Muistan, kuinka omassa lapsuudessani törmäsin aina silloin tällöin otsikon kysymykseen. Nykyisin tuota kysymystä kuulee enää harvemmin. Kokemus pyhän puuttumisesta meidän ihmisten elämästä on tullut entistä jokapäiväisemmäksi. Maallistunut yhteiskuntamme ei enää samalla tavalla arvosta pyhän kokemista, kuten aikaisimmilla sukupolvilla oli omissa elämänpiireissään tapana.

 

Kainuun Sanomissa oli 8.9. laaja kirjoitus uskonnottomien tarpeesta saada käyttöön kirkon tiloja omiin hautajaisiin. Osa seurakunnista myöntää luvan ja osa kieltää esimerkiksi kappelin antamisen uskonnottomien hautajaisten järjestämiseen. Kirjoituksessa ihmeteltiin kovasti sitä, miksi seurakunnat eivät anna tiloja kaikkien käyttöön. Tätä on syytä hieman pohtia.

 

Kirkollisista toimituksista säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Kirkkotilan käyttöä säätelee se, että vihittyä kirkkoa saa käyttää ”vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin” (Kirkkojärjestys 14:2). Jos nykyihmiseltä häviää kokemus pyhyyden tunteesta, niin ei ole ihme, että kirkon säädökset aiheuttavat hämmästelyä.

 

Sakraalien, eli pyhien tilojen luovuttamista eri tarkoituksiin säätelee ainakin se, että seurakunnan tiloissa ei saa järjestää mitään sellaista, mikä on ristiriidassa kirkon arvojen ja pyhyyden kanssa. Luonnollisesti nykyaikana käsitys pyhän ja ei-pyhän rajasta saattaa myös keneltä hyvänsä kadota kokonaan, jolloin on helppoa kummastella sitä, että kirkko pitää kiinni omien tilojensa pyhittämisestä. Kirkolla on kuitenkin oikeus itse määritellä se, millaisia tilaisuuksia seurakunnan tiloissa voidaan järjestää. Tämä oikeus on niin kirkkolaissa kuin perustuslaissa myönnetty kirkolle.

”Onko enää mitään pyhää?” Se on aito kysymys. Jos kokemus Jumalan pyhyydestä katoaa, niin uskonnottomassa maailmassa saattaa vielä humanismiin perustuva elämän pyhyys jäädä vaikuttamaan. Mutta elämän pyhyyskään ei ole nykyihmisille enää itsestään selvyys. Elämän pyhyyden hävittää materialistinen maailmankuva, jossa ihminen on arvokas vain silloin, kun hän on tuottava yhteiskunnan jäsen.

 

Uskonnottomat Suomessa eivät ole mikään yhdenmukainen joukko. Uskonnottomat ovat vain käytännössä profiloituneet vapaa-ajattelijoiden kirkon vastaisena toimintana. Vähintäänkin odottaisi kaikilta nykyajan ihmisiltä jonkinlaista toisten vakaumuksen kunnioittamista. Voi olla, että vielä jälkikristillisessä maailmassa humanismi ja ihmisen arvokkuus säilyy. Mutta miten käy sitten, kun sekä pyhyys, että oppi ihmisen arvosta katoaa. Tulevaisuudessa koetaan entistä enemmän ihmisten välistä vastakkain asettelua. Jäljelle jää helposti vain vahvempien oikeus ja ihmisarvon kadottaminen. Sellainen maailma on pelottava.

tiistai, 11. syyskuu 2018

Minun kirkkoni - meidän kirkkomme

Seurakuntavaalit käydään ensi marraskuussa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossamme. Vaalien markkinointia ja viestintää varten on laadittu kampanja, jossa jokainen voi liittää oman ajatuksensa siihen, millainen on juuri minun kirkkoni tai millainen haluaisin sen olevan. Vaalien viisi pääteemaa ovat: Minun kirkkoni uskoo, toivoo, rakastaa, uudistuu ja on lähellä. Vaaleja varten on perustettu infosivusto osoitteessa seurakuntavaalit.fi, jossa aiheesta selostetaan tarkemmin.

Yleiskirkollinen Kotimaa-lehti (16.8.18) arvioi kriittisesti pääkirjoituksessaan seurakuntavaalien mainontaa. Kotimaa pitää markkinointia turhan yksilökeskeisenä, vaikka kampanjan tarkoituksena on sinänsä hyvä ajatus, eli äänestysaktiivisuuden lisääminen. Mainoksen teksteinä ovat esimerkkeinä Minun mielipiteeni, minun sanani, minun arvoni. Kampanja haluaa kiinnittää huomiota siihen, että ehdokkaaksi asettumalla tai äänestämällä voi vaikuttaa siihen millainen oma kirkkoni on.

Kirkkomme perusongelma tänä aikana on se, että yhä harvempi kokee seurakuntansa omakseen. Kirkko voidaan mieltää nyky-yhteiskunnassa instituutioksi, joka hoitaa tiettyjä uskontopalveluja. Näin ajateltuna kirkko saatetaan kokea melko ulkokohtaisesti, eli että se ei liity mitenkään tai vain vähäisiltä osin omaan elämään. Meidän kajaanilaisten kohdalla voidaan löytää myös äänestysaktiivisuuteen liittyvä näkökohta, joka nousi esiin viime kunnallisvaalien yhteydessä. Kajaanilaisten äänestysprosentti oli 49,3, joka oli Suomen alhaisin.

Viime kunnallisvaalien yhteydessä ei kovin laajasti pohdittu eikä edes löydetty selityksiä sille, mitkä tekijät olivat Kajaanin heikon äänestysaktiivisuuden syynä. Ajatuksena voisi esittää Kotimaa-lehden kannanottoon viitaten, että eikö liian voimakas yksilökeskeisyys johda siihen, että kaikkia instituutioita, eli yhteiskunnan rakenteita ja järjestelmiä aletaan pitää etäisinä ja oman elämänpiirin ulkopuolisina toimijoina?

Me arvostamme omaa suomalaista yhteiskuntaamme. Yhteiskunta ei tule koskaan valmiiksi, vaan sen eteen on jatkuvasti tehtävä työtä. Yhteisissä vaaleissa annetaan valtakirja päättäjille, joiden tehtävänä on edelleen kehittää kaikkia yhteiskunnallisia toimintoja. Siihen tarvitaan edustuksellista demokratiaa, joka on sivistyksemme perustus. Tämän vuoksi kaikkia vaaleja on syytä arvostaa.

Seurakuntavaaleissa on äänioikeus laskettu 16 vuoteen. Juuri nuorten näkökulmasta yhteiskunnallinen vaikuttaminen tulisi tehdä ymmärrettäväksi ja omakohtaiseksi. Meidän vanhempien tulisi ajatella, että haluamme edistää nuoren sukupolven kasvua ja kehitystä, jossa he ottavat entistä enemmän vastuuta itsestään ja yhteisistä asioista. Tarvitsemme seurakunnassa sekä omakohtaisuutta että yhteisöllisyyttä, koska nämä molemmat puolet tukevat toinen toistaan. Minun kirkkoni on meidän kirkkomme!

 

maanantai, 6. elokuu 2018

Kansainvälinen luolapelastusoperaatio Thaimaassa

Kuluneen kesän yksi kestouutisista koski Thaimaassa Pohjoisessa

Chiang Rain maakunnassa kesä–heinäkuussa tapahtunutta

kahdentoista nuoren ja heidän valmentajansa vaikeata

pelastusoperaatiota. Uutinen sai laajaa huomiota ympäri maailman

ja sukelluspelastajien päättäväisyyttä ja taitoa kiiteltiin

laajasti eri tiedotusvälineissä. Välillä näytti siltä, että nuorten

pelastaminen olisi käynyt ylivoimaiseksi, koska tiedossa oli

uuden sadekauden lähestyminen ja luolan happipitoisuuden

laskeminen kriittiseksi.

 

Niin tässä Thaimaan pelastusoperaatiossa kuten myös

monissa muissa luonnon katastrofeissa laaja kansainvälinen

huomio ja auttamishalu yhdistyvät. Pelastusoperaation jälkeen

paikalliset Thaimaan viranomaiset kiittelivät siitä, että kansainvälinen

yhteisö ojensi auttavan kätensä ja operaatio saatettiin

toteuttaa parhaimpien asiantuntijoiden toimesta.

 

Kuinka paljon tällaisia myönteisiä uutisia tarvitsimmekaan

tämän maailmanajan keskellä! On niin paljon kestouutisia

siitä, kuinka vaikeat ja repivät kriisit ja sisällissodat jatkuvat

vuodesta toiseen, eikä ratkaisuja näytä löytyvän, vaikka halua

kriisien lopettamiseen olisikin olemassa. Johtuneeko tämä siitä,

että monet maailmanlaajuiset ongelmat ovat luonteeltaan

poliittisia eikä teknisiä? Ihmisten voimat kansainvälisesti yhdistyvät

silloin, kun ratkaistavana on operaatioita, jotka voivat

olla äärimmäisen haastavia, mutta ovat kuitenkin luonteeltaan

ratkaistavissa.

 

Monessa kriisissä, kuten Lähi-Idän kriiseissä, ongelmat tiivistyvät

eri poliittisiin näkemyksiin siitä, miten kriisiä pitäisi

hoitaa. Syviin ristiriitoihin ajautuneet maat ajautuvat entistä

syvempiin väkivallan kierteisiin. Sen vuoksi tarvitaan myös

taitavia poliitikkoja, jotka kykenevät tekemään aloitteita suurten

humanitääristen kriisien ratkaisemiseksi.

 

Lähi-Idässä ja Afrikassa kytee myös valtava siirtolaisuuden

potentiaali, kun elämänolosuhteet käyvät monessa maassa entistä

kriittisimmiksi. Jatkuvasti riittää niitä epätoivoisia, jotka

henkensä uhalla lähtevät Välimerellä yritykseen saadakseen

oleskeluluvan Euroopan maista, vaikka perusteita turvapaikan

myöntämiselle ei olisikaan olemassa. Välimereen hukkuu

vuosittain keskimäärin 5000 henkeä erilaisiin uhkayrityksiin.

Näitten ihmisten kohtalot vaatisivat uudenlaista poliittista näkemystä

ja kykyä löytää uusia ratkaisuja.

 

Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien vierailun yhteydessä

kirkon toimitalon seinään Helsingin Etelärannassa oli

viritetty suuri plakaatti, jossa luki: ”Autuaita ovat rauhantekijät.”

Tämä Jeesuksen vuorisaarnan sanoma on ajankohtainen

meidänkin aikanamme. Humanitaarisia kriisejä riittää runsaasti

ratkaistaviksi meidän aikanamme ja siunattuja ovat ne

henkilöt, jotka kykenevät niitä ratkomaan. Toivottavasti edes

auttamisen tahtoa tähän löytyisi.