maanantai, 10. helmikuu 2020

Kajaanin ison pommituksen muistotilaisuus 7.2.

Olemme koolla Kajaanin kirkossa Kajaanin ison pommituksen 80-vuotismuistotilaisuudessa. Kuulimme aluksi kanttori-urkuri Olli Kinnusen soittamana Finlandia-hymnin, joka on Sibeliuksen kansainvälisesti tunnetuimpia teoksia. Finlandia-hymni kuvaa meidän suomalaisten isänmaallisia tuntoja jo 120 vuoden ajalta. Lauloimme myös virren 584, joka tunnetaan nimellä Suomalainen rukous. Virsi nivoutuu hyvin läheisesti talvisodan aikaan. Virren alkuperäiset sanat ovat osa runoilija-kirjailija Uuno Kailaan kirjoittamaa runosarjaa Isänmaan päivä.

Suomalainen rukous oli Uuno Kailaalle erittäin läheinen. Kailas oli luonteeltaan uskonnollinen ja isänmaallinen. Kailas kuoli vain 31 vuotiaana vuonna 1933, ja hänen runonsa on jättänyt kansamme sieluun syvän jäljen. Virsi kuultiin ensimmäistä kertaa talvisodan aattona 25.11.1939 Helsingin Messuhallissa pidetyssä konsertissa. Kun talvisodan päättyminen oli tullut tietoon Moskovan rauhan voimaanastumisessa 13. maaliskuuta 1940, niin Yleisradion ohjelmassa seurasi välittömästi Suomalainen rukous kuorolauluna.

Runo ja virsi ovat puhutelleet Suomen kansaa ja runon sanoma rukouksena koettiin hyvin merkitykselliseksi niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Olemme tänään kokoontunet kunnioittamaan talvisodan Kajaanin ison pommituksen uhreja kuin myös pommituksessa selviytyneitä siviilejä ja sotilaita sekä heidän ponnistelujaan.

Anoppini Pirkko Susi asui lapsuudessaan Kajaanin vanhan palotornin vieressä Kainuunkadulla. Hän on kertonut lapsuusmuistoja talvisodan ajoilta. Vaikka hän itse oli ison pommituksen aikaa evakossa Limingalla, niin hän kuuli palokuntalaisten kokemuksia uupumisesta ja turhautumista jatkuviin pommituksiin. Heidän tehtävänsä tuntui toivottomalta. Juuri mitään ei ollut tehtävissä asuinrakennusten pelastamiseksi, kun Kajaani oli erityisesti ison pommituksen aikana yhtenä tulimerenä.

Kajaanin seurakuntalehdessä Hilja Kotimäki kertoi omia henkilökohtaisia muistojaan turvattomuudesta, jota koettiin, kun mitään kunnollisia pommisuojia ei Kajaanissa ollut turvana. Elettiin täysin vihollisen sotakoneiston armoilla. Tähän muistopäivään liittyi myös kuulemani viime sunnuntaina 90-vuotissyntymäpäivää viettäneen päivänsankarin muistot, kun hän Paltamosta käsin lapsena havaitsi Kajaanista nousevan tulimeren loimotuksen ison pommituksen tuloksena. Järkyttävät ja surulliset kokemukset yhdistävät meitä edelleen, emmekä saa niitä unohtaa.

Olemme talvisodan muistotilaisuuksien järjestelytoimikunnassa halunneet puhua talvisodan 105 kunnian päivästä. Talvisodan aika on jättänyt kansamme sieluun syvät jäljet. Sodasta on jäänyt paljon kirjallista dokumenttia sekä myös muistikokemuksia, joita meidän on syytä pysähtyä ajattelemaan.

Teatterinjohtaja Panu Raipio on tutkinut talvisodan aikaa ja kokemuksia, joita sodan aikana saatiin. Raipio kertoo käyneensä läpi arkistoja. Erityisesti häntä oli koskettanut presidentti Kyösti Kallion radiopuhe vuoden 1939 itsenäisyyspäivänä. Päämiehen sanoma oli liikuttava: "Näyttää siltä kuin tuo mahtava suurvalta haluaisi riistää meiltä tunnustamansa itsenäisyyden ja sen mukana kaiken, mikä meille on pyhää ja kallista. Mutta onneksi Suomen kansan kaikki kerrokset ymmärtävät, mistä on kysymys."

Tohtorikoulutettava, kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi, kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista toisessa maailmansodassa. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, koska elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Etsittiin korkeampia merkityksiä ja selityksiä tapahtumille, mikä niissä olosuhteissa oli aivan luonnollista.

Antamissaan lehtihaastatteluissa Myllyniemi on kertonut tuntojaan. Häntä on puhutellut erityisesti kertomukset, joissa on käynyt ilmi erilaiset yliluonnolliset kokemukset. Eniten kertomuksia on toisilleen rakkaiden ihmisten välisistä yhteyksistä, ikään kuin näkymättömistä langoista sotarintamien ja kotirintaman välillä. Siitä on esimerkkinä seuraava kertomus.

Pimeänä syysyönä perheen kaksi vanhempaa sisarusta heräsi, kun ikkunaan koputettiin. Isä hymyili heille ikkunan ulkopuolelta. Tytöt menivät herättämään äidin: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle”. Äiti nousi katsomaan ja avasi ikkunan, mutta ketään ei näkynyt. Jälkeenpäin oli varmistunut, että juuri silloin, kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän oli kaatunut rintamalla. Isä oli käynyt hyvästelemässä lapsensa. 

Tulevassa väitöskirjassaan Myllyniemi pohtii muun muassa sitä, minkälaista on kokemuksellinen kulttuuriperintömme ja miten kertomukset siirtyvät tuleville sukupolville. Kokemuksiin kuuluvat sellaiset yliluonnolliset ilmiöt, joita voi monen tämän nykyajan ihmisen vaikea uskoa todeksi. Saman tyyppisiä kokemuksia on kuitenkin kertynyt niin paljon, ettei tutkijan mukaan niitä voi pitää pelkkänä sattumana.

Esimerkki sodan ajan kirjeenvaihdosta kuvaa ihmisten tuntoja. Toisiinsa rakastuneet nuori neito ja nuorukainen kertovat kuulumisiaan sekä kuvailivat tuntojaan. Jokaisessa kirjeessä oli läsnä luja tulevaisuudenusko, joka kumpusi rukouksista ja siunauksen toivotuksista. Isänmaallisuus ja hengellisyys olivat käsin kosketeltavia kirjeen vaihdossa. Niiden hyväksi toimittiin niin kotirintamalla kuin sotatoimialueillakin.

Sodan keskellä, niin kotirintamalla kuin sotarintamalla rukoiltiin paljon. Pyydettiin Jumalalta suojelusta ja varjelusta. Ymmärrettiin myös se, että sota tuotti paljon uhreja ja surun ja luopumisen tuskaan haettiin koko yhteisöstä voimia. Osattiin myös olla kiitollisia niistä kokemuksista, joissa koettiin varjelusta ja suojelusta. Tänä iltana hiljennymme muistamaan Kajaanin pommitusten uhreja ja luemme heidän nimensä.

 

torstai, 6. helmikuu 2020

Kainuun uusi sairaala

Kainuussa on viime vuosien aikana totuttu puheeseen Uudesta sairaalasta sen tarkemmin nimeämättä, mistä on puhuttu. Varmaan lähes kaikkien kainuulaisten tiedossa on ollut, että Kajaaniin on ollut nousemassa uusi Kainuun sairaala. Perjantaina 17.1. vietettiin Kainuun uuden sairaalan avajaisia kutsuvieraitten kanssa. Valtiovallan edustajana tilaisuudessa oli eduskunnan varapuhemies Antti Rinne, joka totesi, että Kainuun uusi sairaala on äärimmäisen tärkeä Kainuulle ja Kajaanille.

Viikolla kolme Yle esitti dokumenttiohjelmaa Elossa 24/7. Eräässä ohjelmasarjan jaksossa Kuopion yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri totesi, kuinka arvokasta on se, että Suomessa pystytään pitämään yllä hyvin korkeatasoista erikoissairaanhoitoa parhailla käytettävissä olevilla välineillä ja tiedoilla. Ilman laajaa yhteiskunnallista yksimielisyyttä tämä ei olisi mahdollista.

Erikoissairaanhoidossa kaikkialla maailmassa on paljon kipupisteitä, eikä Suomi ole tästä poikkeus. Kun väestön keski-ikä kasvaa, myös erikoissairaanhoito tulee koko ajan entistä haasteellisemmaksi. Kun kustannukset kasvavat, on koko sairaanhoidon ketju pyrittävä järjestämään mahdollisimman järkevällä tavalla. Terveydenhuollon uudistusta on Suomessa pyritty jo useamman hallituskauden tekemään, mutta uudistuksia ei olla saatu toteutettua toivotulla tavalla.

Uudessa sairaalassa on kiitettävällä tavalla otettu huomioon sairaalasielunhoito. Niin työntekijöiden työtilat kuin myös hiljainen huone ovat sairaalassa keskeisellä paikalla. Olosuhteet sairaalasielunhoidon toteuttamiseen ovat parantuneet myös siitä näkökulmasta, että uusi sairaala tarjoaa enemmän yksityisyyttä henkilökohtaisia keskusteluja varten. Niin potilaille kuin heidän omaisilleen yksityisyys on tärkeä ulottuvuus, koska silloin voidaan keskustella myös arkaluontoisista asioista toisten kuulematta.

Viime vuoden lopussa Kainuun Sote ja Kajaanin seurakunta solmivat yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Sote järjestää uudessa sairaalassa työtilat ja -välineet sairaalapapille ja vammaistyön papille. Seurakunta huolehtii sairaalatyötä tekeville papeille tarvittavan koulutuksen ja huolehtii heidän osaamisestaan.

Uuteen erikoissairaanhoidon suositukseen kuuluu hyvän saattohoidon järjestäminen. Kajaanin seurakunnassa tähän on haluttu kiinnittää erityistä huomiota. Seurakunta on kouluttanut vapaaehtoisia, jotka voivat tarvittaessa olla saattohoidossa olevien potilaiden ja heidän omaistensa tukena.

Meille kaikille kainuulaisille oma keskussairaala on erittäin arvokas asia. Silloin, kun elämässä eteen tulee oma tai läheisen vakava sairaus, on tärkeää saada kokea olevansa hyvässä hoidossa. Usein vakavan sairauden tullessa eteen, myös syvemmät elämänkysymykset nousevat luontaisesti jokaisen ihmisen mieleen. Sairastaessa tarvitsemme kaikki sielun ja mielen parasta turvaa, jonka voimme löytää kristillisestä uskostamme.

 

maanantai, 14. lokakuu 2019

Muista pyhittää lepopäivä

Yksi maailman kuuluisimmista ja suosituimmista musikaaleista kertoo köyhästä 1900-luvun alun ukrainalaisesta juutalaisperheestä. Musikaalin nimi on Viulunsoittaja katolla. Musikaali on tullut tunnetuksi ei ainoastaan tunnetuista lauluistaan, kuten Rikas mies jos oisin Tai nousee päivä, laskee päivä. Se kertoo myös elämänläheisestä perheen kuvauksesta, jossa perheen aikuistuvat tyttäret etsivät omaa sydämen tietään juutalaisyhteisön sääntöjen puristuksessa.

Musikaalista tehtiin myös kuuluisa yhdysvaltalainen elokuva vuonna 1971, jota Suomen yleisradiokin on esittänyt useasti, viimeksi viime vuonna. Tuossa elokuvassa kerrotaan, kuinka köyhän perheen henkinen elämä kaikkine sääntöineen oli myös hyvin vireää. Erityisesti sapatin, eli pyhäpäivän vietto kuvataan rikkaana ja elämää tukevana yhteisöllisyytenä.

Sapatin vietossa ei ollut kysymys vain kolmannen käskyn, eli Muista pyhittää lepopäivä noudattamisesta, vaan myös perheen ja suvun henkisen elämän keskuksesta. Sapattina koettiin niin hengellistä kuin henkistä perheen jäsenten yhteyttä. Tämän juutalaisperheen kuvaus on sykähdyttänyt myös meitä suomalaisia. Moni suomalainen on ollut viehättynyt musikaalin elämänläheisestä sanomasta, sen kertomasta rakkaudesta ja elämänilosta.

Meitä Uuden testamentin lukijoita ja kuulijoita voi tämänkin päivän evankeliumia kuullessamme vaivata näköalaharha. Jeesuksen ja fariseusten välien selvittelystä meille on voinut syntyä kuva, jossa juutalaisten sapatin viettoa kuvastaa elämälle vieras ja ahdasmielinen uskonnollinen ankaruus. Juutalaisuudessa ja kristinuskossa pyhäpäivän vietossa on paljon enemmän kysymys elämän sisällöstä ja perimmäisestä tarkoituksesta kuin pelkästä yksipuolisesta sääntöjen noudattamisesta.

Niin, voisiko meidänkin elämässämme toteutua sapatin tai sunnuntain alkuperäinen tarkoitus? Voisimmeko löytää pyhäpäivän vietosta oman henkisen ja hengellisen elämämme keskuksen, josta löydämme lepoa ja voimaa jokapäiväiseen elämäämme, ja jossa Jumala saisi hoitaa meitä pyhän sanansa ja henkensä välityksellä?

Tämän pyhäpäivän teemana on kristityn vapaus. Vapaus ei koskaan kuitenkaan ole rajatonta. Meitä jokaista ihmistä velvoittaa toinen toisemme huomioiminen. Jo lapsesta pitäen meille opetetaan käyttäytymistapoja. Millaista on elämä, jos meillä ei olisi mitään sääntöjä? Aika vaikeaksi se tulisi.

Yksi vapauden keskeinen tuntomerkki on se, että me kunnioitamme ihmisoikeuksia. Kaikki, mikä loukkaa ihmisten perusoikeuksia, rajoittaa myös meidän vapauttamme. Onkohan niin, että suuressa osassa maailman valtioista ei kunnioiteta kovin korkealle jokaisen kansalaisen perusoikeutta vapauteen ja turvallisuuteen. Syyriassakin käydään loppumattomalta tuntuvaa sotaa, jossa eri valtioiden valtapelit syrjäyttävät täydellisesti kansalaisten oikeuden turvattuun elämään.

Meidän vapauttamme voi rajoittaa myös väärä kuva kristillisyydestä. Monella meidän aikamme ihmisellä voi olla sellainen kuva kristillisyydestä, jossa kristillisyys on pääasiassa lukuisa määrä kiellettyjä asioita, ankaria normeja olemisen ja käyttäytymisen suhteen ja lisäksi vielä aika ryppyotsainen ja kielteinen elämänasenne. Siihen kuuluu ajatus, että kaikkialla pitää nähdä vaarallisia ja kiellettyjä asioita.

Ehkä meidän suomalaisessa kristillisyydessämme elettiinkin menneinä aikoina aika rajoittunutta elämää. Siihen oli kyllä osittain syynä se, että esivanhempiemme arkinen elämä oli hyvin karua ja puutteenalaista. Ankarissa olosuhteissa ei aina löytynyt elämäniloa, vaan moni koki elämänsä ankeaksi. Kun siihen vielä lisättiin kristillisyys, joka antoi paljon rajoitteita arjen ja pyhäpäivän viettoon, ei ole ihme, että moni nykypäivän suomalainen on pyrkinyt etäämmälle kirkosta ja sen kireäksi koetuista elämänopeista.

Kristillisyys on voinut näyttäytyä monelle meidän vapauttamme vahvasti rajoittava kuva. Moni on ehkä tullut tuntemaan sellaisen henkilön, joka on kertonut olevansa uskovainen. Kun sitten on kuunnellut ja hänen puheistaan, niistä on välittynyt hyvin elämänkielteinen asenne. Tämä on johtanut siihen, että usko ei ole houkutellut ja sitä on halunnut pilkata sekä sanoutua siitä selkeästi irti.

Tällainen vaara on meidän hyvä tiedostaa. Kun koko ympäröivä maailma tuntuu synkältä ja uhkaavalta ja sitä vastaan on rakennettava ylittämätön muuri. Uskonnollisuudesta syntyy kahlitseva voima, jota ohjaa pelko; vapauden ja muutoksen pelko. Kaikkialla nähdään enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörii elokuva nimeltä Marian paratiisi. Se kertoo todellisuuteen pohjautuen viime vuosisadan alkupuolelta toimineesta uskonnollisesta suomalaisesta hengen liikkeestä. Sen toimintaa kuvataan hyvin jyrkkänä arvomaailmaltaan. Elokuvan toinen päänäyttelijä on kajaanilainen Satu Tuuli Karhu, joka onnistuu kuvaamaan hyvin aidosti hämmennyksen, joka syntyi liikkeen johtajan, Maria Åkerblomin mielivaltaisesta toiminnasta. Liikkeen jäsenet sidottiin yhteisöön ankaralla kurilla. Kuitenkin liikkeessä mukana olevat nuoret kaipasivat vapautta ja halusivat irrottautua liikkeen piiristä. Voimakas vapauden kaipuu oli heidänkin sisimmässään.

Joku voi ajatella: eikö tämän ajan ihmiselle ole vaarallista saarnata vapaudesta, kun sitä on meillä liikaakin: Millään ei enää tunnu olevan väliä, kun halutaan elää vailla mitään sääntöjä. Tämäkin vaara on olemassa. Holtiton elämäntapa ei ole vapautta vaan suurta synnin orjuutta ja kahleita. Tässä orjuuttavassa näennäisvapaudessa luomistyön parhaimmat lahjat yksi toisensa jälkeen menettävät merkityksensä. Mikään ei enää tunnu miltään. Se vapaus mitä maailma, tai pohjimmiltaan sielunvihollinen antaa, on hetkenkestävä huume, jonka jälkeen ei olekaan mitään, vaan pelkkä tyhjyyden tunne. Tämä ei ole sitä vapautta, josta Jeesus puhui ja opetti.

Jumalan laki ei ole itsetarkoitus, vaan sillä tavoitellaan suurempaa hyvää. Laki ja kymmenen käskyä on tarkoitettu suojelemaan elämää, ei orjuuttamaan. Musikaalissa Viulunsoittaja katolla perheen isä heltyy lopulta antamaan tyttärilleen enemmän sananvaltaa heidän puolisonsa valinnassa. Ehkä juuri tämä kokemus on puhutellut ihmisiä ympäri maailmaa. Rakkauden laki perustuu luottamukseen ja välittämiseen. Vain ankaria sääntöjä ja perinteitä noudattamalla emme löydä Jumalan tahtoa. Jumala tahtoo vapauttaa meidät aitoon elämään ja iloon. Hän vapauttaa meitä rakkauden tekoihin. Se on parhaaksi niin meille itsellemme kuin meidän lähimmäisillemmekin.

 

lauantai, 12. lokakuu 2019

Osaammeko kuunnella ja auttaa?

Aloittaessani teologian opintoja 40 vuotta sitten otsikon mukainen Irja Kilpeläisen oppikirja oli meillä ensimmäisiä sielunhoidon tenttikirjoja. Opin siitä, että kirkollinen viestintä ei ole vain yksisuuntaista, eli puhujan kuulijoihinsa kohdistamaa sanomaa. Papin tai saarnaajan tärkeänä tehtävänä on myös oppia ymmärtämään kuulijoitaan ja heidän kysymyksiään, jotta puhe Jumalasta olisi mielekästä kuunneltavaa.

Kirkollisen viestinnän on historian aikana koettu koskevan vain yhdensuuntaista saarnaamista, eli viestintää puhujalta kuulijalle. Taitavan saarnaajan tai kenen tahansa puhujan viestin keskeisenä kykynä on ollut kohdistaa puhe kuulijoille oikealla tavalla. Tärkeä kuulijan kokemus on se, että hänelle puhutaan juuri niistä asioista, jotka häntä askarruttavat. Toisaalta viestintä on aina puhetta koko yhteisölle. Kristillinen kirkko on yhteisö, johon kuulumalla saa vahvistusta yhteisessä uskossa.

Piispa Eero Huovinen vieraili syyskuussa Kajaanissa Joutenlammella opettamassa Kainuun papeille kirjansa ”Saarna?” sisällöstä. Huovinen tiivisti opetuksensa sanoman neljään iskusanakokonaisuuteen: ”Rakasta kuulijoitasi, saarnaa sanaa, märehdi sekä ole ytimekäs.” Rakkauden vaatimus kristinuskossa on ilmeinen. Mutta miten saarnaaja voi osoittaa rakkautta kuulijoihinsa? Vastaus sisältyy tämän kirjoituksen otsikkoon. Vain kuuntelemalla opimme ymmärtämään toistemme kipupisteitä. ”Märehtimällä” sanaa kuulija vakuuttuu siitä, että puhuja ei vain latele latteita totuuksia, vaan pureutuu pintaa syvemmälle saarnatessaan Raamatun sanomaa.

Tänä aikana puhutaan koko työuran kestävästä opiskelusta. Kirkossa tämä tarkoittaa sitä, että kullakin ajalla on omat vaikeutensa ja kriisinsä. Kirkon työntekijöiden ei ainoastaan tule kuunnella seurakuntalaisia, vaan myös opiskella ja tutkia tämän ajan ihmisten huolia ja murheita, jotta voisi saavuttaa paremman ymmärryksen ihmiselämään sisältyvistä kysymyksistä. Samalla kirkon työntekijöiden tulee myös omaksua entistä paremmin kristinuskon sanomaa, jotta sanan kuulijoille olisi tarjolla elämän evästä.

Saarnaajan tehtävänä on tukea, lohduttaa ja rohkaista kuulijoita kristityn vaelluksessa. Martti Luther vertaa kirkkoa äidin rooliin. Isossa Katekismuksessa hän toteaa: ”Iankaikkista elämää varten Pyhällä Hengellä on erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä.” Kirkossa on saarnattava sanomaa siitä, mitä ihmiset tarvitsevat elämänsä ja sielunsa pelastumiseksi. Tämän vuoksi tarvitaan myös esirukousta kaikkien pappien puolesta, että he voisivat parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa Jumalalta saamaansa kutsumustaan seurakunnan parhaaksi.

 

torstai, 19. syyskuu 2019

Suomen kauneimmat rakennukset

Ilta-Sanomat järjesti heinä-elokuussa kilpailun Suomen kauneimmista rakennuksista. Alkuvaiheen jälkeen tuloksena oli, että Kajaanin evankelis-luterilainen kirkko oli päässyt finaaliin, eli 25 Suomen kauneimman rakennuksen joukkoon. Lopullinen sijoitus oli kymmenes. Vaikka äänestys oli tietenkin täysin epävirallinen ja lopputulokseen vaikutti kajaanilaisten aktiivisuus sosiaalisessa mediassa, niin tulosta voidaan pitää hyvin merkittävänä.

 

Äänestystulos kertoo siitä, että olemme pitäneet Kajaanin kirkosta erittäin hyvää huolta. Sitä on kunnostettu parhaan asiantuntemuksen mukaan. Finaalissa Kajaanin kirkko sijoittui kymmenenneksi, mikä kertoo siitä, että ääniä on täytynyt tulla eri puolilta maata. Kajaanin kirkon noteeraaminen ei siis ole tapahtunut ilman perusteita. Me kajaanilaiset saamme olla ylpeitä siitä, että kirkkomme arvo ja merkitys tunnustetaan julkisesti. Kisan voitti Helsingin keskustan Oodi-keskustakirjasto, joka oli poikkeus finalistien joukossa uutuudellaan.

 

Suurin osa eniten ääniä saaneista kauneimmista rakennuksista ovat tunnettuja historiallisia monumentteja ja ne ovat yli sata vuotta vanhoja. Kajaanin kirkkoa ei tehty aikanaan suurella rahalla, vaan kirkon kauneus syntyi arkkitehtuurista sekä suomalaisesta puuseppätaidoista. Kirkon suunnitteli Johan Jacob Ahrenberg ja taitavat rakentajat loivat käden taidoillaan kauneutta, joka on säilyttänyt arvonsa jo 122 vuoden ajan.

 

Me kajaanilaiset olemme oppineet arvostamaan kirkkomme kauneutta ja niin ovat myös monet muutkin suomalaiset. Kajaanin kirkko on mukana Suomen tiekirkkojärjestelmässä. Kirkossa on pidetty tärkeänä sitä, että kesän lomakaudella kirkkoihin on mahdollista päästä sisälle ihailemaan niiden kauneutta. Moneen vieraspaikkakuntalaiseen ja ulkomaalaiseen Kajaanin kirkko on ehtinyt tehdä hyvin suuren vaikutuksen.

 

Käytyäni viime kesänä Helsingin Temppeliaukion kirkossa, tulin vakuuttuneeksi siitä, että ulkomaalaiset haluavat suurina ryhminä eri puolilta maailmaa nähdä ja kokea kallioon louhitun kirkon arkkitehtuuria. Kirkon tekee nähtävyydeksi koko maailmankin mittakaavassa juuri sen ainutlaatuinen suomalainen arkkitehtuuri.

 

Kajaanin kirkkopuistoakin on hoidettu hyvin. Muutama vuosi sitten toteutettiin kirkkopuistossa puuston karsimista. Tämä toi entisestään esiin Kajaani kirkon kauneutta mutta myös koko kirkkopuistoalueen kauneutta. Kirkko pääsi näin entistä paremmin oikeuksiinsa. Kauneudella on tärkeä paikka meidän ihmisten sielunelämässä. Ihailemme taidolla suunniteltuja ja toteutettuja rakennuksia. Ne jättävät jälkensä meihin. Kuinka hienoa onkaan se, että kauneimpien suomalaisten rakennusten joukkoon kuuluu paljon maamme kansainvälisestikin tunnettuja kirkkoja.