keskiviikko, 11. lokakuu 2017

Felix Onnellinen

Olimme koolla Kuopion hiippakunnan järjestämässä kirkkoherrojen ja talousjohdon neuvottelupäivillä Suomussalmella. Ohjelmassa oli viimeisenä piispan messu Ämmänsaaren kirkossa. Istahdin kirkon penkkiin ja mieleeni alkoi virrata eräs täsmällinen muisto omasta varhaisnuoruudestani ollessani noin 12-vuoden ikäinen. Muistan, kun veljeni Aarno oli lukenut Mika Waltarin teoksen Felix Onnellinen. Muistan myös tarkasti, kun veljeni keskusteli kirjan luettuaan teoksen sisällöstä äitimme kanssa siitä, miten Felix vapautui ahdistuksen alta evankeliumin vapauteen. Veljeni sai Waltarin kirjasta hyvin syvällisen ja omakohtaisen kokemuksen. Felix oli esimerkki kristitystä, jolle kristillisyys oli hyvin velvollisuudentuntoista ja pakonomaista ennen hänen vapautumistaan.

 

Jari-piispa aloitti liturgian ja kirkko oli täynnä. Risto Kormilainen aloitti saarnansa ja melko pian hän siirtyi saarnassaan puhumaan teoksesta - Mika Waltarin Felix Onnellinen! Tajusin, että nyt itselleni tapahtui jotakin hyvin merkittävää. Saarnan jälkeen menin kertomaan sakastiin Ristolle, että omista muistoistani nousi vahvasti juuri sama teos, josta hän saarnasi. Saarnan ydin koski ihmisen sisäistä vapautumista. Hieman hämmentynyt Ristokin taisi olla.


Olen viime kesästä käynyt sisäistä vuoropuhelua itseni ja Skepsis ry:n Facebook-ryhmän skeptikkojan, agnostikkojen, ateistien ja vapaa-ajattelijoiden kanssa. Riston saarna- kokemuksesta totesin, että kaikki skeptikot, agnostikot ja vapaa-ajattelijat olisivat palstalla kilvan todistelleet, että kokemani assosiaatio -tilanne oli puhdasta sattumaa. Sanoin mielessäni tälle ajattelemalleni joukolle, että voin hyväksyä sen, että kokemus saattoi olla puhdasta sattumaa. Samalla esitin heille kysymyksen, kuinka todennäköistä olisi, että kaksi pappia ajattelee samalla hetkellä samaa historiallista kirjallista teosta. Todennäköisyyskerroin olisi matemaattisesti ainakin erittäin pieni, kun kyseinen kirja tai kirjailija ei ollut päivien aikana mitenkään ollut esillä.

 

Seuraava väite kuului, että olimme olleet samassa kokouksessa, jossa liikuttiin aihepiiriltään määrätyissä henkisissä prosesseissa, joista aiheutui yhdenaikainen kirjan sisällön pohdinta. Sekin olisi mahdollinen tieteellinen selitys. Samalla kuitenkin esittäisin ajatuksen, että en vain ajatellut teosta, vaan sisimmästäni nousi perhepiirissäni hyvin merkittävä henkinen kokemus. Myös Risto saarnassaan pohti Waltarin teoksen sanomaa. Suurin ero itseni ja agnostikkojen ajattelussa jäisi siihen, että itselleni satunnaisissakin kokemuksissa näen suuremman johdatuksen, johon ymmärrykseni ja omat selitykseni eivät riitä. Elämällä on syvempi tarkoitus.

 

Elämä on enemmän kuin vain sattumien summmaa. Ei ole sellaista tapahtumaa tai henkilökohtaista kokemusta, joka vakuuttaisi jyrkimmän skeptikkopiirin mistään korkeamman voiman olemassaolosta, jos edes sellaisen mahdollisuutta ei haluta myöntää. Tässä tiemme eroavat toisistamme. Samalla koen myös, että jyrkemmän linjan agnostikoilla ja heidän hengenheimolaisiltaan jää hyvin suuri ja keskeinen kokemusmaailma kokematta, jos johdonmukaisesti haluaa kieltää kaiken ihmisymmärrystä suuremman viisauden olemassaolon maailmassanne. Kristittynä olen myös todella nöyrän kiitollinen, että Pyhä Henki puhuu minulle, ja minun ei tarvitse todistella vakaumustani kenellekään. Pahalta vain tuntuu se, miten kyynisiä ja kylmiä on suurin osa niin sanotun tieteellistä maailmankuvaa edustavat, jotka mielipiteitä esittävät. En ikinä haluaisi muuttua ketään lähimmäistäni kohtaan ylimieliseksi tai ivalliseksi. Sisäinen vapaus on suuri lahja!

keskiviikko, 11. lokakuu 2017

Vapaus - suurenmoinen asia

Vapaus on keskeinen sana ja asia, kun olemme viettäneet Suomi 100-juhlavuotta. Tunnemme vapauden merkityksen, koska historian ja yhteisessä muistissamme on, mitä oli elää suurvallan käskyn alamaisina. Kansakunnan tie oman kulttuurin, hallinnon ja talouselämän luomiseksi oli vaivalloista ja vaati suuria ponnisteluja ja uhrauksia.

Kaikissa sotaveteraanien juhlatilaisuuksissa annetaan erityinen kunnia sille, että saamme elää vapaassa ja itsenäisessä valtakunnassa. Ne taistelut, joita käytiin runsaat 70 vuotta sitten, käytiin nimenomaan maamme vapauden tähden. Ja vielä niinkin, että yksi pyrkimys oli myös säilyttää vapaus harjoittaa kristillistä uskoa, koska vastustajana oli ateistinen valta, jonka orjuudessa uskon harjoittaminen olisi ollut hyvin vaikeaa.


Elämä vapaassa merkitsee sitä, että meillä kunnioitetaan kansalaisten perusoikeuksia. Meillä on uskonnon vapaus ja oikeus valita omat päättäjät. Vapauden reunaehtona on aina vastuu. Saamme valita oman tiemme ja elää niin kuin tahdomme, kun toimimme vastuullisesti ja omantuntomme mukaan. Martti Lutherin keskeisimpiä kirjallisia teoksia oli Kristityn vapaudesta. Luther kävi suuren periaatteellisen taistelun siitä, ettei edes kirkko saanut sitoa omiatuntoja, vaan jokaisen kristityn tuli itse löytää oma tiensä vapauteen. Uskossa ollessaan kristitty ei näet ollut kenenkään orja, vaan hän oli täysin vapaa.

Ihminen, joka on Jumalalta saanut kaikki syntinsä ja täydellisesti anteeksi, on tullut Jumalan vapauttamaksi omassatunnossaan. Syyllisyys on pyyhitty pois. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta Jumala on antanut kaiken anteeksi. Jeesus on ottanut syntimme omaksi syykseen ja kärsinyt siitä rangaistuksen. Jumalaan uskova kristitty ei elä syyllisyyden alla. Hänet on otettu armoliittoon. Hän on sisäisesti vapaa.

Kysynkin sinulta, hyvä lukijani: Oletko sinä vapaa? Oletko saanut jättää syntisi jo pois harteiltasi? Tiedä, että Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan, jotta sinullakin olisi tämä vapaus. Todellinen vapaus on vielä sanomattomasti suurempi kuin mikään inhimillinen vapaudeksi kutsuttu tila. Saat elää sisäisesti vapaana ihmisenä vailla niitä taakkoja, joita toiset tai itse asetat itsellesi kannettavaksi. Sinut on tarkoitettu elämään kristittynä ja iloitsemaan vapaudestasi täydestä sydämestäsi!

keskiviikko, 11. lokakuu 2017

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma

Opetushallitus päätti viime syksynä uudesta varhaiskasvatussuunnitelmasta. Päiväkodit kokivat muutoksen, kun uudet valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet alkoivat ohjata niiden arkea. Ensimmäistä kertaa Opetushallituksen laatimista ohjeista tuli normi eli ne ovat velvoittavia määräyksiä, eivätkä suosituksia, kuten ne tähän saakka ovat olleet.

 

Otsikkoihin varhaiskasvatussuunnitelma pääsi syyskuussa, kun esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi tiedon, että päiväkodeissa lopetetaan ruokarukouksen pitäminen, koska se on uskonnonharjoitusta. Rukouksen voi korvata neutraali ruokaloru. Uskonnon harjoitukseen lapset voivat edelleen kyllä osallistua esimerkiksi seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa vanhempien suostumuksella ja siitä etukäteen ilmoittamalla.

 

Varhaiskasvatussuunnitelmassa edellytetään kuntien tekevän omat suunnitelmansa, jotka perustuvat varhaiskasvatuslakiin ja opetushallituksen laatimaan ohjeistukseen. Asian merkitys on korostunut tänä aikana, jolloin yhä useampi nuori syrjäytyy, eikä löydä itselle tulevaisuutta, jonka varaan rakentaa mielekästä elämää. Suunnitelmassa todetaan, että riittävän aikaisella ja oikein kohdennetulla tuella voidaan edistää lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Samalla voidaan ehkäistä lapsen ongelmien syntymistä ja kasvamista.

 

Lapsuuden merkitys on ymmärretty nykyaikana keskeiseksi tekijäksi, joka vaikuttaa kehittyvän lapsen ja nuoren elämään koko hänen tulevaisuutensa ajan. Varhaiskasvatuksessa huolehditaan siitä, että jokainen lapsi kokee itsensä hyväksytyksi omana itsenään sekä ryhmän jäsenenä. Kannustamalla lasta ja antamalla hänelle mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksiin tuetaan lapsen myönteisen minäkuvan kehittymistä.

 

Aikanaan kristillinen kirkko nosti evankeliumien ohjaamana lapsuuden merkityksen esille. Tämä maailma on kuitenkin kautta aikojen jättänyt huomioimatta eri yhteiskunnissa lasten tarpeet ja oikeanlaisen ohjauksen merkityksen. Päällimmäisenä asiana lapsille nähdään helposti vielä tänäkin aikana usein merkitys, jonka he tulevaisuudessa tulevat antamaan oman työpanoksensa kautta. Ihminen on enemmän kuin vain hänen työsuorituksensa.

 

Lapsen kasvatus on vaativa tehtävä. Koti on lapselle tärkeä paikka. Varmasti jokainen vanhempi tai huoltaja kokee joskus riittämättömyyden tunnetta kasvatustehtävässään. Siksi lapset eivät ole vain kasvatuksen kohdehenkilöitä, vaan lapset vaikuttavat myös vanhempiinsa. Kirkko muodostuu kaikenikäisistä jäsenistään, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Kasvua tapahtuu koko ihmisen elinajan, kuten 2. Piet. 3: 18 todetaan: ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.”

 

 

maanantai, 4. syyskuu 2017

Selkäänpuukottaja

Käsite selkäänpuukottaja on kansainvälisesti tunnettu ilmaus. Sillä tarkoitetaan luottamuksen hankkinutta ja ansainnutta ihmistä, joka kuitenkin pettää lähimmäisensä puhumalla tästä pahaa tai muuten juonittelemalla selän takana. Selkäänpuukottajaa pidetään yleisesti raukkamaisena pahan puhujana, joka ei edes uskalla kohdata ilkeyden kohteena olevaa silmistä silmiin, vaan levittää petollisesti jopa täysin virheellistä käsitystä tästä tuntemastaan ihmisestä, jonka hän haluaa saattaa mahdollisimman huonoon valoon.

 

Selkäänpuukottaja on symbolisesti vahva kuva ja ilmaus. Turussa tapahtuneet nuoren turvapaikanhakijan tekemät veriteot puhuvat raakaa kieltään. Erityisesti lastenvaunuissa pientä lastaan kuljettaneen äidin puukotus oli raakuudessaan vailla vertaa. Turvapaikkaa hakiessaan kyseinen henkilö oli antanut ymmärtää, että hän oli tullut Suomeen hakeutuakseen turvaan vainoojiltaan. Meillä on tähän saakka ollut ymmärrystä ja auttamishalua niitä suojelun tarpeessa olevia lähimmäisiä kohtaan, jotka ovat joutuneet hakemaan turvaa sodalta ja väkivallalta.

 

Tuo väkivallan teko osui kaikkiin suomalaisiin ja täällä asuviin maahanmuuttajiin. Terrorismista epäilty mies teki karhunpalveluksen kaikille muille turvapaikkaa hakeneille ja sitä oikeasti tarvitseville. Hän harhautti turvapaikkaprosessiin osallistuneita viranomaisia ja petti inhimillisyyteen uskoneiden luottamuksen.

 

Millainen on se maailma, jossa kaikki ”vääräuskoiset” on surmattava? Terroristien lisäksi myös diktaattorit ja hirmuhallitsijat edustavat samaa vainoharhaisista ajattelua, jossa kansaa hallitaan pelolla eikä kukaan voi olla varma turvallisuudestaan.

 

Miksi ihminen kiusaa lähimmäisiään? Milloin kiusaaminen muuttuu uhkaavaksi? Mikä saa ihmisen toimintaan, jonka tarkoituksena on saada tuhottua mahdollisimman monta ihmistä kerralla? Vastauksena voisivat olla vaikkapa tyrannia ja verikosto, joita ei ole saatu kitketyksi pois ihmiskunnasta. Itsensä osattomaksi ja nöyryytetyksi kokeva on valmis laittamaan pahan kiertämään hinnalla millä hyvänsä: jos kerran minä kärsin, niin muutkin saavat kärsiä.

 

Kostoa hautova ihminen on aina askeleen edellä turvallisuusviranomaisia. Kuitenkaan kukaan ei ryhdy toteuttamaan väkivaltafantasioitaan ilman että olisi jotenkin ilmaissut mielentilansa lähipiirilleen. Terrorismin torjumiseksi viranomaisten ja kansalaisten tulisi voida puuttua jo varhaisessa vaiheessa väkivaltaa hautovien ihmisten suunnitelmiin.

 

Nuoriin on mahdollista vaikuttaa heidän kanssaan keskustelemalla, väkivaltaisiin puheisiin puuttumalla. Viranomaisten on voitava puuttua heidän elämäänsä ennen kuin puheet muuttuvat teoiksi. Ainakin osalla nuorista tällainen puuttuminen voi katkaista vihapuheen ja väkivaltaiset suunnitelmat. Muussa tapauksessa joudumme elämään entistä turvattomammassa yhteiskunnassa. Kostoa hautovat ihmiset eivät tule keskuudestamme katoamaan; meidän on vain kohdattava heidät oikealla tavalla.

 

maanantai, 28. elokuu 2017

Ylpeys ja ennakkoluulo

Evankeliumikertomus kahdesta pojasta on hyvin tuttu tilanne niissä perheissä, joissa on kouluikäisiä lapsia tai nuoria, kun vanhemmat muistuttavat koti- tai koulutehtävistä. Yksi lapsi tottelee kyllä, mutta kun silmä välttää, hän yrittää luistaa vastuustaan. Toinen lapsi taas väittää heti vastaan: en minä ehdi, en jaksa, miksi minä aina! Mutta sitten hän saattaa tulla katumapäälle ja tehdä kuitenkin niin kuin vanhemmat pyytävät.

Kaikkina aikoina vanhemmilla näyttää ollen ongelmia lastensa kanssa. Siihen viittaa päivän evankeliumin vertaus kahdesta pojasta. Toinen oli kiltti ja kuuliainen päällisin puolin, vakuutti tekevänsä niin kuin isä käski. Hän halusi säilyttää kunnon pojan kasvot. Mutta hän petti lupauksensa, ei mennytkään viinitarhaan töihin, niin kuin hän oli isälleen luvannut.

Toinen poika oli paljon rehellisempi. Hän sanoi sen suoraan ja vastusti isänsä tahtoa. Hän ei jaksanut mennä töihin viinitarhaan, tai ei vain huvittanut. Mutta hetken mietittyään omatunto alkoi muistuttaa: ”Kyllä sinun kuitenkin pitäisi mennä. Se on sinun tehtäväsi ja isä tarvitsee apuasi.”

Toisen esimerkin voisimme ottaa vaikkapa tämän ajan yhdistystoiminnasta. Suomesta saatetaan sanoa, että tämä on yhdistysten luvattu maa. Suomea on perinteisesti opittu rakentamaan yhdessä. Eri vapaaehtoisjärjestöt ja yhdistykset ovat olleet meille suomalaisille ominaista toimintatapaa. Moni tuntee edelleenkin kutsumusta yhteiseen vastuunkantoon jos ei oman työnsä välityksellä niin vapaa-aikanaan.

Yhdistystoiminnassa joudutaan myös usein kysymään, kuka tekee ne välttämättömät tehtävät yhdistyksessä, jotka sisältävät paljon vastuuta. Monia kutsutaan eri vapaaehtoistehtäviin, mutta tiukan paikan tullen vahvasti tehtävään sitoutuneita henkilöitä ei sitten aina löydykään. On ehkä luvattu tehdä joku vastuutehtävä, mutta tehtävän hoitaminen on jäänytkin puolitiehen. Sitten löytyy se vastuuntuntoinen, joka suostuu kuitenkin hoitamaan asiat, vaikka hän on alun perin halunnut kevennystä tehtävien hoitamiseen.

Olipa esimerkit otettu mistä tahansa, niin Jeesuksen vertausopetus kuuluu sarjaan hänen puheitaan, jotka hän piti Jerusalemissa. Hän oli nyt temppelissä ja joutui vastatusten ylipappien ja kansan vanhimpien kanssa. Juuri heille on tämä vertaus osoitettu. Heiltä kysyttiin, kumpi poika teki oikein; se vastaan hangoitellut, joka sitten tuli katumukseen ja suoritti tehtävän, vai se joka oli jättänyt tehtävän tekemättä pettäen lupauksensa?

Ihan oikein he vastasivat: ”Edellinen”, mutta vertauksen kärki olikin suunnattu heille itselle ojennukseksi. Ylipapit ja kansan vanhimmat ajattelivat olevansa kunnon kansalaisia, joilla näytti olevan jo valmiiksi varattuna eturivin paikat Jumalan valtakuntaan. Nyt sitten publikaanit ja portot; ihmiset, joita halveksittiin, pääsivätkin ennen heitä. Ihmisten arviot toisten kelvollisuudesta Jeesuksen mielestä pettivät pahasti. Voimme vain kuvitella, kuinka ylipapit ja kansan vanhimmat loukkaantuivat Jeesuksen puheeseen syvästi.

Jeesus valitsi totuuden todistajaksi, apostoliksi, Matteus-nimisen miehen, joka kuului kaikkein epärehellisimpään ja halveksituimpaan ammattikuntaan, nimittäin publikaaneihin eli vihatun miehittäjävallan Rooman veronkantajiin. Publikaanit olivat huonossa maineessa omien kansalaistensa keskuudessa myös sen vuoksi, että heitä pidettiin epärehellisinä.

Toinen näkökulma vertauksen halveksittujen joukkoon olivat portot eli prostituoidut. Prostituutio on ollut ihmiskunnassa läsnä aina, eikä siitä ole vieläkään ponnisteluista huolimatta päästy eroon. Niin tarjontaa kuin kysyntääkin on edelleen. Nykypäivän Euroopassa prostituution takana on kansainvälinen, järjestäytynyt rikollisuus ja ihmiskauppa. Tämän vuoden yhteisvastuun aiheena oli ihmiskaupan uhrien auttaminen. Kun ongelma tuodaan näkyvästi esille, niin rikollisjärjestöjen on hankalampi toimia.

Miksi sitten Jeesus halusi puhua prostituutiosta? Kaikki kuulijat ainakin tunsivat ilmiön. He eivät voineet sulkea silmiään tältä ilmiöltä. Mutta Jeesus halusi opetuksellaan ennen kaikkea ilmaista, että epärehellisyys tai elannon ansaitseminen omalla kehollaan eivät olleet niin suuria syntejä kuin ylipappien ja kansan vanhempien itsensä korottaminen toisten yläpuolelle. Ylpeys on roomalaiskatolisen kirkon perinteen mukaan ensimmäinen niin sanottu kuolemansynti, joka johtaa ihmisen muihin synteihin. Ylpeys liittyy keskeisesti vallanhimoon ja vallan väärinkäyttöön, koska se sokaisee ihmisen lähimmäisyydestä. Tämä sama synti liittyy myös kansainväliseen terrorismiin. Kuvitellaan, että ollaan toisten yläpuolella ja sen vuoksi lähimmäisten tuhoaminen on tekijälleen suuri ansio. Kauheaa!

Tämän päivän varsinainen aihe ”itsensä tutkiminen” kehottaa meitä arvioimaan, mihin joukkoon me itse luemme itsemme. Jos olen elänyt kunnolla, eikä minussa ole mitään moitteen aihetta, onko minulla ilman muuta pääsylippu Jumalan valtakuntaan? Entä jos itsekin huomaan, että olen etääntynyt liian kauas Jumalasta, ja monenlaiset asiat painavat tunnolla? Jos koko elämän suunta on tiettynä aikana mennyt aivan harhaan, niin onko silloin mahdollista palata ikuiseen elämään vievälle tielle?

Tämän kaltaiset kysymykset merkitsevät itsensä tutkimista, ja siihen Jumala haluaa meitä kutsua. Se on tärkeää uskonelämän tilannearviointia. On syytä tutkia uskonsa ja elämänsä perusteita, missä olemme menossa. Vaikka olisimme olleet lapsesta ja nuoresta saakka uskonasioiden omaksuneita, me muutumme eri ikävaiheissa eikä se voi olla vaikuttamatta uskonelämäänkin. Siksi on tarpeen aina uusissa vaiheissa kysellä: Mille perustalle uskoni rakentuu?

Jeesuksen vertaus osoittaa ennen kaikkea, ettei kukaan pelastu tekojen kautta. Se veljeksistä, joka kielsi noudattavansa Jumalan tahtoa, tuli lopulta katumukseen ja ymmärsi, mikä on oikein. Jumala ei katso, kuinka hyvin olemme elämässä onnistuneet. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta me olemme pelastettuja. Kaikki olemme silloin samalla viivalla. Sinulla ja minulla, meillä kaikilla on yhtäläiset edellytykset päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Jumala kohtelee meitä ehdottoman tasa-arvoisina. Jokainen hänen luomansa ihminen on hänelle yhtä rakas, ja jokaisen hän tahtoo pääsevän taivaan iloon. Vaikka elämä olisi kolhinut, ja synti vienyt mukaansa, on aina mahdollisuus palata. Jumala kuulee heikonkin huokauksen. Hän katsoo armollisesti jokaisen katuvan puoleen. Ei tarvitse osata selitellä hänelle mitään, tarvitsee osata vain lyhyt yksinkertainen rukous: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Tämä on niin sanottu publikaanin rukous, sekin Jeesuksen kertomasta vertauksesta. Hän lausui sen hyvin nöyrällä mielellä.

Publikaanin rukous tuli kuulluksi. Hänen kaltaisellaan ihmisellä on riittävästi uskoa; pelastavaa uskoa, joka vie perille. Jo tässä ajassa se kantaa ja auttaa eteenpäin. Muuta turvaa ei ole silloin kun huomaa rikkoneensa ja epäonnistuneensa. Armo tuo silloin uuden alkamisen mahdollisuuden.

Lopulta on yksi ainoa poika, joka teki oikein. Hän on Jumalan oma Poika Jeesus Kristus. Hän lupasi kuolla syntiemme tähden ja hän myös piti lupauksensa. Jeesus oli synnitön, ja siksi hän pystyi täyttämään Isältä saadun tehtävän. Hän oli siinä uskollinen kuolemaan asti. Siksi tämä Jeesuksen teko on tullut meidän hyväksemme. Meille paljossa rikkoneille kuuluu armo ja anteeksianto. Siinä yksin on meille pelastus ja pääsy Jumalan yhteyteen.