Muistan, kun nuorena itse pohdin ja tutkin kovasti myös kuoleman jälkeisiä asioita. Eräs kirja sattui käsiini, joka vaikutti minuun hyvin voimakkaasti. Kirja oli kirjoitettu syntymävuotenani 1959 ja kirjan nimi on Valtakunnan salaisuus. Kirjan kirjoitti kansainvälisestikin tunnettu kirjailijamme Mika Waltari, jonka toiseksi viimeinen kirja tämä oli. Koulusta muistan, kun kuuntelimme Mika Waltarin haastattelua, että Waltari oli etsijä elämänsä loppuun. Niin tässä kirjassa kuin Waltarin muissakin teoksissa, hänen romaaninsa perustuivat vankkaan ja tutkittuun historiatietoon.

Valtakunnan salaisuus on Mika Waltarin kuvausta evankeliumeista.  Se on kirjeen muotoon kirjoitettu kertomus kristinuskon syntyvaiheista. Kertojana kirjassa on roomalainen ylimys Markus Mezentius Manilianus, joka alkoi kiinnostua eri uskontojen pyhistä kirjoituksista. Markus päättää matkustaa Jerusalemiin, jonne hän saapuu seuraamaan ristiinnaulitun Jeesuksen kuolemaa.

Jeesuksen kohtalo alkaa askarruttaa Markusta, kun hän saa nähdä Jeesuksen ristiinnaulittuna, vaikka niin paljon hyvää Jeesus oli tehnyt ihmisten kertomusten perusteella monille ihmisille ja hän oli opettanut paljon arvokkaita opetuksia, joista ihmiset olivat saaneet paljon itselleen. Markus olisi halunnut kuulla lisää Jeesuksen julistamasta valtakunnasta, mutta pelokkaat opetuslapset olivat paenneet ja pelkäsivät henkensä edestä.

Se, mikä minua tuossa kirjassa puhutteli voimakkaasti, oli kirjassa luotu vastakkainasettelu. Kaikki yliluonnolliset asiat saatettiin nähdä luonnollisten selitysten kautta, mutta siinä jätettiin samalla portti sille, että Jeesuksen elämässä oli todella tapahtunut ihmeellisiä asioita, mukaan luettuna hänen ylösnousemisensa kuolleista.

Toinen merkittävä kokemus kirjan lukemiseen liittyen oli se, että lukukokemuksen jälkeen Raamatun tapahtumat alkoivat aivan uudella tavalla elää sielussani. Innostuin Raamatun lukemisesta ja tutkimisesta. Ja edelleen on hyvin innostavaa syventyä Raamatun kuvaamiin ihmeellisiin tapahtumiin. Jotakin sielussa aina liikahtaa, kun saa lukea Jumalan ihmeellisistä teoista Raamatun syntyaikoina ja sama Jumala toimii edelleen meidänkin aikanamme. Kun liikkuu Raamatun tapahtumissa, niin voi todeta, millainen Jumala meillä on.

Monet meidänkin aikamme ihmiset etsivät tietä, totuutta ja elämää Markus Mezentiuksen tavoin ja pohdiskelevat kysymyksiä syntisyyteen ja pelastukseen liittyen. Kun vietämme pääsiäistä, meidän jokaisen olisi syytä pysähtyä tutkimaan Jumalan valtakunnan salaisuutta, joka tulee ilmi tämänkin päivän evankeliumista.

Hengellisten asioiden pohtiminen ja läpikäyminen kuuluvat meidän ihmisyyteemme, sillä mikäli emme hyväksy mitään hengellistä näkökulmaa itsellemme, olemme pelkkiä materialisteja. Siinä me jäämme tyhjiksi sielussamme ja jokapäiväisessä elämässämme.

Luukas kulkee pienen kappaleen matkaa Jeesuksen lähimpien rinnalla kuvatessaan ylösnousemustapahtumia. Kaksi Mariaa oli toisten naisten kanssa menossa Jeesuksen haudalle silmät sumeana kaipauksen kyyneleistä. Tarkoitus oli hetki viivähtää vainajaa ikävöiden ja kaivaten, mutta tilalanne muodostui aivan toiseksi. Hautaluolan suulta oli vieritetty kivi pois. Enkelit kääntyivät naisten puoleen ja toinen enkelistä sanoi: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’

Enkeli todisti naisille, ettei Jeesus ollut haudassa. Jumala oli herättänyt Jeesuksen kuolleista. Näin naisista tuli todistajia, silminnäkijöitä. Heidän tehtäväkseen tuli viedä sanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tuollaisessa tilanteessa ollaan kuitenkin täydellisessä hämmennyksen tilassa. Asioita täytyy sulatella, jotta olisi voinut täysin ymmärtää, missä oltiin menossa.

Pääsiäisen sanomaan liittyy monenlaisia vahvoja tunteita. Ylösnousemuksen todistajat olivat vahvojen tunteiden vallassa. Oli ensinnäkin voimakas suru ja järkytys, sitten tuli hämmennys ja ihmettely, ja lopulta enkeli ilmoitti ylösnousemuksen ihmeen tapahtumasta. Siinä oli tunteiden myrsky, jota ei ollut helppoa seurata. Oli annettava ajan mennä ja mietiskeltävä, mitä tämä kaikki oikein mahtoi tarkoittaa. Oli kysymys myös elämänmuutoksesta, johon heidän oli yht´äkkiä suuntauduttava. Surijoista tulikin ilosanoman eteenpäin viejiä.

Kun me kohtaamme meille läheisen ihmisen kuoleman, se on aina vakava tilanne. Monenlaiset tunteet virtaavat sisimpämme läpi. Me tunnemme surua, pettymystä ja jopa katkeruutta. Kuolema on viimeinen portti, jonka eteen joudumme kerta toisensa jälkeen. Edesmenneet ihmiset muistuttavat meitä siitä, että ihmiselämä on niin arvokas asia, että he muistuttavat meitä olemassaolostaan vielä kuolemansakin jälkeen. Kristillinen kirkko on alusta asti perustunut uskoon ikuisesta elämästä ja tämä sama usko ja toivo koskee myös meitä ja meidän läheisiämme. Saakoon Jumala kirkastaa meille valtakuntansa salaisuuden ja ohjatkoot hän meidät ikuiseen elämään.