Arvoisa piispa, Irja Askola, hyvät runoviikon osallistujat, tervetuloa tähän perinteiseen runoviikon Veikko Sinisalon stipendiaattirahaston kirkkoiltaan! Olemme kokoontuneet kirkkoiltaan kuuntelemaan sanoja. Runoviikon ja kirkon toimintaa yhdistää usko sanojen merkitykseen ja voimaan. Sana puhuttelee ja luo uusia merkityksiä. Kaikkea emme ota vastaan ymmärryksellämme, vaan sana puhuttelee ja ruokkii meitä hyvin monitasoisesti. Ymmärrys suodattaa kuulemaamme, mutta lopulta voimme vain antautua sanan puhuttelemina. Sana voi läpäistä sielumme ja päästä vaikuttamaan sisimpään saakka.

Raamatusta nousee hyvin kirkkaasti ja selkeästi opetus sanan uutta luovasta voimasta. Jumala puhuu ja ihminen on Jumalan puhekumppani. Kun Jumala puhuu, hänen puheellaan on ihmeellistä voimaa. Samaa sanankäytön voimaa on Suomessa koettu silloin, kun on käyty kirkossa kuuntelemassa Jumalan sanaa, mutta myös silloin, kun luotu runoutta ja luettu tai kuunneltu niitä. Sanoja on haluttu kuulostella, tunnustella ja sulatella. Monipuolinen sanojen käyttö on synnyttänyt Suomessa rikkaan sanallisen kulttuurin, joka kohottaa ja henkistää sieluamme.

Runot voivat olla haastavia. Olemme siinä vastaanottajan paikalla. Ne voivat olla yllätyksellisiä, tunne-elämää koskettavia. Runot voivat avata eteemme todellisuutta, joka ei rajoitu näkemiimme havaintoihin. Mieleeni nousi tätä ajatellessa P. Mustapään runo Pieni kansanlaulu. Tuota runoa edesmennyt isäni aikanaan rakasti. Kun lapsena kuulin tuon runon, niin mieleni teki mieli nauraa. Siinähän sanotaan ensimmäisessä säkeistössä, että runossa sanoja ei ole ollenkaan ja kuitenkin runo jatkuu sisältäen hienoja kuvaelmia luonnosta ja ihmisen yksinäisyydestä.

Vain tuoksua mintun ja ruusun,

jota tuuli kantaa tullessaan,

Vain yksinäinen lintu,

joka synkeällä kedolla valittaa,

Vain autius lehtipuissa

ja sininen rakkauden kryytimaa,

Vasta nuorena itselleni avautui sanonnan ”sanoja ei ole ollenkaan” syvällisempi merkitys, joka yhdistää niin ihmisen kokemusmaailmaa kuin teologiaakin. On asioita, joita voidaan ilmaista ja välittää sanojen avulla. Sitten on paljon asioita, joihin sanat eivät riitä. Sanat ovat vain suuntaviitta, jota kohti tulee kulkea.

Meidän jumalakokemuksessammekin on tila, jossa sanat loppuvat. Voimakas Jumalan läsnäolon kokemus, haltioituminen pyhästä vie sanattomaksi. Sitä kokemusta on mahdotonta tyhjentää sanojen avulla. Siksi Raamattukin kertoo paljon kokemuksia Jumalan ilmestymisestä, jossa Jumalaa kuvataan vain vertauskuvien avulla.

Myös runous voi johdattaa meitä pyhän kokemiseen. Runot voivat kohottaa meidät arjen yläpuolelle ja saada meidät kokemaan yhteyttä meitä ympäröivään suurempaan todellisuuteen. P Mustapään runossa yksittäiset luontokuvaukset viestivät kokijan syvempää luontokokemusta. Yksinäisyydessä voi samastua hetkiin, jossa vahvistuvat ja tulevat todelliseksi ihmisen syvimmät tunteet.

On hyvä antaa tilaa oman sisimmän tuntemuksille ja jäsentää kuulemaansa heittäytymällä sanojen vietäväksi. Tähän myös tämä runoviikon kirkko tarjoaa hienon mahdollisuuden. Toivon, että tämä ilta saisi hoitaa ja koskettaa meitä kaikkia illan osallistujia ja esiintyjiä.