Olen omassa papin työssäni paljon kohdannut kokemuksia ja kertomuksia sodan ajoilta. Nämä kokemukset ovat itselleni iän myötä tarkentuneet entisestään, vaikka historiallisesti on tullut etäisyyttä entistä enemmän menneisyyden tapahtumiin. Niin sotaveteraanien kuin lottien kertomukset ovat tiivistäneet paljon tunnekokemusta, joita ei ole ollut helppoa kantaa. Vaikeille muistoille ei ole ollut riittävästi tilaa puhuttavaksi ja jaettavaksi.
 
Yksi keskeinen opetus itselleni on ollut siinä, että vaikka synnyin 15 vuotta sodan jälkeen, niin itselleni ei koskaan suoraan hahmottuneet kärsityn sotien vaikutukset. Sota-asiat tuntuivat jollakin tapaa etäisiltä. Vaikka niihin ei ajallisesti ollut kovin paljon aikaa, niin ilmapiiri oli sellainen, että katsottiin enemmän eteenpäin kuin muisteltiin menneitä.
 
Myöhemmin olen saanut sen kuvan, että sodan vuodet vaativat niin sodan veteraaneilta sekä lotilta mutta myös kaikilta suomalaisilta tavatonta sitkeyttä ja valmiutta vaivannäköön. Tarvittiin uskoa siihen, että sota kerran päättyy, ja että vaivannäkö ei ole turha. Piti katsoa eteenpäin siihen, että vielä päästään rauhan ajan töihin maata rakentamaan.
 
Siksi on syytä olla kiitollinen, että nyt asioista ei tarvitse vaieta vaan saa kokoontua yhteisten muistojen ääreen sekä välittää niitä nuoremmille polville.
 
Useimpien kansojen vaiheissa on sodan ja koettelemusten aikoja. Niitä me tällä hetkellä seuraamme uutisista, mutta samat koettelemukset olivat meidän maassamme omakohtaista todellisuutta. Sota ei voi olla koskettamatta kaikkia, ja kaikkia tarvitaan. Tekin varmasti muistatte, kuinka suuri voimanlähde silloin oli, että isänmaan asia koettiin yhteiseksi. Maan puolustamisessa ja sodan jälkien korjaamisessa tarvittiin miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, jokaista voimien ja taitojen mukaan.
 
Mutta ei ainoastaan tämä yhteisyyden tunne ollut voimanlähde, vaan tarvittiin uskoa Jumalaan, jonka käsissä on kansojen vaiheet. Emme aina itse voi ymmärtää oman elämämme polkuja, emmekä kansamme historiassa voi ymmärtää kaiken tarkoitusta. Mutta Jumalan tiet ovat korkeammalla ihmisten ajatuksia. Hän näkee sellaista, mitä me ihmiset emme näe. Hän katselee korkeammalta; näkee suuria kokonaisuuksia, aivan niin kuin maisema hahmottuu paremmin korkealta paikalta katsottuna.
 
Silloinkin, kun näyttää, että asiat menevät väärin ja epäoikeudenmukaisesti, voi historian saatossa nähdä, että totuus kuitenkin tulee voittamaan ja vääryys oikaistaan.
 
Evankeliumissa Jeesus puhui, kuinka tässä maailmassa usein toimitaan valtapyrkimysten ohjaamina, pyritään hallitsemaan toisia; sekä kansoja että pienemmässä mittakaavassa yksilöitä. Yleensä sitä pidetään suurena ja mahtavana, jolla on valtaa. Mutta tämän asetelman Jeesus asetti päälaelleen. Suurin on se, joka palvelee. Hän vieläpä sanoi olevansa itse palvelemisen esikuva. Jeesus tekikin enemmän kuin mitä kukaan ihminen voi parhaalla tahdollaan ja alttiudellaan. Jeesus antoi henkensä meidän kaikkien puolesta, lunasti meidät vapaiksi synnistä ja kuolemasta; niistä suurimmista turmiovalloista.
 
Samalla Jeesuksen esimerkki on kehotus ja kutsu nähdä lähimmäisen hätä ja vastata hänen tarpeisiinsa. Se on erityinen kristityn kutsumus, jota on tarkoitus toteuttaa niin sodan kuin rauhan aikoina. Olipa tilanne mikä tahansa; äärimmäinen kansallinen hätätila tai rauhallinen toiveikas aika, niin aina on niitä, jotka tarvitsevat toisten apua.
 
Aina tarvitaan myös niitä, jotka ottavat vastaan kutsun palvelijan tehtävään. Ihmisen hätä ja avun tarve vaativat vastaamista ja toimintaa. Tämä korostuu erityisesti silloin kun on kriisitilanne niin kuin sota. Mutta yhtä paljon lähimmäinen tarvitsee apuamme myös rauhan aikana. Nykyinen ajan henki helposti ajaa meitä itsekeskeisyyteen; tyyliin ”jokainen huolehtikoon vain itsestään” ja itsensä toteuttaminen on korkein päämäärä.
 
Tähän asenteeseen Jeesus on antanut aivan päinvastaisen esikuvan. Suurin on se joka palvelee, joka ajattelee toisia ennemmin kuin itseään. Tätä ovat mitä suurimmassa määrin toteuttaneet lotat sodan vuosina. He ovat muonittaneet sotilaita sekä evakkoja, valvoneet ilmatilaa pommitusten varalta, hoitaneet haavoittuneita sotasairaaloissa, valmistaneet kuolleita heidän viimeiselle matkalleen ja lukuisia muita tehtäviä, joita ilman kansamme ei olisi selvinnyt sodan koettelemuksista.