Vuoristopolkua kivistä, kaitaa

kukkaistietä ja laaksojen laitaa

Joosef ja Maaria kulkee.

Pitkä on matka, jo uupumus voittaa

sypressin lehvistä tuuli kun soittaa,

aurinko silmänsä sulkee 

Joosef ja Maria olivat pitkällä vaelluksella. Taival Nasaretista kohti Beetlehemiä oli täynnä rasitusta. Ei siinä voinut rauhoittua joulua viettämään. Tulevaisuudesta ei ollut varmuutta, kun raskaana oleva äiti-Maria joutui kahden tai kolmen viikon pituiselle ratsastusmatkalle aasin selässä. Matka oli vaivalloinen, vuorien ja maastoesteiden matkaa kertyi lähemmäksi 200 kilometriä. Ei ihme, jos uupumus alkoi voittaa. Ei ollut helppoa Joosefillakaan. Hänen raskaat mietteetteensä olisivat voineet myrkyttää hänen sisimpänsä, ellei enkeli olisi häntä rohkaissut.

Joosefin ja Marian matka oli kuitenkin täynnä toivoa. Vaikeudet oli tarkoitettu voitettavaksi. Eteenpäin oli mentävä. Edessä oli lapsen syntymä. Pian kodissa olisi uusi perheenjäsen. Tiedossa oli myös enkelien lupaukset niin Marialle kuin Joosefillekin. He osasivat odottaa jotakin suurta, joka kuitenkin kätkeytyi tavalliseen elämään. Väsymyksen keskellä oli salattua onnen tunnetta – tunnetta elämän täyttymyksestä. Yön pimeys kätki pyhän perheen syliinsä.

Muut majan saavat, he viedähän talliin.

Tiedätkö, Beetlehem, kuinka se kalliin

vierahan ottaa nyt vastaan?

Kirkas on taivaalla tähtien palo,

kirkkaampi seimessä loistava valo,

äiti kun vaalivi lastaan.

Vihdoinkin perillä Beetlehemissä! Matkan rasitukset huipentuivat Jeesus-lapsen syntymään. Pienen lapsen hahmoon oli kätketty suuri salaisuus. Taivaan suuri, kirkas valo oli pienen Jeesus-lapsen muodossa. Se oli nähtävänä niille, joilla oli silmät ja sielu avoimena taivaan kirkkaudelle. Saman ihmeen äärellä mekin katselemme ja ihmettelemme Jumalan suuruutta, joka tulee näkyviin pienen lapsen hahmossa.

Minäkin tahtoisin nähdä tuon taivaan kirkkauden. Haluaisin tuntea taivaan kosketuksen. Tahtoisin olla osallinen taivaallisesta rakkaudesta, joka täyttää sisimpäni rakkaudellaan. Jeesus lapsi äiti-Marian sylissä kantaa rakkautta suurinta päällä maan. Tähtitaivaan alla loistaa toisenlainen valo, joka on sielun ja mielen valona, toivona koko ihmiskunnalle.

Kuuletko kuisketta tallissa täällä,

suihketta siipien pienoisen päällä?

Enkelisaattajat valvoo,

hellästi katsellen lapsosta taivaan.

Onnen mi vaihetti maisehen vaivaan.

Häntä he riemuiten palvoo.

Pyhänä jouluyönä eivät vain paimenet katsele Jeesus-lasta. Myös taivaan enkelit tungeksivat pienen kapaloidun lapsen ympärillä. He ymmärtävät, että jotakin hyvin suurta on juuri tapahtunut. Enkelitkin tuntevat suurta onnea ja liittyvät riemulauluun. Tätä hetkeä olivat taivaan joukot odottaneet. Nyt he saivat nähdä Jumalan hienon suunnitelman toteutuneen. Minäkin tahtoisin kanssa enkelten liittyä riemuitsevaan enkelten joukkoon. Haluaisin päästää sisimmästäni riemulaulun, joka kaikuu taivasten saleihin saakka.

Mutta samalla näitä ajatuksia pohtiessani tunnen olevani kiinni tämän maailman huolissa ja murheissa. Sieluni ikävässä kaipaan kuitenkin iloa, joka virtaisi lävitseni ja sytyttäisi uskon palon sisimpääni. Tänä jouluyönä koskettakoon mieltäni ja sieluani taivaallinen ilo. Saakoon kiitollisuus täyttää mieleni sopukat karkottaen kaikki huolet murheet ja surut.

Kiitosta täynnä on mieli myös mulla,

Jeesus kun tässä saan luoksesi tulla,

lahjani seimelle panna.

Oi, jospa laillasi nöyrä mä oisin,

taivahan tuiketta tielleni loisin!
Armoa siihen sä anna. 

-------------------------

Mä kanssa paimenten 
käyn seimen äärehen, 
käyn lasta katsomaan, 
mä olkivuoteessaan, 
mun tähteni syntyi Hän tänne. 

Mä kanssa enkelten 
nyt laulan kiitoksen, 
kun Herra armossaan 
tuo rauhan maailmaan, 
myös mulle Hän rauhansa antoi. 

Mä kanssa tietäjäin 
myös joulutähden näin, 
tuon kullan mirhani, 
tuon kiitossuistuni, 
Hän kaikkensa uhrasi mulle. 

Sun Jeesus kanssasi 
mä vietän jouluni, 
käy seimen lapsonen 
käy jouluvieraaksein 
niin jouluni ei lopu koskaan.