Milloin viimeksi olet kokenut turvattomuuden tunnetta? Miltä tuo kokemus sinusta tuntui? Syntyikö se kuunnellessasi viime aikojen uutisia, vai oletko joutunut tilanteeseen, jossa koit turvattomuuden tunnetta. Itse olen aina silloin tällöin ollut tilanteessa, jossa on tullut tarve turvata omat tärkeät henkilökortit ja vähäiset käteisvarat. Erään kerran olin Helsingin keskustassa ilta-aikaan melko tyhjässä pysäköintihallissa ja hieman epämääräinen joukko lähti minua seuraamaan. Selvästi he eivät olleet kokoontuneet autonsa pysäköimisen vuoksi. Helsingin keskustassa tapahtuu tilastojen mukaan rikoksia ja siksi olin hyvin varautunut tuon joukkion lähestyessä itseäni. Tilanteesta onnekkaasti selvittyäni sanoin itselleni, että älä Marko koskaan enää järjestä itseäsi noin hankalaan tilanteeseen.

Ulkomailla matkustellessa on myös tullut tarve katsella ympärilleen, varsinkin suurkaupungeissa, ettei mitään uhkaavaa ympärillä vain ilmene. Täällä koti-Kajaanissa tunnen oloni pääosin turvalliseksi. Tosin kyllä vältän yksin illalla tai varsinkin yöllä liikkumista, vaikka suurta tarvetta siihen ei edes ole. Koskaan ei voi tietää, missä vaara ilmenee ja usein täysin ulkopuolinenkin voi ihmisjoukossa joutua ryöstön tai pahoinpitelyn kohteeksi. Yhteiskunnassa on tullut tämän vuoksi entistä tärkeämmäksi turvallisuustyö. Viisainta onkin juuri etukäteen varautua riskejä aiheuttaviin tilanteisiin ja arvioida, missä ja milloin on turvallista liikkua. Toki meidän yhteiskuntamme on vielä turvallinen verrattuna moneen maahan, jossa terrorismin uhkakin on lisääntynyt merkittävästi.

Hyvän paimenen sunnuntai on toiselta aiheeltaan Herran laupeus ja uskollisuus. Me kuulemme hyvän paimenen ääntä. Hyvän paimenen sunnuntai nostaa mieleen hyviä, turvallisia tuntemuksia. Paimenen ammatti oli Jeesuksen aikana itsenäinen ja vapaa, mutta erittäin raskas ja vastuullinen. Se oli työtä vuorotta, ulkosalla kaikissa olosuhteissa. Päivän evankeliumista käy ilmi, että laumaa uhkasivat milloin petoeläimet, milloin varkaat ja rosvot. Paimenen oli oltava jatkuvasti valppaana, suojeltava laumaa ja kaikin puolin vastattava sen hyvinvoinnista.

Tähän vaativaan ja raskaaseen ammattiin Jeesus siis samasti itsensä. Opetuksellaan Jeesus liittyi Vanhan testamentin opetuksiin, jonka muistamme esimerkiksi hyvän paimenen psalmista 23, joka alkaa sanoilla: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Martti Lutherille hyvän paimenen psalmi oli hyvin läheinen hän opettaa siitä hyvin kauniisti ja rakkaudellisesti.

”Ensiksi kutsuu profeetta ja jokainen uskova sydän Jumalaa paimenekseen. Vaikka Raamattu antaa Jumalalle monta sydämellistä nimitystä, on kuitenkin profeetan tässä Jumalalle antama nimi erittäin suloinen ja siunattu, kun hän kutsuu häntä paimeneksi, sanoen: "Herra on minun paimeneni." On hyvin lohdullista, kun Raamattu kutsuu Jumalaa uskallukseksemme, väkevyydeksemme, kallioksemme, linnaksemme, kilveksemme, toivoksemme, lohdutukseksemme, pelastajaksemme, kuninkaaksemme jne. Sillä hän osoittautuukin alinomaa omiensa johdatuksessa aivan sellaiseksi, jollaiseksi Raamattu hänet kuvaa. Mutta erittäin lohdullista on, että häntä tässä ja muuallakin Raamatussa usein kutsutaan paimeneksi; sillä tähän yhteen pieneen sanaan "paimen" sisältyy yhtä aikaa melkein kaikki, mitä ikinä voidaan hyvää ja lohdullista sanoa Jumalan ylistykseksi. Profeetta lausuu sen tähden tämän sanan iloisesta, turvallisesta sydämestä, joka on täynnä uskoa ja kuohuu suurta iloa ja lohdutusta.” Näin siis Martti Luther opetti.

Johanneksen evankeliumin 10. luvussa Jeesus puhuu itsestään paimenen elämästä otetuilla kielikuvilla ja vertauksilla. Ensin hän sanoo olevansa lammasten portti eli lammastarhan portti, jonka kautta on tarhaan kuljettava. Ja lammasvertauksen ydin on juuri päivän tekstimme sanat hyvästä paimenesta, joka on valmis jopa antamaan henkensä lammasten puolesta. Paimen on siis lampaiden turva ja puolustaja.

Jeesuksen aikana Israelissa lampaat kulkivat vapaana aina päiväsaikaan ja silloin niitä piti johdattaa hyville laitumille, ja valvoa, etteivät ne eksyisi ja erkanisi laumasta. Yöksi koko lauma koottiin tarhaan, jotka olivat kivisiä aitauksia. Tie lammastarhaan kulki portin kautta, joka oli kapea ja matala, niin ettei siitä mahtunut kuin yksi lammas kerrallaan. Portilla paimenen oli helpompi seurata yksittäisiä lampaita, ja tarkkailla, oliko joku sairas tai vahingoittunut. Yöksi paimen itse asettui nukkumaan oviaukkoon, niin että vain hänen ruumiinsa yli peto tai varas saattoi päästä sisälle. Näin paljon piti paimenen nähdä vaivaa ja antaa itsensä alttiiksi lampaiden tähden. Ei saanut herpaantua, koska monet vaarat uhkasivat.

Jeesus sanoo olevansa tämä portti, toisaalta se paimen portinaukossa, joka vastaa lampaiden turvallisuudesta. On luontevaa ajatella Jeesus tällaisen tehtävän, sillä hän jos kuka haluaa tehdä omiensa elämän turvalliseksi ja mielekkääksi vaarojenkin keskellä. 

Jos Jeesus on paimen, niin miten sitten me pystymme samastamaan itsemme lampaan osaan? Toisaalta kuva lammaslaumasta paimenen hellässä hoivassa herättää turvallisuutta, mutta toisaalta herättää epäilevän kysymyksen: olenko minä vain laumaeläin, joka ei osaa itse päättää mistään, ja jonka on vain seurattava muiden mukana? Onko kristillinen usko massaan sulautumista, omien mielipiteiden torjumista?

Hyvän paimenen laumaan kuuluminen ja siinä pysyminen ei suinkaan merkitse vapauden menettämistä. Lammastarha sellaisena kuin se mainitaan Raamatussa, oli lampaille nimenomaan turvapaikka, eikä vankila. Se oli kuin koti, josta lähdettiin liikkeelle, ja johon oli hyvä palata. Samanlainen turvapaikka on myös Kristuksen seurakunta.

Seurakuntaan kuuluu erilaisia lampaita, jotka hyvä paimenemme tuntee nimeltä ja yksilöinä. Jeesus tietää jokaisen heikkoudet ja vahvuudet. Hän on meidät omakseen ostanut kalliilla uhrillaan, kun hän kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Koska meistä on maksettu näin kallis hinta, ei hyvälle paimenelle ole yhdentekevää, mitä meille kuuluu ja pysymmekö laumassa vai emme.

Lammastarha, Kristuksen seurakunta ei ole liian ahdas ja rajoittava sille joka tahtoo pysyä siinä ja kuunnella Hyvän Paimenen ääntä. Meidät on jo kasteessa otettu tähän suureen laumaan. Siinä saamme kasvaa uskossa ja päivittäin pyytää syntejämme anteeksi. Paimenemme Jeesus on armahtava jokaiselle eksyneelle lampaalle, ja juuri heitä hän etsii ja kehottaa palaamaan takaisin. Siksi paimenen ääntä kannattaa kuunnella.

Kun elämä näyttää varjoisamman puolensa, niin vaikeudet saavat meidät etsimään apua. Silloin saatamme kuulla Paimenen äänen, kun esim. luemme Jumalan sanaa tai käymme sitä kuulemassa. Joskus taas tuttu paimenääni kohtaa meidät tutun virren tai hengellisen laulun kautta.  Hyvällä paimenella on aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta etsiä meitä. Hän on jo tehnyt äärettömän paljon hyväksemme antamalla henkensä ristillä. Tämä suuri rakkauden teko on meille erityinen kutsu ja kehotus seurata häntä ja pysyä hänen laumassaan.