1. Jeesus rukoili ja sanoi:
        "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä." Joh. 17: 24-26

    Minun piti palata sairauslomalta takaisin töihin kesäkuun ensimmäiseksi päiväksi. Olin jo tehnyt saarnan helatorstaiksi. Tämä on muokkaamaton versio ja olisin kokemuksiani työstänyt pidemmälle, jos olisin tämän saarnan pitänyt. Kirjoitus on kuitenkin dokumentti siitä, minkä läpi kuljin sairauteni aikana.

    Hyvä kuulijani täällä Kajaanin kirkossa, tänään minulla on sellaista kerrottavaa, joka voi vaikuttaa hyvin yllättävältä.. Kerrottavani tulee olemaan hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, todeksi elettyjä ja koettuja asioita, jotka voivat järkyttää joitakin teistä. En kuitenkaan halua pelotella saarnallani ketään, vaan toivon, että rauhan rakkauden ja toivon sanoma voisi saarnastani jäädä jokaiselle kuulijalle päällimmäiseksi.

    Tänään helatorstaina kirkoissa kerrotaan Kristuksen taivaaseenastumisesta. Uskontunnustuksessa ilmaisemme totuuden, että Kristus ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin sekä astui alas tuonelaan. Sieltä hän sitten nousi ylös kuolleista ja astui ylös taivaaseen, kuten päivän epistolatekstimme kertoo.

    Kuluneen kevään aikana olen sairastanut melko vakavasti. Kävin terveyteni puolesta melko syvässä kuilussa. Tunsin itseni hyvin sairaaksi ja välillä jopa epätoivoiseksi. Epätoivoa lisäsi se, että sairauteni aikana jouduin kokemaan, ei vain yhden vaan useamman vaikeamman kokemuksen, jotka itse jäsensin  tuonelakokemuksiksi. Päällimmäisenä totean, että tuonela pimeämmältä puolelta ei ole ihmistä varten. On levottomia sieluja, jotka eivät kuolemassa ole löytäneet sovintoa ja lepoa.

    Lääketieteen edustajat voivat väittää, että kaikki se, mitä näin tai koin tapahtui vain aivojeni sisällä, että kokemukseni saivat aikaan sähkökemialliset häiriöt, jotka aiheuttivat erilaisia näkyjä. Joka tapauksessa kävin kovia henkisiä, ruumiillisia ja hengellisiä kärsimyskokemuksia läpi. Ne tapahtuivat unen aikana, mutta tunsin selvästi, etteivät ne olleet unta, vaan ne olivat tajunnan muuttuneita kokemuksia. Näyt jatkuivat tajuntani tason palauduttua ilmestyksen muodossa.

    Joku voi sen voksi väittää, että kokemukseni olivat vain unta. Jokaisella on oikeus tehdä oma johtopäätöksensä. Kuulija/lukija saa tehdä asiasta omat johtopäätöksensä. Oma kokemukseni oli kuitenkin se, se mitä tunsin ja näin ei ollut lainkaan unta, vaan tajuntani taso muuttui ja tiedostin olevani muussa kuin unitilassa. Siitä kertoi sekin, että tajunnan muuttuneessa tilassa yritin usein tuskissani huutaa ja joskus sain ääntä sen verran aikaan, että vaimoni saattoi minut herättää.

    Olipa tiede mitä tahansa mieltä kokemuksistani, niin pidän itse nitä  tosina, niin kuin ihminen voi ne kokea fyysisenä, psyykkisenä ja hengellisenä olentona. Se, mitä minä näin ja ymmärsin kokemastani, olivat nimenomaan tuonelakokemuksia. En kuitenkaan täysin ymmärtänyt kokemuksiani. Olen niitä kuitenkin jäsentänyt vanhakirkollisen opin mukaisesti. Joissakin vanhoissa, esimerkiksi englannin kielisissä raamatunkäännöksissä käännetään, että Jeesus astui alas helvettiin, jossa hän saarnasi vankeudessa oleville hengille, kuten Pietarin kirjeessä kerrotaan.

    Se mitä itse ymmärsin, niin kyse on kuitenkin nimenomaan tuonelasta, odotustilasta, ei lopullisesta rangaistuksen paikasta, kadotuksesta, eli helvetistä. Asiasta on kristinuskon piirissä eri näkemyksiä, mutta itse liityn siihen näkemykseen, että helvettiä ei ole vielä laitettu täytäntöön, vaikka sekin on jo olemassa rangaistuspaikkana. Toivon, ettei sinne joutuisi yksikään ihminen, vaan löytäisi pelastuksen Kristuksessa ja Jumala antaisi meille kaikille armonsa.

    Omassa tuonelakokemuksessani tunsin, että jouduin pahojen voimien piinaavien voimien kohteeksi ja jouduin myös seuraamaan toisten kärsimystä. Ymmärsin niin, että tuonelassa olevat ihmissielut toimivat pakkomielteisesti jatkaen sitä jumalanvastaista toimintaa, jota he täällä maan päällä eläessään harjoittivat. En haluaisi kokemuksillani ketään järkyttää, mutta yritän niin painavasti sanoa sinulle hyvä kuulijani ja antaa varoituksen sanan. Et voi olla varma siitä, että sinulle automaattisesti kuoleman jälkeen käy hyvin, mikäli et tee tiliä omantuntosi kanssa. Sinun tulee päästä sovintoon lähimmäistesi, itsesi ja Jumalan kanssa. Sinun tulee etsiä armoa ja pelastusta sielullesi, janota totuuden tuntemista ja lepoa Jumalan ja Kristuksen evankeliumista.

    Kyselin Jumalalta, miksi hän vei minut useamman kerran näkemään tuonelan tuskissa olevia sieluja. Ihmettelin sitä hyvin suuresti. Miksi minulle ei riittänyt yksi kerta tuonelassa? Vastauksen löysin jo itsestäni. Ihminen, edes pappi ei usko, jollei hänelle jotakin asiaa hyvin painokkaasti ja toistuvasti ilmaista. Ei Marko pappikaan pysy uskossa, jos Jumala ei välillä häneen tartu lujilla otteilla ja ravistele hengellisestä unesta hereille. Apostoli Paavalikin kirjoittaa, että uskovatkin pelastuvat ikään kuin tulen läpi, vaikka heidän tekonsa eivät kestäisi viimeisellä tuomiolla.

    Myös ortodoksinen perinne tuntee asiat, josta nyt puhun. He opettavat, että niin kauan kun ihmisen mieli on kiinni aineellisessa maailmassa ja sen himoissa,  ihminen on myös kiirastulessa, eli tuonelassa. ortodoksi-isien mielestä puhdistumista tapahtuu täällä ajassa ja myös rajan takana kun sielu on kokonaan hylännyt maailmallisuuden. Vasta tällöin se on vapaa parempaan osaan . Siksi he kehottivat hylkäämään maailman ilot ajassa, että ihminen perisi  iankaikkisen onnen. Mutta ja ne jotka pysyvät ja etsivät vain tämän maailman nautintoja saavat sielulleen iankaikkisen onnettomuuden.

    Ei ole mikään erikoinen näkemys ja lausunto teologeilta, että he käsittävät helvetin ja tuonelan tarkoittavan nimenomaan maapäällistä ihmisen kokemusta. Siten myös tunnettu raamatunselittäjä ja piispa Aimo T. Nikolainen on tutkimustyössään argumentoinut sen näkemyksen puolesta, että kuolema on lopullinen, eikä mitään väliaikaista tilaa ole ihmisen kuoleman jälkeen. Nikolaisen mukaan kuolema lopettaa ihmiselämän lopullisesti ja vasta ylösnousemuksessa hänet herätetään takaisin olemassaoloon.

    Oman näkemykseni mukaan Nikolaisen tulkinta on mahdollinen Raamatun tekstien puolesta, mutta se on yksipuolinen ja siten ei kerro koko Raamatun näkemystä. Niin Vanhan kuin Uuden testamentin tekstit kertovat vertauskuvallisesti siitä, että ihmisen tajunta ei lakkaa olemasta hänen kuolemansa jälkeen, vaan jatkaa olemassaoloaan tuonelassa, joko kärsien omantunnon vaivoja tai kokien  taivaallista rauhaa taivaan enkeleiden ja pelastettujen luona.

    Oma näkemykseni teologina on jo nuoruudesta jäsentynyt siihen oppiin ja käsitykseen, että kuolema ei ole mikään automaattinen vapautus ihmiselle. Mikäli ihminen ei tee parannusta jo tässä ajassa vaan jatkaa tietoisesti Jumalan tahdon rikkomista kuulematta omantuntonsa ja Jumalan ääntä, niin kuolema ei vapauta häntä pahan vallasta, vaan hän joutuu kuoleman jälkeen olemaan tilassa, jossa hän kärsii vaivaa. Moni pahaa harjoittava ihminen saattaa tosin itsekin olla uhri, joka ei ole löytänyt apua ja vapautusta sielulleen. Tämä on näitä suuria elämän mysteereitä, johon emme tämän elämän aikana löydä lopullista vastausta.

    Tuonelassa aistin vahvasti myös persoonallisen pahan läsnäolon. Kerroin tämän lääkäreille ja he pitivät kokemuksiani hallusinaatioina. Tietyssti tiede ei voi ottaa kantaa persoonallisen pahan olemassaoloon, mutta pappi voi sen tehddä. Itselleni kokemukset olivat  tosia. Tajunnan muutostilasta havahduttuani tai näystäni palauduttua aistin myös persoonallisen pahan, eli Saatanan läsnäolon hyvin voimallisesti omassa kodissani. Tunsin, että Saatana yritti pelotella minua olemaan hiljaa kokemuksistani.

    Eräänäkin yönä taistelin sekä näyssäni että rukouksessani usean tunnin ajan pahan läsnäolon vuoksi. Näyn jälkeen ymmärsin, että kodissani oli liian vähän kristillisiä symboleja. Vaikealla hetkellä pidin lujalla kädellä kiinni kodissamme olevasta ikonista, kuuntelin hengellistä musiikkia ja rukoilin. Kokosimme vaimoni kanssa yöllä kaikki mahdolliset kristilliset symbolit, ristit, raamatut ja ikonit näkyville. Taistelun jälkeen vähitellen aloin kokea, kuinka Saatanan läsnäolo kodistamme alkoi väistyä. Ehkä osasyy saatanan läsnäoloon oli myös siinä, että uutta kotiamme ei oltu siunattu ja paha oli saattanut saada sijaa asunnossamme.

    Tuntuu siltä, että olen näin paljon puhunut vain pahasta, mutta en juurikaan hyvästä Jumalasta. Uskon ja ymmärrän niin, että minua suojeltiin näkyjeni aikana. Kun saatanan läsnäolo väistyi, aloin tuntea taivaallista rauhaa. Ystäville ja työtovereille kerroin, että olen ollut hyvin sairas, mutta itse asiassa monet kokemani  taistelut olivat taisteluja pahan todellisuutta vastaan. Minua yritettiin saada luopumaan papin kutsumuksesta. Yöllä tunsin itseni hyvin sairaaksi, mutta päivisin tunsin suurta hyvänolon tunnetta. Lakkasin pelkäämästä yhä uudelleen tuonelaan joutumista. Ehkä minun täytyi käydä tätä taistelua niin kauan, että aloin myös alitajunnassani ymmärtää hyvän Jumalan suojeluksen itseäni kohtaan tapahtuipa ympärilläni mitä tahansa.

    Olen kokenut, että Jumala on ollut minua kohtaan hyvin armollinen. Olen vahvistunut sisäisesti hyvin paljon. Tuntuu, että kokemusteni jälkeen ei ole enää maan päällä yhtään ihmistä, jota voisin kuvitella pelkääväni. Ainut pelkoni on siinä, että tekisin syntiä ja rikkoisin Jumalaa vastaan tietoisesti, koska tiedän, mikä minua silloin odottaa. Olen näyssäni kokenut pahan todellisuutta ja jollakin tavalla olen sisäisesti valmistautunut myös siihen, että jotkut paheksuvat tätä julkaisuani. Tällöin vetoan oikeuteeni, joka perustuu sananvapauteeni. En halua pelotella ketään, vaan toivoa, että negatiivisetkin kokemukset voisivat kääntyä parhain päin.

    Helatorstain evankeliumissa Jeesus kertoo siitä, kuinka hän rukoilee omiensa olevan siellä, missä hänkin on. Kun Jeesus meni tuonelaan, niin hänen seuraajiensakin täytyy olla valmis käymään tuonelassa. Uskon, että Jumala näinä lopun aikoina käyttää erilaisia keinoja vahvistaakseen omiaan taistelussa pahaa vastaan. Tärkeintä on kuitenkin, että ihminen elää ja pysyy Kristuksen yhteydessä ja säilyttää uskonsa.

    Meillä suomalaisilla on se sanoinkuvaamaton armo, että meidät jo pienestä otetaan Kristuksen yhteyteen. Tätä Saatana vihaa erityisellä tavalla, siksi hän on pannut meidät uskovaisetkin taistelemaan oikeasta raamatuntulkinnasta, koska ihmiset haluavat hengellistä valtaa. Sanotaan, että vasta aikuisena ihminen on kyllin viisas ymmärtämään, mistä uskossa on kysymys. Tällekin näkemykselle löytyy Raamatusta perusteluja, mutta ymmärrän sen niin, että tämä on yksi lopun ajan vaaroista. Saatana haluaisi kokonaan lopettaa kasteen, koska hän tietää, että hänellä ei ole lopullista valtaa kajota kastettuihin sieluihin.

    Hyvä kuulijani, sinä, joka olet kuunnellut puhettani, toivon, että saisit kokea Jumalan anteeksiannon ja voiman sielussasi joka päivä. Toivon, että tulisit tänne kirkkoon ehtoolliselle antamaan itsesi kokonaan Jumalan käyttöön. Toivon, että löytäisit tämän maailman huolten repimänä sen rauhan, joka ei löydy mistään muualta kuin sydämen rukouksesta, uskosta ja luottamuksesta.

    Jeesus päättää evankeliuminsa sanat seuraavan rukouksen sanoihin: ”Isä, minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä." Papin ei tarvitsisi puhua sanaakaan synnistä tai pahuudesta, jos tämä paikka,  jossa elämme olisi vapaa kaikesta siitä. Kaiken tarkoituksena meille luoduille on löytää joka päivä löytää Jumalan rakkaus, elää se todeksi ja julistaa uskon sanomaa ja niin rohkaista toinen toistamme, kunnes saamme täyttymyksen tämän ajan loputtua Jumalan taivaallisessa kodissa. Sinne Kristus on mennyt meitä ennen ja odottaa meitä siellä, kun aikamme kerran päättyy.