Yksi maailman kuuluisimmista ja suosituimmista musikaaleista kertoo köyhästä 1900-luvun alun ukrainalaisesta juutalaisperheestä. Musikaalin nimi on Viulunsoittaja katolla. Musikaali on tullut tunnetuksi ei ainoastaan tunnetuista lauluistaan, kuten Rikas mies jos oisin Tai nousee päivä, laskee päivä. Se kertoo myös elämänläheisestä perheen kuvauksesta, jossa perheen aikuistuvat tyttäret etsivät omaa sydämen tietään juutalaisyhteisön sääntöjen puristuksessa.

Musikaalista tehtiin myös kuuluisa yhdysvaltalainen elokuva vuonna 1971, jota Suomen yleisradiokin on esittänyt useasti, viimeksi viime vuonna. Tuossa elokuvassa kerrotaan, kuinka köyhän perheen henkinen elämä kaikkine sääntöineen oli myös hyvin vireää. Erityisesti sapatin, eli pyhäpäivän vietto kuvataan rikkaana ja elämää tukevana yhteisöllisyytenä.

Sapatin vietossa ei ollut kysymys vain kolmannen käskyn, eli Muista pyhittää lepopäivä noudattamisesta, vaan myös perheen ja suvun henkisen elämän keskuksesta. Sapattina koettiin niin hengellistä kuin henkistä perheen jäsenten yhteyttä. Tämän juutalaisperheen kuvaus on sykähdyttänyt myös meitä suomalaisia. Moni suomalainen on ollut viehättynyt musikaalin elämänläheisestä sanomasta, sen kertomasta rakkaudesta ja elämänilosta.

Meitä Uuden testamentin lukijoita ja kuulijoita voi tämänkin päivän evankeliumia kuullessamme vaivata näköalaharha. Jeesuksen ja fariseusten välien selvittelystä meille on voinut syntyä kuva, jossa juutalaisten sapatin viettoa kuvastaa elämälle vieras ja ahdasmielinen uskonnollinen ankaruus. Juutalaisuudessa ja kristinuskossa pyhäpäivän vietossa on paljon enemmän kysymys elämän sisällöstä ja perimmäisestä tarkoituksesta kuin pelkästä yksipuolisesta sääntöjen noudattamisesta.

Niin, voisiko meidänkin elämässämme toteutua sapatin tai sunnuntain alkuperäinen tarkoitus? Voisimmeko löytää pyhäpäivän vietosta oman henkisen ja hengellisen elämämme keskuksen, josta löydämme lepoa ja voimaa jokapäiväiseen elämäämme, ja jossa Jumala saisi hoitaa meitä pyhän sanansa ja henkensä välityksellä?

Tämän pyhäpäivän teemana on kristityn vapaus. Vapaus ei koskaan kuitenkaan ole rajatonta. Meitä jokaista ihmistä velvoittaa toinen toisemme huomioiminen. Jo lapsesta pitäen meille opetetaan käyttäytymistapoja. Millaista on elämä, jos meillä ei olisi mitään sääntöjä? Aika vaikeaksi se tulisi.

Yksi vapauden keskeinen tuntomerkki on se, että me kunnioitamme ihmisoikeuksia. Kaikki, mikä loukkaa ihmisten perusoikeuksia, rajoittaa myös meidän vapauttamme. Onkohan niin, että suuressa osassa maailman valtioista ei kunnioiteta kovin korkealle jokaisen kansalaisen perusoikeutta vapauteen ja turvallisuuteen. Syyriassakin käydään loppumattomalta tuntuvaa sotaa, jossa eri valtioiden valtapelit syrjäyttävät täydellisesti kansalaisten oikeuden turvattuun elämään.

Meidän vapauttamme voi rajoittaa myös väärä kuva kristillisyydestä. Monella meidän aikamme ihmisellä voi olla sellainen kuva kristillisyydestä, jossa kristillisyys on pääasiassa lukuisa määrä kiellettyjä asioita, ankaria normeja olemisen ja käyttäytymisen suhteen ja lisäksi vielä aika ryppyotsainen ja kielteinen elämänasenne. Siihen kuuluu ajatus, että kaikkialla pitää nähdä vaarallisia ja kiellettyjä asioita.

Ehkä meidän suomalaisessa kristillisyydessämme elettiinkin menneinä aikoina aika rajoittunutta elämää. Siihen oli kyllä osittain syynä se, että esivanhempiemme arkinen elämä oli hyvin karua ja puutteenalaista. Ankarissa olosuhteissa ei aina löytynyt elämäniloa, vaan moni koki elämänsä ankeaksi. Kun siihen vielä lisättiin kristillisyys, joka antoi paljon rajoitteita arjen ja pyhäpäivän viettoon, ei ole ihme, että moni nykypäivän suomalainen on pyrkinyt etäämmälle kirkosta ja sen kireäksi koetuista elämänopeista.

Kristillisyys on voinut näyttäytyä monelle meidän vapauttamme vahvasti rajoittava kuva. Moni on ehkä tullut tuntemaan sellaisen henkilön, joka on kertonut olevansa uskovainen. Kun sitten on kuunnellut ja hänen puheistaan, niistä on välittynyt hyvin elämänkielteinen asenne. Tämä on johtanut siihen, että usko ei ole houkutellut ja sitä on halunnut pilkata sekä sanoutua siitä selkeästi irti.

Tällainen vaara on meidän hyvä tiedostaa. Kun koko ympäröivä maailma tuntuu synkältä ja uhkaavalta ja sitä vastaan on rakennettava ylittämätön muuri. Uskonnollisuudesta syntyy kahlitseva voima, jota ohjaa pelko; vapauden ja muutoksen pelko. Kaikkialla nähdään enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörii elokuva nimeltä Marian paratiisi. Se kertoo todellisuuteen pohjautuen viime vuosisadan alkupuolelta toimineesta uskonnollisesta suomalaisesta hengen liikkeestä. Sen toimintaa kuvataan hyvin jyrkkänä arvomaailmaltaan. Elokuvan toinen päänäyttelijä on kajaanilainen Satu Tuuli Karhu, joka onnistuu kuvaamaan hyvin aidosti hämmennyksen, joka syntyi liikkeen johtajan, Maria Åkerblomin mielivaltaisesta toiminnasta. Liikkeen jäsenet sidottiin yhteisöön ankaralla kurilla. Kuitenkin liikkeessä mukana olevat nuoret kaipasivat vapautta ja halusivat irrottautua liikkeen piiristä. Voimakas vapauden kaipuu oli heidänkin sisimmässään.

Joku voi ajatella: eikö tämän ajan ihmiselle ole vaarallista saarnata vapaudesta, kun sitä on meillä liikaakin: Millään ei enää tunnu olevan väliä, kun halutaan elää vailla mitään sääntöjä. Tämäkin vaara on olemassa. Holtiton elämäntapa ei ole vapautta vaan suurta synnin orjuutta ja kahleita. Tässä orjuuttavassa näennäisvapaudessa luomistyön parhaimmat lahjat yksi toisensa jälkeen menettävät merkityksensä. Mikään ei enää tunnu miltään. Se vapaus mitä maailma, tai pohjimmiltaan sielunvihollinen antaa, on hetkenkestävä huume, jonka jälkeen ei olekaan mitään, vaan pelkkä tyhjyyden tunne. Tämä ei ole sitä vapautta, josta Jeesus puhui ja opetti.

Jumalan laki ei ole itsetarkoitus, vaan sillä tavoitellaan suurempaa hyvää. Laki ja kymmenen käskyä on tarkoitettu suojelemaan elämää, ei orjuuttamaan. Musikaalissa Viulunsoittaja katolla perheen isä heltyy lopulta antamaan tyttärilleen enemmän sananvaltaa heidän puolisonsa valinnassa. Ehkä juuri tämä kokemus on puhutellut ihmisiä ympäri maailmaa. Rakkauden laki perustuu luottamukseen ja välittämiseen. Vain ankaria sääntöjä ja perinteitä noudattamalla emme löydä Jumalan tahtoa. Jumala tahtoo vapauttaa meidät aitoon elämään ja iloon. Hän vapauttaa meitä rakkauden tekoihin. Se on parhaaksi niin meille itsellemme kuin meidän lähimmäisillemmekin.