Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata

Viime viikonloppuna esitettiin Peter von Baghin uusi dokumentti kirjailija Juhani Ahosta ja hänen suvustaan. Dokumentin ote oli hyvin mielenkiintoinen. Siinä kerrottiin Suomen historiasta ja niistä ajatuksista, joista itsenäinen Suomi alkoi kehittyä. Ilman merkittävien taiteilijoiden luomispanosta nykyisen kaltaista Suomea ei olisi syntynyt. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Juhani Ahon syntymästä, joten asia on senkin vuoksi ajankohtainen. Ahon Rautatie-teos on yksi esimerkki ihmisen sopeutumisyrityksistä nykyajan teknologiaan. Suomalaiset omaksuivat uutta teknologiaa, mutta se ei tapahtunut hetkessä.

Muistan omilta kouluajoiltani Ressusta, kuinka äidinkielen opettajani Aune Söderman kehotti minua henkilökohtaisesti lukemaan Juhani Ahon Lastuja–teoksia. Aholta minun piti oppia lähinnä kielen sujuvutta ja luontevuutta. En tiedä, menikö oppi perille. Juhani Ahoa lukiessani mieleeni jäi, että hän kuvasi tavallisia ihmisiä heidän arkisissa askareissaan, joilla silti saattoi olla suuria tunteita. Ahon lastuja-kokoelma on edelleen ajankohtainen.

Brofeldtit olivat savolaistunutta herännäis- ja sivistyssukua. Suku juontaa juurensa Ruotsiin, Itä-Göötanmaalle. Vanhin tunnettu Brofeldt oli Suomeen siirtynyt Pentti, joka palveli aliupseerina Savon rykmentissä 1700-luvun alussa ja avioitui Kaarina Tuhkaisen kanssa. Heidän poikansa Petter muutti Iisalmeen, jossa hän toimi koulumestarina, pappilan renkinä ja lopuksi pappilan torpparina. Petter Brofeldtin vaimo oli iisalmelainen Anna Väisänen.

Ahon lukeminen on samalla aikamatka historiaan. Itselleni on toisaata tullut hyvin tutuksi myös Juhani Ahon isä, Theodor Brofeldt, Iisalmen rovasti, jonka saarnoja olen lukenut mielenkiinnolla. Theodor Brofeldt tunnetaan taitavana sielunhoitajana sekä "savolaisena saarnamiehenä". Hänen mehevän murteellista puhettaan höystivät paikalliset sanontatavat ja konkreettiset arkielämän esimerkit. Hän puhui vapaasti, ilman ajalle tyypillistä saarnanuottia. Juhani Aho toimitti lankonsa Jooseppi Lesceliuksen kanssa Brofeldtin saarnoja kirjaksi vuonna 1917.

Ahon kirjoituksia on hyödyllistä lukea jo senkin vuoksi, että Aho kuvaa suomalaista identiteettiä, sen vahvuuksia ja heikkouksia sekä sen kipukohtia. Aho kuvaa suomalaista lämpimällä ymmärryksellä, ei osoittaen eikä tuomiten. Erityistä huomiota Ahoa lukiessa kannattaa kiinnittää kuvauksiin ihmisen sisäisestä elämästä; pohdinnoista ja siitä kumpuavasta kehityksestä.

Nykyaikana unohtuu herkästi se tosiasia, että suomalainen mielenlaatu ei ole vain tämän ajan tuotos, vaan se littyy vankasti historiaan. Emme voi ymmärtää itseämme emmekä toisiamme, jos meillä ei ole selkeää yhteyttä historiaan. Esivanhempamme ovat eläneet vuosisatojen ajan luontaistaloudessa, minkä vuoksi tämän nykyajan levottomat rahamarkkinat tuntuvat ainakin itselleni hyvin vierailta. Tunnistan itsessäni juuret, jotka isäni puolelta ulottuvat aina 1500-luvulle Vehmersalmelle. Sisäinen mieli on osa luontoa ja luonnon keskellä tunnen parhaiten yhteyden omaan sisimpääni.