Kotiseutupäivien teemana Kajaanissa on tänä vuonna ollut Tienviitta tulevaisuuteen. Teema nostattaa monenlaisia ajatuksia. Se kertoo siitä, että me tämän sukupolven edustajat niin kuin jokainen sukupolvi on matkalla. Olemme aina tulossa jostakin ja menossa jonnekin. Historia kertoo, mistä olemme tulossa. Tämän päivän tienviitat kertovat suuresta epävarmuudesta ja jopa epätietoisuudesta. Vaikka meillä on suhteellisen rauhallista, meitä koettelevat maailman tapahtumat ja luovat entisestään epävarmuutta tulevaisuuden edessä. Epävarmoja aikoja on koettu ennenkin.

Täällä Kajaanijoen rannassa voimme katsella Kajaanin linnan raunioita. Niihin on jäänyt todisteet jotka kertovat linnan räjäytyksestä 300 vuotta sitten. Rajaseudun asukkailta vaadittiin sitkeyttä selviytyä vaativissa luonnonolosuhteissa, eivätkä täällä vierailleet käyneet täällä aina hyvissä tarkoituksissa. Vaikka Venäjän kanssa oli eri sotien jälkeen sovittu rajoista, rajat olivat paljon suhteellisempi käsite kuin nykymaailmassa. Rajoja ei osattu kunnioittaa, eikä rajojen ylittäjät tulleet tänne pyyteettömästi. Tämä menneisyys on osa meitä. Kajaanin historia on läsnä myös meidän elämässämme. Esivanhimpiemme elämä ei ole ollut helppoa näillä leveysasteilla. Toimeentulo on ollut välillä äärimmäisen niukkaa.

Kajaani perustettiin ”kreivin aikaan”, eli Ruotsin kreivi, Pietari Brahe perusti Kajaanin vuonna 1651 vartioimaan valtakunnan itäistä rajaa. Tämä itäisen rajan vartioiminen osoittautui vuosisatojen kuluessa varsin haastavaksi. Kreivin aikaa, eli hyvää aikaakin ehdittiin kokea. Ei mennyt kuitenkaan kauan kuin itäiset naapurit armeijoineen räjäyttivät Kajaanin linnan vuoden 1716 maaliskuussa.

Kainuun historia ja luonto on muovannut kainuulaista kansanluonnetta, kun luottamusta vieraisiin on koeteltu vuosisatojen ajan. Me Kainuussa olemme oppineet elämään lähellä luontoa, aivan eri tavalla kun nykypäivän suurten kaupunkien asukkaat. Kenenkä sielu ei lepäisi katsellessaan kainuulaista vaara- tai järvimaisemaa. Moni on oppinut liikkumaan luonnossa ja keräämään sieltä luonnonantimia ja kootakseen itselle voimia jokapäiväiseen elämään.

Me ihmiset olemme riippuvaisia luonnon antimista. Me pohjolan asukkaat tarvitsemme valoa ja lämpöä, kun käymme kohti pimenevää syksyä. Tunnemme ihollamme lämmönvaihtelut. Auringonvalo on myös tutkitusti kohtuullisessa määrin meidän terveyttämme edistävä asia. Kesässä on parasta se, kun saa seurata luonnon kasvua ja kukoistusta. Kukkien väriloisto ilahduttaa meitä kauneudellaan. Syksyä kohti aletaan korjata kesän satoa, josta meistä jokainen saa iloita ja nauttia.

Kesän kääntyessä vähitellen kohti syksyä, tuntuu oikein sopivalta ajatella luonnon asioita. Päivän Raamatun tekstikin puhuu tästä aiheesta, nimittäin luomisesta. Vaikka Johanneksen evankeliumi ei yksityiskohtaisesti kerro luomiskertomuksesta, siinä kuitenkin viitataan Jumalan hyvään luomistahtoon; kuinka Jumala oli luonut taivaan ja maan sekä kaikki kasvit, eläimet. Luomistyönsä lopuksi hän loi ihmisen. Ihmiselle hän antoi aivan erityisen aseman ja tehtävän hoitaa koko maailmaa; kasveja, eläimiä, koko luomakuntaa.

Luterilaisessa teologiassa on hyvin tärkeällä sijalla ihmisen luominen Jumalan kuvaksi. Sillä tarkoitetaan muun muassa sitä, että ihminen kykenee olemaan suorassa vuorovaikutuksessa Luojansa kanssa. Luonnossa tuo vuorovaikutus voi olla välillinen. Voimme tuntea meitä ympäröivässä luonnossa Luojamme läsnäolon, mutta sen lisäksi Jumala odottaa meiltä enemmän. Hän haluaa puhua meille henkilökohtaisesti ja puhutella meitä siitä, että olemme osa tätä luomakuntaa. Teemme yhdessä työtä sen eteen, että luontoarvot säilyvät keskellämme niille kuuluvalla sijalla.

Raamatussa on paljon kohtia, esimerkiksi psalmien kirjassa, jossa luonnonvoimat puhuttelevat psalminkirjoittajaa. Luonnonvoimien äärellä tunnemme itsemme pieneksi. Eikä nykypäivän ihminen ole tässä suhteessa paremmassa asemassa. Kun vaikka maanjäristys tai tsunami iskee, niin siinä kaikki ihmisen rakennelmat, vahvimmatkin voivat sortua maan tasalle. Emme koskaan voi aliarvioida luonnonvoimia ja niiden voimaa, vaikka meillä Suomessa luonnonvoimat ovat kohtuullisen maltillisia. Mutta hengen voi menettää vaikka pakkasen armoille jäädessä hyvinkin nopeasti.

Me täällä Suomessa ja Kainuussa olemme vielä niin onnellisessa asemassa, että meillä on vielä puhdasta luontoa ympärillämme. Mutta asiat ovat paljon huonommin suurkaupungeissa eri puolilla maailmaa.
Olemme alkaneet jo tottua siihen, että luonto ei voi hyvin. Se näyttää voimansa ja ihmiset ovat luonnonvoimien armoilla. Ja tämä onkin yksi luonnon sanoma. Luonnonvoimat järkkyvät, herkkä tasapaino luomakunnassa horjuu ja seurauksena on luonnonkatastrofeja.

Tämä kaikki kuuluu luomakunnan olemukseen. Jumala puhuu koko ihmiskunnalle luonnonvoimien välityksellä. Siinä ihminen kokee itsensä pieneksi, kun ympärillä pauhaa rajuilma ja ukkonen ovat tehneet tuhojaan. Luonto voi herättää meissä myös pelkoa. Meitä muistutetaan siitä, että luontoa tulee kunnioittaa ja arvostaa, eikä suhtautua välinpitämättömästi luontoa kohtaan.

Tänään Jumala kutsuu meitä eteensä kunnioittamaan häntä ja kaikkia hänen tekojaan. Se merkitsee myös sitä, että meidän tehtävämme on kunnioittaa luontoa ja arvostaa sen antimia. Moni saattaa kokea luonnon vieläkin voimakkaammin. Moni sanoo rakastavansa luontoa, niin paljon se saattaa tarjota meille lahjojaan. Monessa kansanlaulussakin kuvataan Suomen luontoa ja osoitetaan sille ihailua. Siihen voi sisältyä myös syvempi rakkaus isänmaata kohtaan. Luonnon kauneus voi saada meidät jopa lumoutumaan Luojan suurista ihmeistä.

Meistä jokainen voi katsella avoimin silmin luontoa, kaikkia sen suuria ja pieniä ihmeitä, nähdä kuinka Jumala on luonut kaikelle elämälle tarkoituksen ja tehtävän. Raamatun ensimmäisessä luvussa, siinä missä on luomiskertomus, on lause ”Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan Eedenin puutarhaa”- siis koko luomakuntaa.

”Viljellä ja varjella”, siinä on koko ihmiskunnalle annettu tehtävä. Saamme käyttää luontoa ja kaikkia sen antimia, mutta emme saa korottaa itseämme Luojan yläpuolelle. Meille on annettu järki, jonka avulla olemme tehneet monia keksintöjä helpottamaan elämäämme. Se on monella tapaa erilaista kuin menneiden sukupolvien elämä, jossain asiassa parempaa, jossain taas huonompaa.  Olipa ihminen kuinka viisas hyvänsä, tärkeintä on, ettemme unohda Jumalaa, emmekä kuvittele olevamme hänen vertaisiaan.

Luomakunta on Jumalan lahjaa meille. Me ihmisetkin olemme Jumalan luomia, voimme tuntea hänet ja rakastaa häntä, mutta voi olla myös piittaamatta. Jumala on kiinnostunut meistä.  Jumala ei ole jättänyt meitä yksin selviytymään, vaan hän tahtoo lähestyä meitä. Jumala on ilmoittanut ihmisille tahtonsa, miten on hyvä elää. Kun emme aina osaa elää oikein, niin Jumala puhuttelee meitä siitä, ja tahtoo kutsua takaisin luokseen. Häneltä saamme luotettavia tienviittoja tulevaisuuteen.

Voimme Jeesuksen tähden saada anteeksi kaiken, missä olemme rikkoneet; kohdelleet väärin toisia tai luontoa. Meillä on aina uudelleen alkamisen mahdollisuus. Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös lähimmäisiä ja luontoa. Silloin elämä pysyy tasapainossa, ja arkipäiväänkin kätkeytyy siunaus. Se on sitä, että huomaamme pienetkin elämän hyvät asiat, ja osaamme niistä kiittää Jumalaa.