Kerroin tuossa aikasemmin Facebookissa, että tulin itkemään kipujani tänne Chicagoon, mutta ensimmäinen päivä meni niin nopeasti ja mukavasti, että kaikki surut jäivät sinne Suomeen. Oli hienoa oppia liikkumaan edullisesti suurkaupungissa. Junajärjestelmä on aika selkeä ja matkustaminen on aika halpaa. Junalla pääsee melkein joka paikkaan. Hotellilta on ilmainen kuljetus juna-asemalle.

Piti tänään laittaa papin paita päälle, että olisi itsellä turvallisempi tunne liikkua entisen mafian kantamaisemissa. Nyt tuntuu, että Kajaani on lähempänä mafiaa (venäläistä) kuin Chicago tänään. Turvalliselta täällä kyllä tuntuu liikkua.

Ilma oli tänään 47 farenheitia. En tiedä, paljonko se on, mutta säätieteilijä kertoi,että normaalisti on tähän aikaan 74 astetta. Piti heti mennä kauppaan ostamaan lisää vaatteita. En kuitenkaan löytänyt lähikaupasta miesten sadetakkia. Tulipahan kastuttua, kun sateenvarjosta ei ollut mitään hyötyä myrskyssä.

Tapasin tänään maailman 6:n naispiispan,  Andrea DeGroot- Nedahlin. Hän oli iloinen siitä, että oli kuullut Suomeenkin saadun ensimmäisen naispiispan. Andrea oli toiminut Pohjois-Dakotassa Evankelis Luterilaisen synodin piispana. Siitä virasta hänet oli pantu pois. Syy oli hyvin yksinkertainen. Piispoilla on ELCA:ssa rajatut toimikaudet. Voisi olla viisautta meilläkin niin kirkkoherran kuin piispojenkin viroissa, ettei pääse valta päässä kasvamaan.

Andrean tausta oli isän puolelta hollannissa ja äidin puolella Norjassa. Keskustelimme noin tunnin ajan ja hän esitteli ELCA:n toimintaa. Hän on tällä hetkellä vastuussa Afrikasta tehtävästä malaria- ja Aids-työstä. Tämä ex. piispa ei luvannut minulle töitä Amerikasta, mutta kehotti ottamaan yhteyttä Michiganissa olevaan Finlandia-yliopistoon. Siellä voisi tehdä tutkimustyötä esim. vuorotteluvapaalla. Taitaa olla parasta jättää unelmat uudesta urasta USA:sta sikseen, kun täälläkin on pappeja, jotka tarvitsevat työpaikkaa. Sitä paitsi, minne se Taina sitten joutuisi?

Vastaanottovirkailija kertoi, että Chicagolaiset ovat onnellisia, että heidän "poikansa" Barack Obama on maan johtaja. Kerroin itsekin olevan Obaman fani.

Huomenna on pyhien aatto, eli ensi maanantaina on kansallinen veteraanipäivä. Sitä ennen täällä on paljon alennusmyyntejä. Tavarat ovatkin täällä paljon halvempia kuin Suomessa. Yllättävää kyllä, ruoka ei näytä olevan halvempaa, vaan melko kallista. Se oli yllätys. Lounaan toki saa 8 eurolla. 

Keskustelin ELCA:ssa pitkään myös hiljattain papiksi valmistuneen Brian Wisen kanssa. Kommentoin hänelle siitä, että Brian McGregory, joka voitti American Idols kisan on hyvin uskovainen nuorimies. Täällä ei kiusallista julkisuuden henkilöittenkään tunnustaa uskoaan. Siinä USA eroaa Suomesta. Meille henkilökohtainen uskon tunnustaminen aiheuttaa hämmennystä, mitä sen ei pitäisi olla.

Brianin kanssa pohdimme ongelmaa, joka on sama niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Liberaalit ja konservatiiviset teologit eivät kommunikoi keskenään. Siitä aiheutuu paljon riitaa ja erimielisyyttä kirkkojen elämään. Enemmistö ELCA:n teologeista on liberaaleja, joten konservatiivit ovat taistelevia asenteeltaan. Kerroin itse olevani kontekstuaalisen teologian edustaja, mitä hän piti hyvänä, sillä jonkun täytyy olla välittävällä kannalla. Itse kyllä pohdin sitä, että nykyään asetun herkemmin konservatiivien puolelle, koska koen heidän olevan nykyään sorretussa asemassa. Kukaan ei tunnu ymmärtävän konservatiiveja, vaikka heitä on hyvin paljon Suomessakin.

Huomenna sitten pitäisi mennä Chicagon keskustaan. Täällä kuulemma on sairaala, josta on Suomessakin esitetyn Teho-osaston ajateltu olevan. Siinä sarjassa oli monta itselleni ammatillisessa mielessä esikuvia. John Carter esitti valmistuvaa lääkäriä, joka oli miljardööri sukuhistoriansa puolesta. Hän teki raskasta työtä nostamatta palkkaa sairaalalta, koska hän ei tehnyt sitä rahan vuoksi. Samoin suuri idolini oli Mark Greene, jolla oli sydän paikallaan, vaikka oli lääkäri. En tiedä, miten yleistä se on, kun usein lääkärit Suomessa vaikuttavat olemukseltaan enemmän virkamiehiltä. Ehkä heilläkin on tunne-elämää, mutta vain harvat näyttävät sitä asiakkailleen.

Mark Greenen roolihahmo kuoli sarjassa aivosyöpään. Se jakso, jossa hän kuoli on ollut yksi elämäni koskettavimmista hetkestä. Tuntui, että Mark oli melkein kuin perheenjäsen. Olin sijoittanut häneen niin paljon tunteita, että kun hän kuoli, niin patoutunutta surua tuli sisimmästäni paljon ulos. Joskus TV-sarjakin voi toimia terapiana. Sitä Teho-osasto on ollut omassa elämässäni.